Djupvik

VENE 3/1999:

Illalla laskimme ankkurin upean Djupvikin pohjukkaan. Paikalle oli lehahtanut hetkeä aikaisemmin kahdeksan ruotsalaisveneen eskaaderi ja unelma päivällisestä luonnonrauhassa särkyi.

Jätimme naapurit kiljumaan ja hakkaamaan kiilojaan kallioon, ja lähdimme kävelyretkelle Geta-vuoren näkötornille. Iltalenkistä tuli suunniteltua paljon pidempi, koska valitsimme väärän (punaisen mökin takaa alkavan) tien ja päädyimme ensin paikalliseen kirkonkylään jäätelölle.

Lyhyintä reittiä Getalle pääsee kävelemällä lahden pohjukasta lähtevää, puisin nuolin merkittyä luontopolkua itään. Matkaa näköalatornille ja kahvila-ravintolaan on kolmisen kilometriä. Sieltä polku palaa toista, hieman lyhyempää reittiä takaisin rantaan.

Paluumatkalla saa ihmetellä toinen toistaan komeampia kivimuodostelmia. Niistä upein on Grottan, luola jonka suojiin ihmiset ovat piiloutuneet vainoajia satojen vuosien saatossa. Paikka on hyvin merkitty ja mielenkiintoisia yksityiskohtia seudun historiasta voi lukea info-tauluista.

Jos haluaa käydä vain luolalla, voi kävellä lahden pohjasta lähtevää luontopolkua länteen noin kilometrin matkan.

Tarinan mukaan ruotsalainen majuri Åhman oli pakotettu luotsaamaan venäläistä kaleerilaivastoa, joka palasi ryöstöretkiltä Ruotsin puolelta. Åhman ajatti kovassa pohjoismyrskyssä koko laivaston karille Djupvikin suulla ja pelastautui itse loikkaamalla maihin juuri laivan osuessa kallioon.