Tilaa
Uutiset

Veneliike paloi Porvoossa

04.02.2009

KirjoittajaVenelehti

Kuva: Ari Inkinen

Vain savuava kasa hiiltä ja tuhkaa jäi jäljelle Porvoon Kråkössä toimineesta veneliikkeestä yöllisessä palossa. Itä-Uudenmaan pelastuslaitos sai klo 1.08 hälytyksen Kråkön saareen, jonka länsirannalla sijaitsevan Porvoon Venehuolto Ky:n toimitilat olivat ilmiliekeissä. Palokunnan saapuessa paikalle ei rakennuksen pelastamiseksi ollut enää mitään tehtävissä, vaan liike huolto- ja korjaamotiloineen paloi kivijalkaan. Henkilövahinkoja palosta ei aiheutunut.

Aivan rannassa vanhassa veistämössä sijainneen liikkeen palossa oli kuitenkin myös ainekset pahempaan. Tien toisella puolella palaneen rakennuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee puisia omakotitaloja ja tuuli sattui puhaltamaan epäedullisesta suunnasta. Talot kuitenkin välttyivät vahingoilta.

Tulipalossa tuhoutui koko liike varastoineen. Arvokkainta varastoa olivat vuosien saatossa muodostunut perämoottorien varaosavarasto sekä uudet perämoottorit. Veneitä palossa tuhoutui kokonaan yksi ja muutama rakennuksen ulkopuolella ollut vene kärsi pieniä vahinkoja. Tuli tuhosi myös joukon talvisäilytyksessä olleita asiakkaiden perämoottoreita.

Palon syttymissyystä paloviranomaiset eivät osaa tai halua sanoa vielä mitään. Liike oli toistaiseksi suljettu ja se oli tiettävästi tarkoitus avata jälleen helmikuun puolivälissä Helsingin venenäyttelyn jälkeen.

AI 4.2.2009

Lue myös nämä

X