Osa etelärannikosta hytisi sunnuntaina merisumun alla. Esimerkiksi Helsingin itäisessä kantakaupungissa ilman lämpötila romahti hetkessä yli viidellä asteella sumun rantautumisen myötä. Veneilijöitäkin saattoi paleltaa vesillä.
Advektiosumuja esiintyy eniten huhti-toukokuussa
Huhti-toukokuu on merialueilla ja rannikoilla sumujen kulta-aikaa. Tämä johtuu siitä, että meri on usein ilmaa kylmempi. Jos merelle ajautuu tähän aikaan vuodesta mantereen yllä lämmennyttä ilmaa, tiivistyy se nopeasti sumuksi – ja tähän aikaan vuodesta sumut ovat hyytävän kylmiä!
Sakeita sumuja laukaisevat myös kosteat ja lämpimät ilmavirtaukset – edellyttäen, ettei tuuli ole liian voimakasta, koska silloin sumujen syntyminen hankaloituu. Advektiosumu syntyy, kun kylmän alustan ylle virtaa lämmintä ilmaa. Kylmä alusta, esimerkiksi meri, laskee ilman lämpötilaa meren yllä ja saa siinä olevan kosteuden tiivistymään pienenpieniksi sumupisaroiksi. Advektiosumuja kutsutaan myös siirtymäsumuiksi ja välillä niistä voi tihuttaa vettä.
Loppukevään ja alkukesän aikana rantakaistaleella tai saaristossa pidetyt piknikit ovat saattaneet päättyä merisumun nielaisuun. Lämmin auringonpaiste voi hetkessä vaihtua hyytävän kylmään ja kosteaan merituuleen, jonka mukana usein myös tuuli viriää.
Miten merisumua voi ennakoida?
Merisumujen tarkkaa sijaintia on hankala ennustaa, sillä usein ne ovat paikallisia ja niiden elinkaari voi tuulen suunnasta ja nopeudesta riippuen olla lyhyt. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä seuraava nyrkkisääntö: aina kun ilma on selvästi merivettä lämpimämpää, sumujen mahdollisuus on olemassa.
Sakeimmat sumut syntyvät Suomenlahdella usein siten, että aluksi meriveden ylle livahtaa mantereen yllä lämmennyttä ilmaa, joka imaisee itseensä kosteutta merestä. Jos ilma pääsee jäähtymään tarpeeksi, eikä tuuli ole liian voimakasta, sakeitakin sumuja voi syntyä. Tähän aikaan vuodesta myrskyt tyyntyvät ja tuulet heikkenevät, joten merisumuille otollista aikaa on vielä ainakin kesäkuulle saakka.
On tiedossa myös tapauksia, joissa sakeita sumuja on syntynyt kesäisen kumpuamistilanteen yhteydessä. Tällöin pintavesi on kylmennyt voimakkaasti, kun pintaan on puskenut kylmää pohjavettä.
Meriveden lämpötilaennusteita voi seurata mm. Vene-lehden sääpalvelusta ja Forecan sivuilta.