Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Heinäveden reitiltä Juojärven reitille mentäessä on ensin kuljettava kolmen peräkkäisen kanavan kautta. Niinsanottu välikanava on ilman sulkuja, mutta Varistaipaleen kanavassa niitä on peräti neljä peräjälkeen ja Taivallahden kanavassakin kaksin kappalein.
Ensimmäinen suunnitelma Juojärven vesistöjen kanavoinnista ja liittämisestä Heinäveden reittiin tehtiin jo vuonna 1876. Savonlinnan ja Kuopion välinen reitti oli kuitenkin kiireellisyysjärjestyksessä ensin, joten Juojärvi sai odottaa 1900-luvulle saakka. Vuonna 1911 työt aloitettiin ja kanavointityö valmistui vuonna 1916.
Sekä Heinäveden että Juojärven reitin kanavat ovat vielä tänäkin päivänä erinomaisessa kunnossa ja ahkerassa käytössä.
Varistaipaleen peräkkäisissä sulkualtaissa on pudotuskorkeutta 14,2 metriä ja veden juoksutus sen mukaista. Jos sulussa on tilaa, kannatta ylöspäin mentäessä ehdottomasti jäädä sulkualtaan takaosaan, sillä siellä veden pyörteet eivät tunnu niin voimallisesti. Sielläkin etukannella köysiä pitävä saa varautua vesikuohujen kasteluun. Lämpimänä kesäpäivänä se ei kuitenkaan ole vastenmielistä, päinvastoin. Myös etummaisen köyden varassa on käytettävä enemmän voimaa, sillä veden pyörre pyrkii kääntämään keulaa ulos reunasta.
Alaspäin tultaessa veden pyörteet ovat maltillisempia ja sulutuksesta selviää helposti yksinkin. Ylösmenoon saa hyvinkin varata kaksi tuntia molempien kanavien osalta, mutta alaspäin selviää tunnissakin, jos altaat ovat valmiiksi täynnä vettä.
Heinäveden reitin pikkusulkujen jälkeen etenkin komea Varistaipale neljine peräkkäisine sulkuineen on ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tämän reitin varrella on monelle käynyt köpelösti… veneet nurin ja miehistö vetten armoille… Mutta olisihan elämä tylsää jos se olisi liian turvallista! =)
Kuten Marjuska yllä kirjoitti, reitin vaarallisuudet ovat kokeneelle konkarillekin suuret ja lukuisat ovatkin jo joutuneet voimakkaiden virtauksien uhreiksi tässä vaarojen kanavassa. Mutta toisinaan se on ylitettävä ja riskejä otettava päästäkseen eteenpäin.
Paikallinen nuoriso aiheuttaa pahennusta alueella jatkuvasti, tälle voisi joku tehdä jotain. Kuten myös itse kanavalle, vain hullut sen uskaltavat ylittää.