Tuuli Petäjä on upeasti kiinni EM-mitalissa ennen kymmenen parhaan mitalilähtöä.
Petäjä sijoittui keskiviikon kolmessa lähdössä seitsemänneksi, kolmanneksi ja yhdeksänneksi, mikä tiputti hänen sijoituksensa kokonaiskilpailussa toisesta kolmanneksi.
– Tilanne on tosi tiukka ennen mitalilähtöä. Maayan (Israelin Maayan Davidovich) on vain kaksi pistettä edelläni, ja kun mitalilähdössä saa tuplapisteet, sijoittuu meistä hopealle käytännössä se, joka ehtii ensin maaliin, Petäjä kiteytti.
Kilpailun voiton on jo varmistanut Espanjan Marina Alabau. Neljäntenä oleva Espanjan Blanca Manchon on Petäjää yhdeksän pistettä perässä, joten ei häntäkään pidä unohtaa mitalikamppailusta.
– On aika hassua, että sekä Maayan että Blanca ovat treenikavereitani, ja nyt kisaamme yhdessä EM-mitalista. Radalla emme tunne armoa, mutta rannalla onnittelemme varmasti toisiamme, Petäjä naurahti.
Torstaiksi on luvattu melko kovaa tuulta.
– Onhan kisaaminen hauskempaa, kun pääsemme kovempaa. Nyt vedän vain täysillä loppuun asti.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotus
Kuva: Purjehtijaliitto