Katanpää

Tietoja päivitetty 21.9.2021

VENE 10/2020:

Loppuillasta sade tyyntyi tihkutteluksi, joten pääsimme kaivatulle iltakävelylle tutkimaan saarta. Sitten viime käynnin satamatoimisto ja kahvila olivat siirtyneet aivan rannassa sijaitsevaan hieman ränsistyneeseen taloon. Kodikkaasti sisustetun kahvilan asiakaspaikoista suurin osa sijaitsi isolla terassilla. Kahvilassa on mahdollista syödä myös aamiaista sekä lounasta ja sieltä voi ostaa pikkutuliaisia ja erilaisia kotiin viemisiä.

Kahvilasta koilliseen sijaitsee Katanpään toinen vieraslaituri. Kolmas laituri on varattu risteilyaluksille ja kaikkein suurimmille veneille. Kahden vieraslaiturin edustalla riittää syvyyttä isommillekin aluksille. Kivikkoisella tasaisella rannalla on myös grillikatos, jonka ympäristö on karun näköinen. Ylimalkaan venelaitureiden ympäristö kivineen ei ole esteettisesti järin kaunis. Katanpäässä ei ole jäteastioita sillä kansallispuistossa noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita.

Katanpään luonnon kauneus avautuukin vasta, kun alkaa astella leveää kivettyä tykkitietä saaren sisäosiin. Pari kilometriä pitkä tie syntyi 1900-luvun alussa venäläisten Amurin ja Mantsurian alueelta tuomien vankien tekemänä.

Katanpäässä mielikuvitus lähtee helposti lentoon. Kävellessä mietimme saaristolaisvankilasaaren arkea, jonka raskaaseen ja vaaralliseen kivenlouhintaan toivat vastapainoa kalastus ja satunnaisen pirtukanisterin karahtaminen Lypertön kivisille rannoille. Vaihtelua arkeen toi myös kalastus. Kotitarpeiden lisäksi kalaa jäi toisinaan myytäväksi asti.

Katanpää on säilyttänyt vanhan asunsa jo vuosikymmeniä. Tähän lienee auttanut syrjäinen sijainti. Pieniä kahakoita lukuun ottamatta Katanpää ei koskaan osallistunut sotatoimiin, eikä sen rakennuskanta tuhoutunut sodan melskeessä. Syrjäisen sijainnin vuoksi nykyaikaistamispaineita ei myöskään ole ollut. Alkuperäisiä rakennuksia on kuitenkin kunnostettu ajan kuluessa. Katanpään linnake onkin yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Jatkamme iltakävelyämme ja huomaamme lisää vanhoja rakennuksia. Yhdessä on meneillään taidenäyttely ja toisessa esitellään saaren historiaa. Kävelyä kannattaa jatkaa aina saaren länsirannalle saakka. Tykkipattereiden välissä sijaitsee näkötorni, josta avautuu huikaiseva näköala tarunhohteiselle Ströömille ja yli koko saariston aina Isokarille ja Ahvenanmaan Jurmoon saakka.
Katanpäässä on kaksi luontopolkua, joista toinen vie rantareitille sisälahden kauniille kallioille ja metsäpolulle. Toinen puolestaan johdattaa pirunpeltomaiselle, pyöreähköjen kivien muodostamalle alueelle. Se on Ootskerin hautaraunio. Nimestään huolimatta täyttä varmuutta ei ole siitä, onko rauniota joskus käytetty hautana.

Risto Nordell

VENE 4/2011:

Armeijan hallussa ollut Katanpää avautui vuosituhannen vaihteessa. Sen jälkeen historiaa tihkuva saari on tullut tutuksi monille veneilijöille. Nykyisin satamassa käy vuosittain noin 1 300 venekuntaa.

