North Sails Sportswear Team kipparinaan Mikael Lindqvist hallitsi myös kauden toista X-35-kisaviikonloppua Nacka Strandissa lähes ylivoimaisesti.
Audi X Sail Racing teamin veneet sijoittuivat hienosti toiseksi ja viidenneksi.
Audi E-tron voittoon
Lauantaina purjehditun Lidingö Runtin ylivoimaiseen voittoon purjehti hienosti Audi E-tron. Erittäin puuskittaisessa tuulessa E-tron onnistui lukemaan shiftit oikein ja hyvän venevauhdin siivittämänä vene purjehti johdossa koko kilpailun ajan.
Audi Ultra teki strategisen virheen etupurjeen valinnassa ja joutui koko matkan antamaan varsinkin nousukulmissa periksi kilpailijoilleen. Silti Ultra taisteli tasaisesti sijoista kaksi-neljä, jääden kuitenkin lopussa neljänneksi.
Lähellä myös sunnuntaina
Sunnuntaina kilpailtiin varsin tiivissä tahdissa kaikkiaan viisi lähtöä. Audi E-tron löysi hyvän venevauhdin ja kamppaili tosissaan jokaisessa lähdössä voitosta. Hyvästä suorittamisesta huolimatta E-tron onnistui voittamaan kuitenkin vain yhden lähdön. Kaksi toista, yksi kolmas ja yksi viides sija muissa lähdöissä vei kokonaiskilpailussa toiseksi.
– Iloksemme voimme todeta, että otimmme viikonloppuna valtavan kehitysaskeleen eteenpäin. Vaikka emme pystyneetkään voittamaan kuin yhden ratalähdön Lidingö Runtin lisäksi, olimme koko sunnuntain haastamassa kärkivenettä. Tämän lisäksi miehistötyöskentelymme oli lähes virheetöntä, emmekä olleet missään tilanteessa poissa mukavuusalueeltamme. Venevauhtimme kasvaa varmasti, kun saamme muutaman treenikerran alle ja otamme uudet purjeet käyttöömme, E-tronin kippari Teemu Kekkonen summaa tyytyväisenä.
– Pitää muistaa, että epäonnen takia meillä on vasta yksi treenipäivä tänä vuonna takana. Siihen nähden olemme selvästi tyytyväisiä tekemiseemme.
Ultra toistaiseksi ”metsässä”
Ultralla oli viikonlopun aikana hieman vaikeuksia löytää riittävää venevauhtia. Vaikka veneen miehistötyöskentely ja varsinkin lähtöjen startit onnistuivat jopa erinomaisesti, oli Ultra usein vaikeuksissa ensimmäisen vastatuuliosuuden jälkeen. Myötätuuliosuuksilla Ultra enimmäkseen nosti sijoitustaan, mutta kokonaistuloksena sunnuntain neljä kuudetta sijaa ja yksi toinen sija ei jätä varaa jossitteluille.
– Viikonloppu tosiaan osoitti, että meillä on kasa kotiläksyjä tehtävänä erityisesti vastaatuuliosuuksien vauhdin kanssa. Oikotietä tähän ei ole, mutta harjoittelu kahden veneen turvin nopeuttaa prosessia. Se on yksi tiimimme vahvuuksista ja olenkin luottavainen, että löydämme vauhdin, kun pääsemme viimein harjoittelemaan. Purjehdus on kuin golf, välillä palloa joutuu etsimään jatkuvasti metsästä, kun lyönti ei kulje. Välillä taas tuntuu, että kaikki lyönnit osuvat nappiin. Viime viikonloppuna olimme metsän puolella, Ultran kippari Samuli Leisti virinistää.
Kuva: Volkswagen X-35 Cup/Malcolm Hanes