Uutiset

Vesijettien SM, Lappajärvi: Kärjessä tutut nimet

13.06.2013

KirjoittajaKiti Westerback

Suomen JetSport liitto 

Vesijettien ensimmäiset SM-pisteet menivät pääasiassa tutuille miehille.

Watercross Tourin ensimmäinen SM-osakilpailu ajettiin Lappajärvellä viime viikonloppuna. Lauantaina ajokeli suosi niin järjestäjiä kuin kuljettajia ja paikalle saapui mukavasti myös yleisöä.

Istuttavien vesijettien Runabout beginners -luokassa nähtiin todellista taistelua sijoituksista, mutta voiton vei lopulta helsinkiläinen Ahti Hermann. Toiseksi ja kolmanneksi ajoivat seinäjokiset Joni Hakoniemi ja Niko Kangas.

Runabout Stock -luokassa ensimmäiseksi ajoi kaikki kolme erää voittanut moninkertainen suomenmestari, helsinkiläinen Pancho Marjak. Toiseksi sijoittui seinäjokinen Timo Kiikka ja kolmanneksi tamperelainen Timo Kangastie.

Marjak ajoi myös Runabout GP -luokan voittoon, lohjalaisen Henri Vainion ollessa toinen ja Timo Kangastien jälleen kolmas.

Seisottavien vesijettien Ski Lite -luokassa voittoon ajoi lohjalainen Mikko Wikman, toiseksi kuopiolainen Elmo Makkonen ja kolmanneksi helsinkiläinen Nicco Laaksonen.

Sunnuntaina vuorossa endurance

Sunnuntaina ajettiin 1-3 hengen joukkueissa. Seisottavat vesijetit ajoivat tunnin ja istuttavat vesijetit kaksi tuntia.

Seisottavien vesijettien eli Ski endurance -joukkueet ajoivat aurinkoisessa säässä tunnin mittaisen kestävyyttä
vaativan rata-ajon. Tiimi 88 Rasingin Mikko Wikman ajoi rataa virheettömästi ja suoritti varikkokäynnit niin, että kierroksia ehti tunnin aikana kertyä lohjalaiskuljettajalle 42, mikä riitti kirkkaasti voittoon. Toiseksi ski-luokassa ajoi Team Supafly racing, jossa ajoivat Nicco Laaksonen ja Elmo Makkonen. Kolmanneksi ylsi 37 kierroksella 88 Racing II -tiimissä ajanut helsinkiläiskuljettaja Lassi Kärkkäinen.

Kaksi tuntia ajettavan istuttavien vesijettien Runabout endurancen voittoon ajoi radan 93 kertaa kiertänyt Lohjan JetSport tiimi, jossa ajoivat luvialainen Jani Vuori ja Henri Vainio. Toiseksi tiensä taisteli 88 Racing -tiimissä ajanut Timo Kangastie 91 kierroksella. Kolmanneksi sijoittuneen helsinkiläisen Team Cirkus Monkeysin kuljettajat Ahti Hermann, Timo Laitinen ja Janne Rantanen kiersivät radan 86 kertaa.

Seuraava SM-osakilpailu Lohjalla 12.-13.7.

Vesijettien Watercross Tour kokoontuu seuraavan kerran Lohjalla 12.-13. heinäkuuta. Paikalle odotetaan viime vuoden tapaan myös runsasta virolaisedustusta.

Lisätietoja

Lähde ja kuva: Suomen JetSport Liitto ry

X