Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Matka runkoväylällä jatkui Porin jälkeen aallokkoisessa kelissä ohi aallonmurtajien 6,5 metrin väylää oikaisten kohti Kaijan pohjoispäätä. Kaija on syksyisin joutsenien lymypaikka, jossa voi olla helposti 150-200 valkeaa lintua odottamassa etelänmatkaansa. Kaijan saaresta matkaa Iso-Enskeriin on noin neljä meripeninkulmaa.
Tahkoluodon massiiviset piiput jäävät taakse jatkettaessa runkoväylää kohti seuraava kohdetta.
Laiturialueella veden syvyydeksi ilmoitetaan kaksi metriä.
Retkisatamassa on laiturin lisäksi muutama poiju sekä laiturista muutaman kymmenen metrin päässä wc, tulipaikka ja roskis.
Alue kuuluu Porin kaupunkiin ja se on asumaton. Varsinaisesti alue on metsähallituksen, mutta Porin kaupunki on ahkerasti sen kustannuksissa mukana. samoin on Seliskerin laita, joka on reilun mailin päässä itäisemmän runkoväylän varrella.
Laituriin on ajettava pienillä kulmilla, koska tilaa ei kovin laajalti ole suuriin manöövereihin. Loppuväylä on viitoitettu pahimmalta kohdalta, jolloin ajo on helppoa kohteeseen.
Linjataulut ohjaavat alkumatkalla ja niitä noudattaen ohittaa sopivasti 1,2 metrin matalan.
Suojaisuus laiturissa on etelän- ja lännenpuolisille tuulille heikko, mutta kuitenkin kivikot ympärillä hieman tasaavat aallokkoa.
Poijuja matalahkon kelluvan laiturin ympäriltä löytyi viimeksi käydessäni seitsemän kappaletta.
Saari on erikoinen maastoltaan ja kiviä löytyy monen makuun ja monen värisiä.
Luontopolun pituus lienee 1,5 kilometriä. Se kannattaa kiertää. Luontopolku kiertää vain osan saaresta ja pirunpeltokohteita osuu sen varrelle kaksi, pohjoispää saaresta onkin luonnonsuojelualuetta.
Saaressa on pari pientä lampea Kettuviikin puolella. Jos haluaa uiskennella, niin siihen tarkoitukseen löytyy sopiva kohde.
Keittopaikka oli melko siisti, mutta puita ei löytynyt yhtään. Hätä ei ollut puiden puuttumisen takia ongelma, koska minulla on aina puita säkillinen jemmassa veneessä. Nyt kylläkään en puita tarvinnut, koska ruoat valmistettiin nopeutettuna hellalla.
Kaivo saaressa kuitenkin on, mutta sen veden juomakelpoisuudesta en osaa sanoa mitään.
Saareen yöpymistä harkitsevan kannattaa seurata tarkkaan illan säätiedotuksia. Kovalla tuulella on vaikea päästä laiturialueelta pois ilman vahinkoja.
Saaren maasto on pirunpeltoineen ihmettelemisen arvoinen ja kuusi- sekä mäntymetsä on tiheää. Pirunpellot, kivien värit ja muodot sekä saaren merellinen sijainti ovat nähtävyyksiä sinänsä.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
http://www.rmattila.com/images/reissut/
Sielt löytyy paljon kuvia enskeristä useilta vuosilta