Tilaa
Jutut

Veneilysää: Miksi Suomessa tuulee yleensä lännestä?

Veneilijöille tuskin tulee yllät­yksenä se, että Suomessa tuulee keskimäärin lounaasta tai lännestä. Mutta miksi näin on?

21.02.2023

Kirjoittajamarkus mäntykannas

Suomi on länsituulten luvattu maa. Tilastot paljastavat, että esimerkiksi Helsingin Harmajan havaintoasemalla länsi- ja lounaistuulten osuus kaikista tuulen suunnista oli vuosina 1992–2013 yli 30 %. Sitä vastoin harvinaisin tuulen suunta oli koillinen. Länsi- ja lounaistuulille on meidän leveysasteilla luonnollinen selitys.

Kaiken takana on lähin tähtemme Aurinko, joka lämmittää maapalloa epätasaisesti. Tropiikki saa selvästi suuremman määrän auringonsäteilyä pinta-alayksikköä kohden kuin korkeammat leveysasteet. Päiväntasaajan ja napa-alueen välille syntyy suuria lämpötilaeroja. Lämpötilaerot johtavat myös ilmanpaine-eroihin, koska kylmä ilma on lämmintä tiheämpää eli raskaampaa.

Voisikin ajatella, että kylmän napa-alueen ympäristössä ilma painaa enemmän kuin tropiikissa. Hydrostatiikan yhtälön mukaan tämä aiheuttaa napa-alueen ympärille matalapaineen, kun taas tropiikissa ilmanpaine on keskimäärin korkeampi.

Ilmanpaine-erot aiheuttavat ilmavirtauksia, ja niinpä tuuli alkaa puhaltaa korkeammasta ilmanpaineesta kohti matalampaa. Tämän myötä tropiikista kulkeutuu lämpöä kohti napa-alueita.

Lämmön kuljetus etelästä kohti pohjoista ei kuitenkaan ole tasaista, vaan tropiikin ja napa-alueen välissä sijaitseville keskileveysasteille syntyy runsaasti säähäiriöitä eli matala- ja korkeapaineita. Ne liikkuvat keskimäärin lännestä kohti itää.

Maapallon pyörimisestä aiheutuva Coriolis-voima on syypäänä siihen, että tropiikista kohti napa-aluetta ponnistavat ilmavirtaukset kääntyvät keskileveysasteilla myötäpäivään länsivirtauksiksi. Näin tapahtuu sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla.

 

Tuuliruusu esittää tuulen suunnan jakauman sääasemalla.

Coriolis-voima siis taivuttaa suuren mittakaavan ilmavirtauksen suuntaa ja saa matalapaineet etenemään sen mukana lännestä kohti itää. Suomeen saapuvat matalapaineet syntyvät tyypillisesti Pohjois-Atlantilla, missä olosuhteet niiden kehitykselle ovat otolliset.

Kun etelän lämpimät ja pohjoisen kylmät ilmamassat mittelöivät keskenään lämpimän Golf-virran yllä, tuloksena on yleensä matalapaine ja voimistuvia tuulia. Mitä suuremmat lämpötilaerot tietyllä alueella vallitsevat, sitä todennäköisemmin matalapaine voimistuu myrskyksi.

Tuulen tehtävänä on sekoittaa ilmaa ja tasoittaa lämpötilaeroja. Luonto pyrkii aina tasapainotilaan.

Pohjois-Atlantilta matalapaineet liikkuvat yläilmakehän virtausten sanelemina yleensä kohti itää ja koillista. Matalapaineiden tyypillinen reitti kulkee Yhdysvaltojen koillisrannikolta kohti Islantia ja siitä edelleen kohti Skandinavian pohjoisosia. Pohjois-Atlantin vilkas matalapainetoiminta aiheuttaa sen, että Suomessa tuulee yleensä lounaasta tai lännestä.

Aurinko lämmittää maapalloa epätasaisesti, minkä seurauksena syntyy lämpötilaeroja. Tuulet pyrkivät tasoittamaan lämpötilaeroja kuljettamalla lämpöä kohti pohjoista ja kylmää kohti etelää. Maapallon pyörimisestä johtuva Coriolis-voima kääntää tuulet myötäpäivään sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lue myös nämä

X