Lukijamme suosittelevat: Schnitzel oli aivan omaa luokkaansa! Miten tavallinen leike onkaan saatu niin rapeaksi ja herkulliseksi!
Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Päivitetty 8.6.2022
Sottungan vierasvenesatama palvelee venekauden alkaessa, aina kesäkuun alusta syyskuulle saakka, olemme avoinna päivittäin ja säästä riippumatta. Tarjoamme nykyaikaiset puitteet veneilijöille, mutta myös monipuolisen ruoka- ja juomatarjonnan ravintola Salterietissa. Voit tulla nauttimaan herkullisia annoksia paikan päälle tai halutessasi noutaa ruokaa mukaan. Vierasvenepaikkamaksu suoritetaan ravintola Salterietissa, ystävällinen henkilökuntamme auttaa myös mielellään kaikissa kysymyksissänne.
Sottungaan saavutaan pääasiassa omalla veneellä meriteitse, mutta myös yhteysalukset Långnäsista sekä Korppoon Galtbysta kulkevat päivittäin. Upea luonto ja hyvin toimivat lauttayhteydet antavat oivalliset puitteet myös pyöräilijöille sekä vaikkapa vaellusretkeilijöille. Tule tutustumaan Suomen pienimpään kuntaan ja sen aitoon ja alkuperäiseen luontoon. Satamasta löydät tutut, vapaasti käytettävissä olevat polkupyörät, joiden avulla tutustuminen saareen onnistuu helpommin. Uutuutena sataman alueella v. 2021 avattu frisbeegolf -rata, joka tuo lisää tekemistä koko perheelle.
Sottunga on ensimmäinen satama Kihdiltä Ahvenanmaalle saavuttaessa. Satamaan tullessamme toivoimme pääsevämme ravintolan edustan maapohjaisen laiturin suojaan, mutta paikka oli varattu. Kiinnityimme vieraslaituriin ja tutkimme satamaa.
Sataman toiminta keskittyy rannan vanhaan suolaamoon, joka on muutettu ravintolaksi. Sinne myös maksetaan satamamaksu ja polttoaine. Vessat ja parin euron kolikolla toimiva suihku sijaitsevat mäellä ravintolan takana. Polttoainejakelu on kolmen kilometrin päässä sijaitsevan Sottungan kaupan toimintaa. Siksi toivotaan joko yöpymistä tai ruokailua niiltä venekunnilta, jotka ottavat satamasta vettä. Asia ei selviä mistään ilman kyselyjä. Siksi ehdotin paikan isännälle erillistä maksua, jos vettä haluaa polttoaineen kanssa. Toivottavasti maksu toteutuu, jotta osapuolet välttyvät turhalta mielipahalta.
Seuraavaksi tutkin ravintolan ruokalistaa. Tarjolla oli turskaa, lohta, kolmea lihavariaatiota, hampurilaisia ja kebabia ja lapsille tyypilliset nakit tai lihapullat. Annokset ovat äijätyyppisiä. Esimerkiksi lautasen kokoisen supersuolaisen schnitzelin alla oli ranskalaisia, päällä sentin pätkä persiljaa ja reunalla ruokalusikallinen majoneesia ja toinen tsatsikia. Lasten annokset olivat askeettisia, ranskalaiset ja lihapullat vailla lisukkeita.
Ravintolan takana on rivi Sottungan kyläkaupan polkupyöriä, joita voi lainata kauppareissulle. Nousin fillarin selkään. Ensimmäisen mutkan takaa tuli esiin Sottungan viehättävä puukirkko 1700-luvulta. Sen edustalla on infotaulu, joka kertoo kirkon historiasta, mutta vain ruotsiksi.
Kaupalle päästyäni juttelin myyjien kanssa niitä näitä. Tädit möivät minulle saaren kartan, jossa näkyy kolme lyhyttä vaellusreittiä. Myyjät kertoivat, että kylän kotiseutumuseo on nyt kiinni, mutta opas tulee paikalle pyydettäessä. Täti soitti puolestani ja sopi tapaamisen läheiseen tienhaaraan, jossa tapasin Märta Grunerin. Ajoin hänen perässään museoksi muutetulle vanhalle koululle, joka sijaitsee viehättävällä paikalla mäen rinteessä.
Kotiseutumuseo on avoinna ti ja su klo 19–21 (muina aikoina voi soittaa Björn Rönnlöfille, puh. 0400 508 955, tai pyytää apua kaupasta).
Näyttelyn kiinnostavin anti ovat vanhat valokuvat, jotka esittelevät tämän pienen saaristokunnan elämää 1800- ja 1900-luvuilla. Kuvat kertovat perinteisen kalastuksen ja metsästyksen lisäksi 1900-luvun puolivälin muutoksesta. Tällöin Sottungan pienillä pelloilla alettiin viljellä suurimittaisesti sokerijuurikasta ja tuottaa maitoa. Sittemmin nämä elinkeinot ovat hiipuneet ja nykyään pelloilla kasvatetaan lähinnä rehua lihaeläintuotannon tarpeisiin.
