Arkistosta:

Pikkusaaria tutkimassa

Fårön saaren ainoassa satamassa Lauterhornissa oli tälläkin kertaa melko täyttä, vaikka saapuessamme oli vasta aamu. Pääsimme kylkikiinnitykseen kakkosriviin, ruotsalaisen purjeveneen viereen. Illalla saimme toiselle puolellemme ystävällisen yksinpurjehtijan, joka oli rakentanut veneensä itse.

Vaikka pilvet uhkasivat taivaalla mustina, otimme pyörämme esiin ja teimme yli 20 kilometrin lenkin. Täälläkin tiet on asfaltoitu ja tasaista maastoa on helppo ajaa. Ajoittain pyörän alla kolisee, kun ajaa tien poikki kulkevan ritilän yli. Ritilällä on sama tarkoitus kuin kiviaidalla tien molemmin puolin: ritilä on aidan jatke, joka estää lampaita kirmaamasta laitumelta toiselle.

Lampaita on syytä varoa, sillä tiet kulkevat usein laidunten halki. Fårössä on myös paljon volvoturisteja, joista suurin osa onneksi väistää nätisti pyöräilijöitä kapeilla teillä.

Kävimme kirkonkylässä katsomassa Ingmar Bergmanin hautaa. Koko hautausmaa oli poikkeuksellisen kaunis meren välkehtiessä sen takana. Valkean kirkon seinällä riippui tositapahtumasta kertova taulu: talvella 1603 joukko paikallisia hylkeenpyytäjiä jäi lohjenneelle jäälautalle vangiksi ja ajelehti kaksi viikkoa Tukholman saaristoon. Miehet pysyivät hengissä syömällä raakaa hylkeenlihaa.

Innostuimme jatkamaan matkaa Fårön pohjoiselle niemelle, Langhammarsin raukkialueelle. Laajan ja vaikuttavan luonnonsuojelualueen raukeista osa kohoaa yli kahdeksan metrin korkeuteen. Niiden jälkeen emme oikein jaksaneet innostua pienemmistä raukeista, joita vilahteli silmissä polkiessamme veneelle päin. Ensikäynnillä Fårössä samat raukit olivat tehneet meihin suuren vaikutuksen.

Tutussa Helgumannen-kalastajakylässä pysähdyimme valokuvaamaan tälläkin kerralla. Se on niin hieno, ettei sitä voi ohittaa. Vanhojen, kauniiden kalamajojen lisäksi näimme asukkaita lähdössä kalaan. Soutuveneen laskeminen jyrkkää kivikkoista rantaa pitkin veteen sujui kahdelta vanhalta mieheltä hyvin kokeneesti.

Istuimme rannan valkoisilla kivillä merelle katsellen. Suolainen vesi ja terva tuoksuivat, ilta-aurinko hyväili lempeästi. Tunsimme olevamme yhdessä Gotlannin parhaista paikoista.

Anne ja Steffi Sjöholm
VENE 3/2012