Tilaa
Jutut

Vietätkö muinaistulien yötä vai venetsialaisia? – Nämä kaksi tapahtumaa yhdistetään usein toisiinsa

Elokuun viimeiseen viikonloppuun on perinteen mukaan ollut hyvä päättää kesän veneily- ja mökkikausi. Sen kunniaksi sytytetään tulia ja ilotulitteita. Tämä juttu julkaistu myös 2019, mutta ajankohtaisuuden vuoksi se julkaistaan nyt uudelleen.

28.08.2020

KirjoittajaTanja Paananen

Muinaistulet ovat lähtöisin jo vuosisatojen takaa, peräti esihistorian ajoilta. Tulilla ohjattiin aluksia maihin ja varoitettiin ihmisiä uhkaavasta vaarasta. Korkeille, näkyville paikoille sytytetyt tulet loistivat pitkälle mailien päähän.

Nykyisin muinaistulet on tuotteistettu juhannuskokkojen tapaiseksi tapahtumaksi.

Ilotulitteita ja kaupunkikarnevaaleja

Venetsialaisia on Suomen suurissa kaupungeissa juhlittu 1840-luvulta lähtien, jolloin kesämökkien ja villojen merkitys kasvoi. Kyseessä on ollut kesäkauden päätös. Venetsialaisiin liittyy myös käytännöllinen puoli: kesän lopulla on siivottu, oksittu ja kaadettu puita, jotka on haluttu polttaa.

Venetsialaisiin liittyy soutelu ja purjehdus sekä 1920-luvulta lähtien myös moottoriveneily, joista tulia ja ilotulituksia katsellaan.

Mökkikokosta on kuitenkin vähitellen tullut kaupunkikarnevaali, johon tänä päivänä kuuluu musiikkia, konsertteja ja ohjelmanumeroita limbosta koirien pukukilpailuun asti.

Venetsialaisten yhteydessä järjestetään ilotulituksia, ja nimi ”venetsialaiset” liittyneekin Venetsian asemaan Kiinasta tuotujen ilotulitteiden varhaisessa käytössä.

Helsingin pelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Esko Rantanen muistuttaa, että yksityishenkilön on aina haettava erillinen lupa ilotulitukselle, kun se tapahtuu 31.12. klo 18.00 – 1.1. klo 02.00 välisen ajan ulkopuolella. Luvan myöntää oman alueen pelastuslaitos ja sitä voi hakea viimeistään viisi päivää ennen ilotulittamista.

Tulet symboloivat yhteistä huolta Itämerestä

Muinaistulia sytytetään tänä päivänä Itämeren alueen maissa muistutuksena yhteisestä mereen liittyvästä historiasta ja Itämeren suojelun tärkeydestä. Virossa muinaistulia juhlitaan monin paikoin järjestämällä esimerkiksi kylätansseja.

Siinä missä muinaistulien yötä juhlitaan pääosin Itämeren alueella, vietetään venetsialaisia myös sisävesillä ja Keski-Euroopassa.

Minne veneilijän kannattaa viikonloppuna suunnata?

Muinaistulia ja venetsialaisia on perinteisesti juhlittu rannikkokaupungeissa kuten Kokkolassa, Pietarsaaressa, Raumalla ja Turussa, joissa perinne elää yhä. Kalajoella tapahtuma on jo tuotteistettu isommaksi.

Ahvenanmaan saaristossa sytytetään useita muinaistulia. Nykyisin perinne on levinnyt myös sisävesille.

Vene-lehden tapahtumakalenteriin on listattu joitain muinaistulien ja venetsialaisten viettopaikkoja.

Juttulähde muun muassa: Turun yliopiston kansantieteen ja etnologian tiedekunta

Tämä juttu on julkaistu alunperin elokuussa 2019, mutta julkaistaan ajankohtaisuuden vuoksi nyt uudelleen.

Lue myös nämä

X