Jatkoin matkaa saaren pohjoiskärkeen, jossa on kyläsatama. Kunnan leiripaikassa kajakin saa helposti rantaan, ja alueen ruokailupöydät ovat kivalla paikalla meren ääressä. Täällä on myös telttailualue, huussi ja roskis. Tapaamani mies kertoi, että rannan läntisin laituri on kunnan.
Palatessani etelään päätin kokeilla vanhan tuulivoimalan jalustan kautta kulkevaa vaellusreittiä. Sain tulkita karttaa muutamaan otteeseen, ennen kuin löysin oikean polun. Työnsin pyörän mäen laelle myllyn perustuksen luo, mistä polun pitäisi jatkua museolle. Opastemerkintöjä ei ollut, mutta päätin jatkaa ihan kokeilunhalusta. Jouduin puskemaan pyörää melkoisessa ryteikössä, ennen kuin pääsin kotiseutumuseon pihaan. Yritin paluumatkalla etsiä muita vaellusreittejä, mutta niissäkin jouduin hukkaan merkintöjen puutteen takia. Ehkä on parasta lueskella tien varren infotauluja, jotka ovat sisällöltään mielenkiintoisia. Harmi, että taulujen teksti on vain ruotsiksi.
Yhteysalukset kulkevat useita kertoja vuorokaudessa Korppoon Galtbyhyn, Kökariin ja Långnäsiin.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
viime kesän jälkeen ei enää ikinä sottungaan! kunta ottanut/riistänyt sataman palvelut itselleen. sillä seurauksella, että mm. suihkut eivät ole enää veneilijöitten käytössä. puhumattakaan kodikkaan ravintolan ja henkilökunnan palveluista! ei koskaan enää sottungaan! ellei palvelut palaudu takaisin yksityiselle.
Strandhugget ei ole enää oikea yhteyshenkilö vierassatamaan. Ennen tuore ahven perunoiden kanssa oli namiherkkua. Nyt saa vain pakastekalaa paistettuna uudelta omistajalta. Saunakin on poistettu. Uuden omistajan satamapalvelut eivät oikein vastanneet odotuksia.
KIITOS ” Mooselle ” & ” Turhautuneelle ” toimintaamme kehuvista ja kaipaavista
kommenteistaan !
Kesällä 2010 emme todella avanneet Strandhuggetia ( Moosen mainitsemista syistä
johtuen ) , mutta 2011 toimimme Juhannuksesta asti perinteisesti ja vilkkaasti !
Ahvenfileitten lisäksi oli listamme ” kala-osastoa ” vahvistettu LÄMMINSAVULOHELLA ,
josta siitäkin tuli varsin suosittu annos . Ja Oolannin pannukakkua oli tarjolla päivittäin !
Suunnitelmissamme on jatkaa ravintola & saunan vuokraustoimintaa kesällä 2012 ,
uusi puh.numeromme on 040 – 1862717 – yst. soittakaa siihen 1.6. jälkeen saadak-
senne tuoreimmat tiedot ahvenfilee-rintamalta !
Carita Pettersson ( kokki )
saatte
Strandhugget oli todellakin maineensa arvoinen (2012). Suosittelen lämpimästi.
Piipahdimme kesällä 2011. Viehättävä paikka. Käärmeet säikyttävät.
Piipahdimme Strandhuggetissa ja iloksemme saimme tietää, että ravintola suunnittelee toimintansa jatkamista kesällä 2013. Tällä kertaa ravintola oli kiinni, mutta vatsaan jäi Strandhuggetin ahvenfileiden kokoinen aukko, joten palaamme niitä syömään vielä tulevana kesänä kun toiminta alkaa taas juhannuksesta lähtien.
Kävimme Sottungassa ensi kertaa ja ruokailimme sekä Salteriet -ravintolassa, että Strandhuggetissa. molemmissa ruoka oli hyvää, mutta Strandhuggetissa kyllä ylitti kaikki odotukset. Ahvenfileet ja vuohenjuustosalaatti olivat erinomaisia ja laatuun nähden edullisiakin! Polkupyöriä oli tarjolla vierassatamassa – myös lapsille :). . ja pääsimme polkemaan kyläkauppaan (3km). Jos vene vaatii yli 2m syväyttä, niin salterietin edustalla (punainen rakennus, jossa kyltti ”Gästhamn”, otti meillä köli kiinni juuri tuon kyltin kohdalla… Kun siirsimme oikealle ( kihdin suuntaan) niin siinä ei ottanut – tämä vinkkinä. Näimme saarella 2 päivän aikana 8 käärmettä.. Joten kannattaa katsoa eteensä ja varoittaa lapsia niistä. Kiva paikka kaiken kaikkiaan, palaamme varmasti vielä!
6.7.2018. Septityhjennys ei toimi. Ei tietoa milloin korjataan.
Siisti ja idyllinen paikka. Satamasta voi lainata ilmaiseksi pyöriä. Ravintolassa hyvä palvelu sekä ruuat. Suihkut ja wc tilat todella puhtaat.