Tilaa
Uutiset

World Cup Kiel: Kevyt tuuli koetteli Salomaata tiistaina

22.06.2011

KirjoittajaKiti Westerback

sportfotos lafrentz / Kieler Woche

Purjehduksen maailmancupin osakilpailu jatkui vaihteeksi hyvin kevyessä tuulessa, mikä toi haasteita sekä purjehtijoille että kisajärjestäjille.

2.4 mR -purjehtija Niko Salomaa sijoittui ensimmäisessä lähdössään 20:nneksi ja toisessa 22:nneksi.

– Ongelmia oli kaikilla osa-alueilla. Ensimmäisen purjehduksen lähtö oli huono, eikä venevauhtikaan ollut muiden tasoa. Toisessa lähdössä lähes samat ongelmat toistuivat. Tosin päivän toisessa lähdössä startti oli yksi kilpailun parhaimmista, mutta tämäkin on laiha lohtu, jos veneitä menee ylä- ja alapuolelta ohitse, Salomaa harmittelee.

Salomaan mukaan vapaiden tuulien etsiminen muiden takaa on työlästä, eikä tällöin pysty tekemään omaa purjehdustaan. Tiistaipäivän sijoitukset pudottivat nuoren miehen kokonaiskisassa 14:nneksi.

Salomaa ei ollut ainoa, joka kärsi kevyestä ja oikuttelevasta tuulesta. Kilpailua johtanut Heiko Kröger kärsi myös ongelmista, ja kilpailua johtaa tällä hetkellä Megan Pascoe.

– Kokonaisuudessaan moni kovalla tuulella pärjännyt purjehtija ei saanut venettään kulkemaan tänään, ja tulokset menivät todella ristiin, Salomaa pohtii.

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily
Kuva: sportfotos lafrentz / Kieler Woche

Lue myös nämä

X