Joulukuu ei ole Suomessa se tyypillisin aika purjehdukselle, mutta hyvä sellainen. Varsinkin, kun päivästä voi nauttia klassisella Swanilla. Kiersimme Harmajan takaa Etelärantaan näyttämään sulavalinjaista Galianaa myös paikallisten talvipäivän iloksi.
Lehtisellä oli selkeä neuvo porukalle ennen lähtöä: kaikki mukaan pakatut vaatteet puetaan päälle, koska merellä on pirun kylmä. Ulkokuoren alle upposikin helposti jopa kolme lämmintä vaatekerrosta.
Veneen kansi oli lähtöhetkellä kauttaaltaan jäähileen peitossa, mutta vähitellen kimmeltävä auringonpaiste sulatti sen ja kannella pystyi kävelemään horjumatta.
”Vielä kun olisi glögiä”, yksi gasteista tuumaa ääneen.
”Glögiä on”, huikkaa Tapio veneen perältä.
Lähdimme päiväpurjehdukselle Lauttasaaresta 18 hengen porukalla. Nuorin mukana olleista oli 12-vuotias Otto. Hänkin pääsi pyörittämään ruoria vimmatusti tuulessa, jota oli sunnuntaina Harmajalla parhaimmillaan 14 metriä sekunnissa.
Osa gasteista oli mukana, kun Galiana tuotiin Englannista Suomeen. Mukana oli myös nuoria gasteja, joiden mielessä kutkutteli jo ajatus maailmanympärimatkasta Tapion kanssa.
Tapio ja gastit. Ruorissa Venla Soini ja edessä porukan nuorimmainen 12-vuotias Otto Vauhkonen.
50 vuotta ensimmäisestä Whitbreadista
Lehtisellä totta tosiaan on gastihaku päällä. Hän etsii sopivaa miehistöä mukaan syksyllä 2023 alkavaan Ocean Globe -kisaan (entinen Whitbread), joka purjehditaan täydellä miehistöllä.
Ennen sitä hän lupaa viedä mahdollisimman monia kiinnostuneita purjehtimaan, joista lopulta valikoituu mukaan 12 hengen miehistö.
Lehtinen haluaa miehistöönsä amatöörejä, mieluiten noin 20–35-vuotiaita nuoria innokkaita purjehtijoita. Hän toivoo, että purjehduksen yhteydessä kasvaisi taas uusi sukupolvi, joka voi sanoa kiertäneensä Kap Hornin ja käynnistää aikanaan seuraavia projekteja.
Etelä-Amerikan eteläisimmän kärjen, Kap Hornin kiertämistä hän kuvailee ”sakraalielämykseksi.”
”Se on oikeasti kuin olisi toisessa maailmassa. Kap Horn on maailman vaarallisin paikka purjehtia. Sinne on haaksirikkoutunut lukematon määrä laivoja vuosien aikana”.
Ocean Globe -kilpailu järjestetään legendaarisen Whitbreadin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kisassa on kolme luokkaa ja Lehtinen osallistuu Swanillaan 46–55-jalkaisten pikkuluokkaan.
Gastiporukan esittäytymistä kannella ennen laiturista irtautumista. Vasemmalla seisoo Venla Soini, Kai Kniivilä, Tapio Lehtinen ja Jani Vauhkonen.
Vielä yksi vuosi yksin
Hieno purjehduspäivä ja -kausi pulkassa. Seuraavaksi Galiana siirtyy talvitelakalle.
Ennen OGR:ää Lehtinen aikoo kuitenkin purjehtia vielä kerran yksin maailman ympäri Asteria-veneellään. Seuraava Golden Globe -kisa järjestetään vuonna 2022 ja lähtösatama on jälleen Les Sables-d’Olonne Biskajanlahdella.
Mikä ihme saa miehen lähtemään uudelle yksinäiselle matkalle, johon viimeksi kului 322 päivää?
”Nautin merellä olosta ja GGR oli vähintään yhtä hieno kokemus kuin kuvittelin sen olevan.”
Sen lisäksi, että Lehtinen nauttii merellä olosta, nauttii hän myös kilpailemisesta. Viimeksi hän oli barnakkeleiden hidastuttamana lopulta viides maalissa.
