Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Hydran huvivenesatama Kreikan saaristossa oli jo puolen päivän aikaan melkoinen hornankattila. Toinen toistaan suuremmat purjeveneet ja katamaraanit pyörivät satama-altaassa tuulenpuuskien sekoittamaa piirileikkiään.

Ehkä kuitenkin hyvällä tuurilla jostain löytyisi kolo, johon mahtuisimme ankkuroimaan.

Sinnikkäästä yrityksestä huolimatta onni ei ollut myötä, joten päätimme etsiä ankkuripaikan sataman edustalta. Huuto keulasta katkaisi aikeemme: ”Ankkuri on jumissa!”

Tätä ennen oli tapahtunut kaikenlaista.

Pitkä odotus

Kännykkään kilahti alkuvuodesta viesti ”Lähde purjehtimaan Kreikkaan; olisi vielä yksi paikka vapaana”. Aluksi ajatus viikosta pienessä veneessä tuntemattomien kanssa tuntui lähinnä asvaltin pintaa kuluttavasta maallikosta ahdistavalta — ja kalliilta. Mutta mitä enemmän ehdotuksen taustoihin perehdyin, sitä enemmän innostuin. Epäilykset osoittautuivat turhiksi: kymmenen hengen miehistöllä purjeveneen voisi Ateenasta vuokrata viikoksi 300 eurolla/matruusi.

Ja millaisen veneen! Suunnitelmien tarkentuessa sain tiedon, että Pireuksen lähistöllä meitä odottaisi muutaman vuoden ikäinen Jeanneau 53. Nettiselailun perusteella 16-metrinen Jeanneau ylitti maallikon odotukset luksusluokan purjeveneestä. Tilaa riittäisi ja kattavaan varustukseen kuuluisi muun muassa useampi suihku.

Kun matkabudjettiin lisättiin lentoliput, vakuutukset ja juoksevat kulut, kertyi viivan alle summa, jolla hädin tuskin viettäisi pidennetyn lasketteluviikonlopun Suomessa.

Jutun juju on ajoitus. Retkemme sijoittui toukokuun viimeisille viikoille. Vilkkaimpaan loma-aikaan hinnat ovat eri luokkaa kuin ennen sesongin alkua, jolloin hinnasta putoaa puolet pois. Sinnikkäästi tinkimällä enemmänkin.

Suojaisaan laguuniin kelpaa pysähtyä virkistäytymään. Suosituimmissa kohteissa voi olla ruuhkaa, mutta saaristosta löytyy hiljaisiakin kolkkia.

Matkan järjestäjä, kokenut purjehtija Jarmo Pikkarainen otti yhteyden vuokraamoihin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Kun aikataulu oli päätetty ja alustavat varaukset tehty, jäi aikaa haalia miehistöä ja etsiä sille sopivaa purjevenettä sekä suunnitella reittiä.

Jarmo Pikkarainen on järjestänyt useita purjehdusmatkoja Välimerelle. ”Parasta purjehti­misessa on, kun saa tuulesta kiinni”, hän kiteyttää.

Matruusiopissa

Suomen kevään kynnyksellä matkaan lähti kapteeni ja kaksi yhdeksän hengen seuruetta. Miehistö vaihtui puolivälissä.

Meistä, jotka olimme varanneet paikan toiselle viikolle, suurimmalla osalla oli ainakin hitunen aiempaa purjehduskokemusta. Itse olin purjehtinut pienessä purressa tasan kaksi kertaa, noin 30 vuotta sitten Espoon saaristossa. Onneksi ”laivakoiriakin tarvittiin”.

Opiskeltavaa riitti, mutta vanha oppi uutta. Purjehdus on oma maailmansa, jonka viehätyksen ymmärtää vasta, kun sen kokee. Hiljalleen pääsin kiinni perusrutiineihin ja sinuiksi Jeanneaun kanssa. Jalat löysivät polut köysien, reivien ja kaiteiden välissä, kädet kohdat, joista ottaa tukea, muistin kumartua kajuutan portaissa ja niin edelleen.

Helteellä satama-aikaa on mukava kuluttaa varjossa veneen kannella.

Vaikka olimme huvipurjehduksella ja aikaa jäi reilusti nauttia maisemista ja matkanteosta, riitti jokaiselle tehtävää. Heti kättelyssä tuli reivin käyttö tutuksi. Aluksi en edes yrittänyt arvuutella kiristettävän tai löysennettävän köyden merkitystä, vaan seurasin mekaanisesti ohjeita parhaan kykyni mukaan. Päivien kuluessa jotain purjeiden toimintalogiikasta, navigoinnista, ankkuroinnista ja purjehduksen periaatteista sentään iskostui mieleen. Aivan jokaista asiaa ei enää tarvinnut neuvoa kädestä pitäen.

Vesi on kirkasta. Kalaparvia ja kymmenen metriä syvän laguunin pohjaa voi tutkia snorkkelilla.

Saaresta saareen

Suurimman jännityksen hellittäessä aloin nauttia purjehduksesta enemmän kuin osasin odottaa.

Kreikan saariston vedet ovat syviä ja kirkkaita. Avarilla väylillä navigoidaan suoraviivaisesti satamasta toiseen. Satamamaksut ovat edullisia, ja sähköstä ja vedestä veloitetaan vain joitakin euroja. Tosin satamahenkilökunnan perään joutuu toisinaan huutelemaan ja aina emme saaneet akkuja ladattua.