Katanpää sijaitsee Lypertön saarella, Kustavin kunnassa. Sinne on helppo saapua viittä väylää pitkin. Etelästä voi purjehtia Kustavia halkovaa Ströömin väylää, Ahvenanmaan saariston ja Turun saariston rajaa kulkeva väylää tai Ahvenanmaalta saapuvaa reittiä. Väylä tulee pohjoisestakin, joten esimerkiksi Uudestakaupungista voi saapua kätevästi. Katanpäästä on sujuvaa suunnata myös avomerelle: väylä johtaa Isokarin majakalle, ja siitä voi ottaa kurssin vaikkapa Ruotsin Höga Kustenille.

Selvisi taisteluitta

Merikarttaa katsoessa on helppo ymmärtää, miksi paikka on ollut strategisesti niin merkittävä vuosisatojen ajan. Täällä toimi sotasatama jo 1800-luvulla, ja vuonna 1915 Venäjän tsaari alkoi rakennuttaa paikalle linnaketta. Venäläiset vetäytyivät saaresta alkuvuodesta 1918.

Toisen maailmansodan aikana Katanpää toimi koulutuspaikkana. Jatkosodan syttyessä miehiä oli aluksi jopa 450, mutta määrä kutistui nopeasti muutamaan kymmeneen. Syrjässä taistelukentiltä olleen Katanpään päätehtäväksi jäi valvoa liikennettä Pohjanlahdella.

Katanpään keskeisestä sijainnista huolimatta siellä ei ole koskaan käyty kunnon taisteluita. Linnoitusta ei myöskään purettu toisen maailmansodan päättyessä. Nykyisin Katanpää on suojeltu.

Saaren historiaan voi tutustua kesällä päivittäin järjestettävillä opastetuilla kiertokävelyillä. Puolentoista tunnin aikana nähdään kasarmialue, tykkipatterit sekä merivalvontatorni. Jos yksin lähtee matkaan, pitää muistaa liikkua varoen jo turvallisuutensa vuoksi.

Vankien kädenjälki

Katanpään satamassa rantaviivaa peittävä kivisilppu on muistona 1930-luvulta, jolloin siellä toimi vankila. Saaressa oli enimmillään reilut sata vankia. Heidän päätyönään oli katukivien louhiminen.

Vankityövoimaa käytettiin jo linnoitusta rakennettaessa. Venäläiset toivat saarelle itämailta pakkotyövankeja, jotka rakensivat huolella pari kilometriä pitkän mukulakivitien. Sitä osuu väkisinkin astelemaan, kun lähtee veneeltään kävelemään saareen.

Mukulakivitie vie veneturistin myös saaren kesäkahvilaan. Siellä tarjoillaan makeiden kahvileipien lisäksi pientä suolaista. Kahvila on vanhassa, kauniissa kasarmirakennuksessa, ja sisään astuessa tuntuu kuin saapuisi vanhaan kansakouluunsa. Seinien puupaneelit kai saavat mielleyhtymän aikaan.

– Rakennus on tehty aikoinaan leipomoksi ja pesulaksi. Kun alkuperäinen ruokala paloi vuonna 1955, tämä tila muutettiin ruokasaliksi, kertoo Irja Skyteen-Suominen herkkuja notkuvan tiskin takaa.

Katanpäässä on veneilijöille kaksi hyvää laituria satamalahden pohjoispäässä, etelärannan laituri on varattu risteilyaluksille. Satama-altaassa on tilaa manöövereihin ja – kiitos armeijan – syvyyttä peräti neljä metriä.

Laiturilta saa sähköä, mutta makeaa vettä ei ole tarjolla. Juomavettä voi kuitenkin yleensä ostaa kahvilasta muovitankeissa. Suihkujakaan täällä ei ole muualla kuin tilaussaunassa. Saunan löylyt ovat hyvät ja uimapaikkakin on tarjolla. Satamaan on myös rakennettu useita grillipaikkoja.

Palveluiden taso ei ole aivan yhtä korkea kuin mantereen vierassatamissa, mutta monien mielestä mielenkiintoinen historia ja upea luonto korvaavat pienet puutteet.