Tilaa

Kihnu

Tiedot

Koordinaatit:
58°08,52 P, 24°01,36 I
Merikartta:
EK 305, 516, 632, 781
Vieraspaikkoja:
17 poijua
Syvyys:
2,60 m
Kiinnitys:
poiju
Avoin:
pohjois-itä
Satamamaksu:
20–30 € veneen koon mukaan
Puhelin:
+372 5697 9932
  • Palvelut

  • kauppa
  • polttoaine
  • vesi
  • kahvila
  • kalamyynti
  • pesutupa
  • ravintola
  • suihku
  • sähkö
  • uimaranta
  • wc
  • yhteysalus
  • jätehuolto
  • veneluiska

Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Arkistosta:

Kihnun leipää ja nokkahaukea

Pohjoisen Riianlahden helmi on Kihnun saari. Sen juuret ovat syvällä omintakeisessa paikallisessa saaristolaiskulttuurissa. Sataman palvelut ovat kuitenkin nykyaikaisia. Uusi huoltorakennus valmistui pari vuotta sitten.

Viron vedet ovat matalia ja kivikkoisia, eivätkä Kihnun lähivedet Pärnulahden edustalla tee poikkeusta. Huoleton kippari pääsee nopeasti lähisuhteisiin liikkuvien hiekkapankkien kanssa. Kihnulle kannattaa tulla ehdottomasti valoisaan aikaan ja seurata tarkasti koillisesta satamaan vievää väylää. Satamassa syvyyttä riittää 2,6 metriin saakka, joten paikalle pääsee isollakin purjeveneellä.

Sitten viime käymän satamaan on rakennettu pari pistolaituria. Hyvä niin, sillä pohjois- ja koillistuulille avoimessa satamassa saa nyt veneen keulan tai perän kiinnitettyä kohti tuulta. Muistan juhannuksen seitsemän vuotta sitten, kun Kihnussa ei ollut vielä laitureita. Pyöräillessäni aamuyöltä juhannuskokolta satamaan, kaikki veneet olivat samassa kasassa vanhojen poijujen luistettua kovassa sivutuulessa.

Uutta on myös moderni huoltotalo toilettitiloineen ja suihkuineen. Satamamaksu vaihtelee aluksen koon mukaan 20–30 euron välillä. Jos on käänteissään nopea, saa laiturissa olla tunnin ilmaiseksi.

Oman lisämausteensa Kihnun sataman ilmeeseen tuovat useita kertoja päivässä liikennöivät yhteyslautat mantereelta. Ne tuovat saarelle jopa autoja. Kihnulaiset ovat sankoin joukoin vastassa vieraitaan, joita kyyditään saaren sisäosiin kuorma-auton lavalla tai perinneajoneuvolla, kolmipyöräisellä sivuvaunullisella mopolla. Hyörinä on aikamoista. Satama täyttyy iloisista tervehdyksistä, halauksista, kesäauringon paisteesta, meren kimalluksesta ja Saku-pullojen kilinästä.

Sataman palveluihin kuuluu myös kapakka Rock City Körts, jonka nimi viittaa legendaarisen kihnulaisen kapteenin, Kihnu Jõnnin (1848–1913) viimeisen laivan nimeen. Pienestä kioskista voi ostaa pullaa, ruis- ja valkosipulileipää ja jäätelöä.

Pyörän selkään

Sataman liepeet täyttyvät vuokrafillareiden jonosta. Polkupyörä, viroksi hauskasti jalgratas, on erinomainen tapa tutustua saareen, joka on seitsemän kilometriä pitkä ja rapiat kolme kilometriä leveä. Fillareiden vuokrat vaihtelevat viidestä eurosta (3 tuntia) 10 euroon ( 24 tuntia).

Kihnun useista pienistä kyläyhteisöistä ensimmäinen sijaitsee satamasta suoraan länteen. Vuokraan pyörän ja poljen onnellisena suoraa tietä, jolla mäet eivät kiusaa. Tuuli humisee ja mäntykangas tuoksuu kesältä. Kurasen kylän keskiössä on kauppa, Kurase pood. Se on kuin pienoistavaratalo kaukana meren saarella. Kaupassa kannattaa kysellä kuuluisaa Kihnun vehnäleipää (Kihnu Sai).

Kaupan yläkerrassa on varsin mutkaton baari, jossa on yllättävän hyvää ja edullista ruokaa. Neljä euroa maksava alkuruoka, marinoidut silakat, on oivallista, samoin savukalasalaatti, jossa ei ole — kuten normaalisti kaikkialla — norjalaista lohta, vaan paikallisten pyytämää ahventa tai siikaa. Kallein annos, 12 euron lampaankyljykset, on varsin mainiota sekin. Ruokailun kruunaa jälkiruoka. Kihnun vehnäleivän päälle rakennetaan juustokakku, jonka oheen tarjotaan kirsikkakastiketta.

