Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Majasaari-Nuokkojen saariryhmä tarjoaa hienot puitteet retkeilyyn ja kalastukseen kaikkina vuodenaikoina. Alueeseen kuuluu noin 30 Haminan kaupungin omistamaa saarta.
Majasaarta suositellaan erityisesti pitempiaikaisille leiriytyjille ja suojaisan laguunin muodostavia Nuokkoja lyhytaikaiseen oleskeluun.
Majasaaren itärannalla on yhteysliikennelaituri ja kaakkoiskulmalle on rakennettu EU-tuella satama, jonka aallonmurtajan suojassa on tilaa yli kahdellekymmenelle veneelle ja syvyyttä ison laiturin kohdalla kolmisen metriä.
Satamassa on grillikatos, roskapiste ja wc sekä Vehkalahden Veneseuran hallinnoima opastusmaja. Sen ympäristössä on hyviä telttapaikkoja. Majasaaressa on myös kaivo, mutta sen vesi ei ole juomakelpoista.
Majasaari on kesäisin hyvin aktiivisessa käytössä, meno on rentoa ja hyvällä tuurilla voi päästä lämpimään saunaan.
Vehkalahden Veneseura on rakentanut talkoilla saariryhmään luontopolkuja, joita löytyy Nuokkojen lisäksi Majasaaresta ja Riisiöstä. Ympäristöstä ja kasvillisuudesta kerrotaan opastauluin.
Nuokkojen ympäristössä on monia muitakin tutustumisen arvoisia pikkusaaria. Kalliokiinnityspaikkoja on Ulko-Nuokon ja Sisä-Nuokon itäreunalla, Kalasiian luoteiskalliolla, Riisiön luoteiskulmalla ja Majasaaren koillisnurkassa. Saariryhmän kartan voi tilata Haminan matkailutoimistosta, jonka puhelinnumero on (05) 749 2641. Karttaan on merkitty suositeltuja ajoreittejä. Lisätietoa saariryhmästä löytyy osoitteesta www.hamsenet.fi/saariesittely ja luontopolkujen esitteitä saa Majasaaren opastuskeskuksesta.
Majasaaren pohjoispuoleinen naapuri, Karjala on kohtalaisen runsaspuustoinen saari, jossa on oiva hiekkaranta. Karjalasta länteen sijaitseva Hietamaa on syntynyt hienorakeisesta harjuaineksesta kallioiden keskelle. Majasaaren eteläpuolisessa Kalasiiassa taas pääsee ihailemaan kallioita.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Opastusmaja paloi poroksi kesällä -11. Veneseura rakentaa uuden ensi kesän aikana, joten sauna sitten taas lämpiää.