Tilaa
Uutiset

X-35 MM, Aarhus: X.O purjehtii X-35 luokan MM-mitaleista

20.08.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Teppo Ahomäki

X Sail Racing Teamin vene X.O on kolmannen kilpailupäivän jälkeen viidentenä iskuetäisyydellä mitalisijasta.

X.O purjehti perjantaina kolmessa lähdössä – kuudenneksi, 20:nneksi ja 10:nneksi – on vain seitsemän sijapisteen päässä hopeasta.

Veneiden väliset sijapiste-erot ovat pieniä, joten X.O:lla on mahdollisuudet aina maailmanmestaruuteen asti. Kultamitali vaatii täydellistä onnistumista, mutta muut mitalit ovat realistisia normaalisuorituksella.

Teamin toinen vene One purjehti sarjan 17, 24 ja 5 ja on kokonaistilanteessa 14:s. Onen mahdollisuudet mitaleihin ovat menneet, mutta kahdeksan joukkoon venekunnalla on täysi mahdollisuus venyä.

Kolmas kilpailupäivä oli vaikea

X.O lähti kolmanteen päivään hyvistä asetelmista kokonaistilanteessa kolmantena ja One yhdentenätoista.

Aamu alkoi rankkasateessa, sumussa ja kovassa tuulessa. X.O:n starttasi ensimmäisessä lähdössä radan oikeaan laitaan ja purjehti koko matkan kärjen tuntumassa. Lopulta vene nousi ensimmäisen lähdön kuudenneksi. Tässä vaiheessa odotukset olivat vielä korkealla ja edellisen päivän hylkäys pystyttiin nollaamaan.

One sai puolestaan loistavan startin ja eteni kärjen mukana radan vasempaan laitaan. Epäonneksi tuuli kääntyi voimakkaasti, jolloin ylämerkille piti lasketella lopuksi lähes sivutuulessa. Kaikki radan vasemman laidan valinneet veneet tippuivat fliitin hännille One niiden mukana. Tästä alkoi hurja takaa ajo ja lopulta One nousi 17:nneksi ohittaen kahden seuraavan kierroksen aikana yli kymmenen venettä.

Toisessa lähdössä molemmat veneet epäonnistuivat täysin startissa. One varasti ja joutui palaamaan lähtölinjalle. X.O jäi puolestaan startissa pahasti muiden alle. Molemmat tiimin veneet lähtivät yrittämään tällä kertaa riskillä nousua radan oikeasta laidasta, mutta se veti tällä kertaa huonommin kuin vasen laita. Hirveän taistelun jälkeen X.O oli lopulta 20:s ja One 24:s, vaikka oli ensimmäisellä ylämerkillä vielä joukon viimeisenä.

Päivän kolmanteen starttiin tuuli nousi jo yli 20 solmun vahvuiseksi. One sai hyvän startin ja taktiikka toimi tällä kertaa hyvin. Kaksi ensimmäistä kierrosta se taisteli tasaväkisesti hallitsevan maailmanmestarin, italialaisen Lelagenin kanssa johdosta. Viimeisen myötuuliosuudella 28 solmun nopeudellla iskenyt tuuli aiheutti veneelle kuitenkin broachin, jonka ansiosta One menetti muutaman sijan ollen lopulta lähdön viides.

X.O:n startti epäonnistui hieman, eikä se päässyt radan vasempaan laitaan. X.O joutui muiden veneiden pakottamana tekemään muutaman ylimääräisen vastakäännöksen ja juuttui niiden takia kymmenen joukkoon. Kilpailijoiden kovan tason vuoksi sijoitusten parantaminen kymmenen kärjessä on lähes mahdotonta ja X.O purjehti maaliin lopulta juuri kymmenentenä.

Tiimin virallisena tavoitteena on ollut kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen Aarhusin maailmanmestaruuskilpailuissa.

– Tämä päivä pitää vain pyyhkiä nopeasti ohi ja keskittyä tekemään parhaamme huomenna. Meillä on vielä kaikki mahdollisuudet saavuttaa tavoitteemme ja napata täältä mitali. Täällä on niin hurja taso, että pieni virhe startissa kertautuu ensimmäisen vastatuuliosuuden aikana niin paljon, että kärkeen on aivan mahdoton päästä. Huomenna lähdemme kuitenkin täysin taistelemaan mitaleista, X.O:n kippari Teemu Kekkonen kertoi vaikean päivän jälkeen.

– Turhauttaa olla näillä sijoilla. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki päätökset ovat menneet väärin ja olemme itse tehneet aikamoisia pummeja itsellemme. Vauhdissa pärjäämme ja tänäänkin tappelimme aivan tosissamme kaksinkertaisen maailmanmestarin kanssa aivan tasaväkisesti. Huomenna laitetaan kaikki peliin ja noustaan kympin sakkiin, niin onhan sekin hyvä saavutus ensimmäisestä mm-regatasta, Onen kippari Samuli Leisti purkasi tunnelmia.

Suomalainen X-Sail Racing Team harjoittelee aktiivisesti kahden veneen voimin uusimman purjehduselektroniikan ja WB-Sailsin kehittämien purjeiden avulla. Tiimin osaamisesta kertoo juuri hankittu kaksoisvoitto X-35:n luokkamestaruuskilpailuissa Hangossa. X.O oli viime vuoden MM-kilpailuissa Italian Scarlinassa seitsemäs.

Lisätietoja 

Lähde: X-Sail Racing Teamin tiedotus
Kuva: Teppo Ahomäki
 

 

 

Lue myös nämä

X