VENE 6/2009:
Kuhmoisten Pihlajakoskella kohtasin maalaiskyläidyllin, jollaista EU-Suomesta ei uskoisi enää löytyvän.
Vaikka Timo Koivusalon luoma elokuvahahmo Pekko aikamiespoika ei varsinaisesti kuuluu länsimaisen elokuvataiteen suurimpiin sankareihin, en voinut vastustaa kiusausta, kun kuulin kylän raitilla, että Kuhmoisten Pihlajakoski on Koivusalon elokuvien miljöö ja kuvauspaikka. Kun olin vielä ostanut evääksi Kuhmoisten torilta rasvaa tirisevät Päijänteen savumuikut, päätin pitää lounastauon Pihlajakosken rannassa.
Runsaan kymmenen meripeninkulman matka vei halki komeitten maisemien, Tehinselän luoteisosan ohi, aina Judinsalon selälle, jonka päässä häämöttävät Haukivuori ja Haukkasalon jylhät vaarat. Kyllä kelpasi tehdä matkaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja Päijänteen kesäpäivä oli parhaimmillaan.
Pihlajakosken palvelusatamaan on helppo navigoida, sillä kapea ja kaunis Pihlajalahti päättyy palvelusataman laiturille, keskelle vihreätä koivikkoa. Laiturin päässä on punainen rantavaja, jonka päädyssä on pikkuinen kesäkahvila ja seinällä Pihlajakosken kartta. Pusikossa on puucee, tuuli leyhyttelee rantakoivua ja pappa-Tunturi pärisyttelee jossain kyläkaupan likellä. Tunnelma on aivan uskomaton, kuin suoraan 50-luvulta. Kenties kohta niityltä putkahtaa kansallispukuinen Elovena-tyttö nuoren ja komean ylioppilaan kanssa…
Jäätelöauton signaalin raivostuttava ti-ta-ta-ta-tus palauttaa kuitenkin nopeasti EU-Suomeen ja tähän päivään. Lampsin laiskasti kohti Pihlajakosken kyläkauppaa. Sekin on kuin suoraan 50-luvulta. Jotakin Pihlajakosken kylän neitseellisyydestä kertoo myös kaupan sirkeäsilmäinen myyjä. Kun utelen häneltä jotakin paikkaan liittyvää, saan ystävällisen vastauksen lisäksi vilpittömän ihmettelyn: – Etkö oo siis ihan oikeesti koskaan ennen ollu täällä?
Kyläkaupan vieressä on kahvila-ravintola Vonkamies, joka tarjoaisi jauhelihakiusausta kuudella eurolla ja viikonloppuna tanssia elävän musiikin säestyksellä. Muutaman sadan metrin päässä on kuin Pekko aikamiespojan muistoksi paikallinen elokuvastudio sekä pieni kirjasto. Kirjaston mainos on hellyttävä: Nyt kahdella koneella internettiin, tervetuloa!
Paluumatkalla veneelle ostan kaupasta vielä Pihlajakosken kyläyhdistyksen julkaiseman monisteen muotoisen lehden, Pihlajalehtisen numero 19. Toimituksen tervehdyksessä valitellaan, että kaksi euroa maksavassa lehdessä ei nyt tällä kertaa ole värikuvia kustannussyistä, sitten todetaan, että mitään suurempaa kylätapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä.
Luen Pihlajalehdestä jutun myös kyläkaupan kuulumisista, Äskölän kotitalousseuran ruokakurssista, vitsipalstan sekä pikamunkkien paisto-ohjeet vapuksi. Kun maittavan muikkulounaan jälkeen kellahdan päiväunille Bellan perähyttiin, on viimeinen ajatukseni, kuinka tällaisia paikkoja voi olla vielä olemassa. Löytyisiköhän täältä töitä keski-ikäiselle radiotoimittajalle ja Vene-lehden avustajalle…?