Vaikka ollaan heinäkuussa, asiakkaita oli niukasti. Baarin tärkeilemätöntä tunnelmaa korostaa jukeboxissa soiva paikallisen suosikkiyhtyeen Kihnu Poisidin uusin levy.

Kirkon kautta 1800-luvulle

Pyöräilen edelleen kohti saaren sisäosia. Tuuli on tyyntynyt ja hyttyslaumat ovat valinneet minut uhrikseen.

Tien varressa kohoaa pieni puinen kirkko. Se on alun perin luterilainen pyhäkkö, mutta nykyään se on pyhälle Nikolaokselle, merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle, omistettu ortodoksinen kirkko.

Vuosina 1846–47 kihnulaiset kääntyivät ortodoksiseen uskoon. Tsaari Nikolai I:n käskystä luterilainen kirkkorakennus annettiin seurakunnalle, ja kellotorniin rakennettiin sipulikupoli. Enemmän kuin uskonnolliset syyt, kääntymykseen vaikuttivat käytännölliset seikat: ortodokseina kihnulaiset nauttivat monista taloudellisista helpotuksista. Kihnun vanha kappeli sijaitsi saaren pohjoiskärjessä olevalla korkealla hiekkarannalla ja legendan mukaan tuhoutui tulipalossa Pohjan sodan aikana.

Kirkkoa vastapäätä on iloisenkirjava rakennus, Kihnun museo. Museon kaupassa kihnulaisnainen tekee käsitöitä, kärpänen surisee pitsiverhojen takana ja kahvi korahtelee automaatissa. Viime mainittua lukuun ottamatta on kuin olisin pujahtanut 1800–luvulle. Huone huoneelta pieni museo paljastaa kihnulaisten arkea ja juhlaa menneinä vuosisatoina. Näen vanhan koulun ja kaupan esineistöä. Kihnu Jõnnin makuuhuoneeksi sisustetussa huoneessa tuntuu kuin siellä vieläkin leijailisi piipputupakan ja suolaisten pärskeiden tuoksu. Erään huoneen nurkassa liimaudun ison näytön äärelle: ihailen vanhoja mustavalkoisia kaitafilmejä kalastajien työstä ja videoita kihnulaisista häistä. Perinnehäät kestävät syöminkeineen ja juominkeineen useita päiviä.

Museossa on upea kokoelma kihnulaisten naisten punaisenkirjavia hameita. Minusta ne näyttivät kaikki samanlaisilta, mutta kuulin, että jokaiselle suurelle juhlalle, kuten häille, syntymäpäiville tai hautajaisiin, on oma hameensa. Lisäksi Kihnun naisilla on monia arkihameita. Ostan museosta mainion kirjan Kihnulaisten uskomattomat seikkailut merellä ja ilmassa ja lämpimät villasukat syksyn venereissuja varten.

Kohti korkeuksia

Lenkkini päätteeksi pyöräilen Kihnun majakalle. Matkalla ohitan ahvensaalistaan ylpeän kalastajan ja Rooslaiu talun, jossa virvoitan itseäni maltaisella kotikaljalla. Myytävänä on myös Kihnun leipää, kahvia ja savukalaa.

Majakalle johtava kapea tie vie aivan saaren eteläkärkeen. Majakka rakennettiin Englannissa valmistetuista osista vuonna 1864. Torni nousee kirkkaanvalkoisena rannan sora- ja hiekkarantaa vasten. Majakassa on lyhtyhuone ja pieni parveke. Valon korkeus merenpinnasta on 31 metriä ja maanpinnasta 29 metriä.

Vuodesta 2013 lähtien on torni jälleen avoinna vierailijoille ja minua parempijalkaiset kapuavat tuossa tuokiossa majakan parvekkeelle ihailemaan rannatonta merta. Paistattelen päivää majakan juurella. Valutan hienoa hiekkaa sormieni välistä ja katselen kaukaisuuteen. Kaivan repustani Kihnun leipää, jonka päällystän Rooslaiu talun savustetulla nokkahauella. On kesäloman seesteisin hetki.

Risto Nordell
VENE 8/2017

Yksi kommentti artikkeliin “Kihnu”

  1. shamanisti sanoo:

    Kaunis ja viehättävä paikka . Hyvät laiturit . Vaatimattomat wc ja suihku,mutta todella siistit !

Kommentoi

X