Maisemat ovat toinen toistaan komeampia. Poroksen kanavan suulla ristillä muistetaan meren omaksi joutuneita.

Korintin kanava ei osunut reitillemme, mutta osa seurueestamme lähti taksilla Korfokselta kanavaa katsomaan.

Alustava reittisuunnitelma ja aikataulu kannattaa laatia edellisenä iltana. Siinä on hyvä olla sen verran väljyyttä, että tarvittaessa jää aikaa siirtyä ennalta mietittyyn varakohteeseen.

Saaria, joiden satamiin tai laguuneihin voi ankkuroitua, on onneksi pilvin pimein. Suosituimmat satamat täyttyvät hiljaisempinakin kuukausina heti aamupäivästä. Lyhyen matkan päästä löytyy kuitenkin useimmiten pienempi ja idyllisempi kylä, jonne vieraat toivotetaan tervetulleeksi laiturilta huiskuttaen jo veneen ilmestyessä horisonttiin. Ravintoloiden kilpailu asiakkaista etenkin sesongin ulkopuolella on kovaa.

Jos laituriin ei mahdu, ankkuripaikan voi etsiä sataman ulkopuolelta tai mikä parasta, voi yöpyä suojaisan laguunissa turkoosissa vedessä.

Korfoksella ankkuroidaan suoraan ravintolan terassille. Ruokailu Kreikan satamaravintoloissa on edullista. Kymmenen hengen seurue saa illallisen ruokajuomineen jopa alle sadalla eurolla.

Meri yllättää

Säiden puolesta osuimme tukahduttavaan helteeseen, eivätkä tuuletkaan aina suosineet. Muutaman solmun vauhdilla eteneminen kevyessä tuulenvireessä tai moottorilla ajo tyvenessä loivat leppoisen matkatunnelman. Parhaita olivat hetket, jolloin Jeanneau kiihdytti elementtiinsä, kun kumpuilevien saarien rinteiltä vauhtia ottanut tuuli pullisti purjeet täyteen mittaansa. Jeanneau kallistui kymmeniä asteita, kun vauhti kiihtyi hetkessä kymmeneen solmuun.

Säiden puolesta osuimme tukahduttavaan helteeseen, eivätkä tuuletkaan aina suosineet. Auringonlaskut olivat komeita.

Liu’uimme tasaisen vauhdikkaasti aallokossa, kunnes tuuli tyyntyi. Odotus tuntui ikuisuudelta seuraavaa tuulenpuuskaa metsästäessämme.

Kun pääsin ruoriin, nousi tunnelma entisestään. Sain omakohtaisesti kokea, että kokemus on merillä valttia. Tuulta täytyy osata lukea ja sen oikut tulee sopeuttaa veneen ominaisuuksiin.

Myötäilin aallokkoa pitääkseni kulkusuuntamme, mutta en osannut ennakoida paapuurista puhaltavan tuulen voimistumista. Yhtäkkiä se imaisi purjeita voimalla, joka kallisti venettämme ja vedestä nousevan peräsimen teho ei enää riittänyt kääntämään venettä tuulta vasten. Vauhti töksähti lähes pysähdyksiin. Onneksi noviisin touhuja seurannut kapteeni oli ajan tasalla ja otti tilanteen haltuun toisesta ruorista.

Se hetki, kun tuuli nousee…

Kokemus oli valttia myös satamissa. Yleensä laituriin mennään perä edellä, jolloin ruori- ja ankkurimiehen yhteistyö korostuu. Viikon aikana kiinnityimme myös kyljestä laituriin sekä ankkuroimme sataman ulkopuolelle ja luonnon laguuniin.

Yllättävää oli se, että jokaisessa rantautumisessa oli omat piirteensä — ja haasteensa. Hidas ankkurivintturi vaikutti toiminnan ajoitukseen; hetkeen jolloin ankkuri lasketaan ja nostetaan.

Toisinaan ankkuri saattoi luistaa ja tuuli painaa venettä väärään suuntaan tai liian voimakkaasti. Redillä sovimme yöksi vahtivuorot veneen liikkumisen varalta.

Kreikan satamissa tarvitaan pelisilmää ja arviointikykyä. Sopiva kolo voi löytyä maallikon silmin mahdottomalta tuntuvasta välistä. Myös muiden veneiden liikkeitä ja ankkuriköysien sijaintia on seurattava. Ruuhkaisimmissa kohteissa kohtuullinen itsekkyys on paikallaan, jotta saa pidettyä omasta vuorostaan kiinni. Vuoronumeroita ei jaeta.

Lyhyen kokemukseni perusteella purjehtijoiden keskuudessa vallitsee kohteliaisuuden ja avuliaisuuden sävyttämä yhteishenki. Siitä saimme osviittaa Hydrassa, kun ankkuri jäi mystisesti jumiin.

Veneen liikuttaminen ja kettingin löysääminen ei auttanut. Avuksemme riensi kumiveneellä läheisestä purresta kaksikko, joista toinen sukelsi veneen alle. Ankkuri oli sotkeutunut pohjaan kiinnitettyyn köyteen, jonka päähän oli solmittu lenkki. Sotku oli pian selvitetty ja matka jatkui.

Illan pimetessä makasin hikoillen kannella, jossa olin nukkunut joka yö. Kuluneiden päivien tapahtumat vilistivät mielessäni. Odotin yön viilenemistä. Sitäkin enemmän odotin aamua. Meri kutsui.


X