Tilaa
Uutiset

Vuosaaren satamahankkeen vesialueella tehtävät työt

18.06.2007

KirjoittajaVenelehti

Satama-alueen ruoppaus- ja louhintatyöt

Vuosaaren satamahankkeen ruoppaus- ja louhintatyöt alkoivat toukokuussa. Savea ruopataan tulevan sataman alueelta noin 5 000 kuutiometriä. Ruoppausmassat kuljetetaan proomuilla avomerelle, noin 20 kilometrin etäisyydellä satamasta Eestiluodon eteläpuolella sijaitsevalle läjitysalueelle. Alue on merkitty erikoisviitoin. Ruoppaustyöt jatkuvat koko avovesikauden.

Alueen veneilijöiden on syytä huomioida ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä työskentelevät ruoppaajat sekä ruoppausmassoja kuljettavat proomut.

Käytettävät proomut ovat joko itsestään kulkevia tai hinattavia.

Hinaaja-proomu -yhdistelmän kokonaispituus on noin 130 metriä. Hinaajan ja proomun välistä ei missään tapauksessa saa ajaa veneellä.

Sataman länsiosassa tehdään vedenalaista louhintaa tulevan kesän aikana.

Louhittava määrä on noin 10 000 kuutiometriä. Louheet siirretään proomuilla satamahankkeen alueella satamarakenteisiin sijoitettaviksi.

Louhetta Helsingin keskustan tunnelitöistä

Hinaaja-proomu -yhdistelmällä kuljetetaan myös louhetta Helsingin keskustan tunnelitöistä sataman täyttöihin. Louhekuljetukset voimassaolevia meriväyliä pitkin Hernesaaresta Vuosaareen ovat käynnissä. Louhetta kuljetetaan maanantaista lauantaihin ympäri vuorokauden. Louhekuljetukset päättyvät loppukesästä.

Pistolaitureiden rakentaminen

Pistolaitureiden rakentaminen käynnistyy sataman kaakkoiskulmalla, ja vesialueella on paalutus- ja työlauttoja koko avovesikauden.
Turvallisuussyistä johtuen veneilijät eivät saa poiketa 2,0 metrin veneväylältä sataman kohdalla. Korkean veden aikaan pistolaitureiden kohdalle lyötyjä teräspaaluja on vaikea havaita.

Meriväylä

Kuluvalla avovesikaudella asennetaan Mölandetissa ja Eestiluodolla sijaitseviin linjatauluihin valot.

 

Vesialueilla tapahtuvia Vuosaaren satamahankkeen töitä havainnollistava kartta löytyy osoitteesta
www.vuosaarensatama.fi

Hankkeen ilmainen infopuhelin: 08000-2003.
Kaikki numeroon soitetut puhelut nauhoittuvat automaattisesti.

Lue myös nämä

X