Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Eteläisellä Saaristomerellä sijaitseva Björkö on ainutlaatuinen. Syvälle työntyvä satamalahti antaa loistavan suojan, paitsi lounaistuulilta. Karu ulkosaariston luonto on upea, ja kaiken kruunaa harvinainen sisäjärvi. Metsähallitus on viitoittanut luontopolun, ja Pidä Saaristo Siistinä -yhdistyksen roskis, puucee sekä septintyhennys täydentävät retkisataman palveluja. Eikä siinä kaikki: nuoret, ahkerat yrittäjät Santeri Knaapinen ja Tiia Kaartovuori ovat avanneet saarelle Café Björkön.
Kun kävelemme satamasta vajaan kilometrin matkan kahvilaan, kaikki vastaantulijat kehuvat paikkaa spontaanisti: ”Aivan ihana paikka!”, ”Todella herkullista kaikkea!”, ”Kannattaa ehdottomasti mennä!” – Ja kyllä kahvila onkin kehujensa arvoinen. Aivan kuin satamasta sinne kävellessä tekisi aikamatkan. Kauniin saaristotilan pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi esimerkiksi kivijalkainen navetta, jossa on esillä talon vanhoja työkaluja ja muita esineitä. Pihalla kulkee vapaana kaksi eläkeläisponia. Äänimaailmakin on täydellinen: kukko kiekuu. Ja ne leivonnaiset – kauniita ja todella herkullisia.
Saunaa voi vuokrata, ja vanhaan savusaunaan on remontoitu kahden sängyn yöpymispaikka.
Anne ja Steffi Sjöholm
Tietoja päivitetty 29.6.2021
Saaren keskeltä löytyy pinta-alaltaan 10,5 ha sisäjärvi Insjön, jonka syvyys on enimmillään 17 metriä. Koska järvi on niin syvä ja laskujokena on vain pieni puro, sen vesi vaihtuu hyvin hitaasti: Insjön vesi vaihtuu kerran 15 vuodessa, kun veden vaihtuvuuden keskiarvo Suomen järvissä on noin 2 vuotta. Tästä syystä järveen ei kannata päästää mitään vettä pilaavia aineita, esim. shampoota tai tiskienpesuainetta. Björkön luonto on monipuolinen ja kaunis. Saaren geologia on hyvin monimuotoinen, ja sitä voi tutkia Björkön monipuolisella luontopolulla.
Björkön saarelle liikennöi yhteysalus ms Nordep/Nauvon eteläinen reitti (ferentes.fi) Kirjaisista.
Saaristomeren kirkkaimpia helmiä on Björkön luonnonsatama, jossa voi pulahtaa uimaan meren ohella myös harvinaiseen sisäjärveen.
Eteläisellä Saaristomerellä sijaitseva Björkö on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista luonnonsatamistamme.
Hyviä kiinnittymispaikkoja on pitkän matkaa lahden molemmin puolin, ja jos rannan venerivi tuntuu käyvän turhan tiiviiksi, voi jäädä keskelle lahtea ankkurin varaan. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että kunnon lounaistuuli pääsee puhaltamaan lahdelle ja saattaa ajaa seuraavalle legille suunniteltua aiemmin.
Björkön retkisataman palvelut ovat parantuneet viime vuosina. Metsähallituksen väki on rakentanut Saaristomeren luonnonpuistoon kuuluvaan saareen hyvän nuotiopaikan. Myös luontopolkua on parannettu.
Pidä Saaristo Siistinä ry puolestaan huolehtii lahdella kelluvasta septin imutyhjennysasemasta.
Björkö on karu ulkosaari, jonka erikoisuus on poikkeuksellisen suuri sisäjärvi. Se syntyi 250 vuotta sitten maan kohotessa. Paikoin vain metrejä leveä kannas erottaa makean veden meren aalloista. Kallioiden saartama järvi on syvä, mutta vesi lämpenee kesällä mukaviin lukemiin.
Nimestään huolimatta Björkössä kasvaa leppää selvästi runsaammin kuin koivua. Saaren nimi lieneekin peräisin viikinkiajoilta, jolloin muinaisruotsin sana ”birka” tarkoitti kauppapaikkaa.
Rakennusten perustuksia tutkimalla on arvioitu, että saarella on asuttu ainakin 1540-luvulta lähtien. Talonpojat elättivät perheensä kalastamalla ja hoitamalla karjaa. Naapurisaaria käytettiin laidunmaina ja myöhemmin myös omalla saarella oli viljelyksiä. Entiset niityt ja hakamaat ovat pääosin kasvaneet umpeen karjan kadottua saaresta.
Saaressa on perinteisesti ollut kolme tilaa. Viimeiset ympärivuotiset asukkaat jättivät Björkön 1980-luvun puolivälin jälkeen, mutta tiloja käytetään edelleen kesäpaikkoina. Saarella on myös muuta loma-asutusta yksityisellä maalla. Yksi mökeistä on veneilijöiden suosiman lahden pohjukassa, mikä on hyvä kohteliaana veneilijänä ottaa huomioon.
Yhteysalus liikennöi saaren pohjoispuolelle.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Ihan helmi paikka. Ruuhkaisimpana kesäloma-aikana saattaa olla liian täynnä, mutta elokuussa 2012 oli ainakin hyvin tilaa ja järven vesi oli lämmintä vaikka kesä on ollut melko viileä. Vessat oli valitettavasti aika epäsiistit.