”Ja viimeinen”, Lehtinen nauraa.
”Jäi risomaan sen verran paljon se väärän sorttinen pohjaväri ja Asteria-vene on erinomaisen hyvä, merikelpoinen ja nopea. Mielestäni minulla olisi ollut saumaa pärjätä kisassa paremmin. Tietysti nyt on kyseessä eri kilpailu ja uudet vastustajat ja voi olla, etten pärjää niinkään hyvin”.
Lehtisen mukaan Golden Globe -kisassa on itseasiassa kolme kilpailua. Ensimmäinen kilpailu on päästä starttilinjalle, toinen selvitä maalilinjalle ja vasta kolmas se, missä järjestyksessä maaliviiva ylitetään.
Viimeksi kilpailuun ilmoittautui 37 osallistujaa, joista 18 kilpailijaa pääsi lähtöviivalle ja viisi maaliin asti.
”Sponsoreiden saaminen on kaikkein kovin duuni. Käytännössä ne, jotka eivät päässeet starttaamaan eivät saaneet sponsorirahoitusta tai saaneet sitä ajoissa”, Lehtinen kertoo.
Lehtisellä oli kisassa muutama kotimainen sponsori. Hän on sanojensa mukaan ”laittanut omaa rahaa likoon vähän liiankin paljon”.
Seuraavaksi on löydettävä sponsorit tuleville purjehduksille.
Gastit laskemassa isopurjetta.
Kaikki alkoi vehnästä
Ensimmäinen Golden Globe -purjehdus järjestettiin vuonna 1968 ja viisi vuotta sen jälkeen ensimmäinen Whitbread. Kilpailuihin liittyy paljon kulttuurihistoriaa.
”Välttämättä tämä nuoriso täällä, joka on purjehtimassa eivät tiedä siitä. Suomi on maailmalla arvostettu purjelaivatraditiostaan”.
Lehtinen kertoo kunnioittavansa vanhaa purjehdusperinnettä aina Gustaf Eriksonin laivavarustamosta alkaen. Eriksonin parkkilaivat purjehtivat Euroopasta Afrikan ympäri Australiaan hakemaan vehnää ja Kap Hornin kautta takasin.
Tätä vuosittaista matkaa kutsuttiin ”The Great Grain Raceksi”. Parhaimmillaan peräti 60-70 parkkilaivaa seilasi kyseisen matkan sotien välisenä aikana 1921-1939.
Eriksonin laivat olivat useimmiten voittajia ja viimeiset purjelaivat (Pamir ja Passat), jotka vuonna 1949 purjehtivat vehnänhakumatkan. Varsinkin anglosaksinen lehdistö seurasi tätä epävirallista kilpailua tarkasti.
Golden Globe 2018 -kilpailulta tullessaan Tapio lehtinen kävi Maarianhaminan kautta kaatamassa Kap Hornissa pullottamaansa vettä Gustaf Eriksonin haudalle tervehdyksenä matkalta.
Lehtinen tähystää, ruorin takana Venla Soini.
Purjehdusta kaikilla mausteilla
”Olen pahalaatuinen purjehduksen sekakäyttäjä”, Lehtinen myöntää.
Hän purjehtii mielellään niin matkaveneillä, kilpaveneillä, kevytveneillä kuin 20-luvulla veistetyllä soutuveneelläkin, jossa on purje. Sen kanssa hän lähtee kesäisin luotojen väliin retkeilemään ja telttailemaan. Lehtinen ottaa mielellään alleen myös 35 vuotta vanhan puisen kuutosen, jossa ei ole liioin purjetta eikä sähköä.
Galianan ja Asterian kausi on nyt ohi ja ne nostetaan talviteloille. Ennen kisoja on luvassa molempien veneiden viilaamista ja suunnittelua kisakuntoon. Mutta miten talvehtii Lehtinen?
”Täytän nyt 62. Luulen, että varsinaiset siviiliduunit on käytännössä tehty. Puuhaan täysipäiväisesti näiden veneiden ja projektien kanssa”, hän toteaa.
