Jutut

Ex-virkamies: ”Veneilyjärjestöjen kannattaisi tehostaa vaikuttamistaan”

06.03.2018

TekstiTuomas Aarnio, Lainsäädäntöneuvos (eläkkeellä)

Vene-lehdessä 1/2018 kerrottiin Pidä Saaristo Siistinä-yhdistyksen (PSS) roolista veneilijää koskevien määräysten syntyprosessissa. PSS:n pääsihteeri Aija Kaski kertoi, että yhdistyksen roolina on ”olla bufferina veneilijöiden ja viranomaisilta tulevien määräysten välissä”. Esimerkkinä Kaski mainitsi käymäläjätteiden päästökiellon valmistelun, jossa ”virkamiehillä oli teoria ja PSS:llä on käytännön tieto”. Entisenä ympäristöministeriön virkamiehenä, joka osallistui myös tämän käymäläjätteen päästökiellon hyväksymisen jälkeisen  käymäläjätteiden vastaanottoa koskevien säännösten valmisteluun, muutama kommentti.

Merenkulkua koskevat säännökset syntyvät useimmiten kansainvälisen valmistelun tuloksena. Monesti ketju kulkee niin, että Kansainvälinen Merenkulkujärjestö (IMO) valmistelee ja hyväksyy ensin kansainvälisen sopimuksen ja sen pohjalta tarkemmat säännöstöt. Septisäännökset perustuvat pääosin niin kutsuttuun MarPol-sopimukseen aluksista aiheutuvan merten pilaantumisen ehkäisemisestä. Sen pohjalta Euroopan unionin piirissä hyväksytään direktiivi tai asetus ja ehkä vielä komission päätöskin. Sivumennen sanoen komissio on tammikuussa antanut ehdotuksen uudeksi niin sanotuksi alusjätedirektiiviiksi. Se koskee myös harrasteveneissä syntyvien jätteiden vastaanottoa satamissa. Siihen on paras vaikuttaa näin alkuvaiheessa, joskin ehdotus usein muuttuu myös valmistelun kuluessa.

Ehdotuksen ja valmistelun jälkeen lopulta myös Suomessa annetaan tarvittavat kansalliset säännökset lain ja asetuksen muodossa. Vielä on mahdollista, että Itämeren piirissä Itämeri-komissio hyväksyy säännöksiä tai suosituksia, jotka ovat tiukempia kuin kansainväliset tai EU:n säännökset, niin kuin tässä septijäteasiassa. Rehevöityminen onkin juuri Itämerellä vaikea ongelma. Suomea sitovat siten usein jo aiemmat kansainväliset velvoitteet ja kansallisia säännöksiä valmistelevat virkamiehet noudattavat luonnollisesti niitä.

Olisi hyvä vaikuttaa valmisteluun kansainvälisesti

Tästä pitkästä kansainvälisestä prosessista johtuu, että veneilijöiden pitäisi pystyä vaikuttamaan noissa kansainvälisissä yhteyksissä, joissa säännöksiä valmistellaan. Kotimaassa vaikutusmahdollisuudet ovat huomattavan rajoitetut sen jälkeen, kun kansainväliset säännökset on hyväksytty. Näin on vaikka kuinka näkisi säännöksissä puutteita ja haluaisi tehdä toisin.

Harrasteveneilyn painoarvo kansainvälisissä järjestöissä ja sopimusvalmisteluissa on verrattain pieni. Kansainväliset veneilyjärjestöt ovat tosin edustettuina muiden muassa IMO:n kokouksissa tarkkailijoina, mutta myös tarkkailijajoukossa ovat kaupallisen merenkulun järjestöt painavampia.

Kotimaisessa merenkulun ympäristökysymysten valmistelussa harrasteveneilyn rooli näyttää vaatimattomalta ja valmistelun pääpaino on, sekä taloudellisen merkityksen että ympäristömerkityksen vuoksi, kaupallisessa tavara- ja matkustajaliikenteessä ja erityisesti maasta toiseen tapahtuvassa liikenteessä. Suomen Purjehdus ja Veneily osallistuu monien kansainvälisten harrasteveneilyjärjestöjen toimintaan, kuten SPV:n verkkosivuilta voi lukea. Näissä järjestöissä käsitellään myös ympäristökysymyksiä. Tiedossani ei ole, miten tämä osallistuminen on vaikuttanut käytännössä. SPV ei nähdäkseni ole osoittanut kovin suurta kiinnostusta ottaa kantaa veneilyn ympäristökysymyksiin. PSS:n resurssit riittänevät lähinnä Itämeren piirissä tapahtuvaan yhteistyöhön ja laajempi vaikuttaminen olisi lähinnä SPV:n asia. PSS:n toiminta kotimaassa ja Itämeren piirissä on kyllä ollut ansiokasta ja vaikuttavaa.

Painopiste saattaa usein olla kaupallisessa merenkulussa

Käymäläjätteiden tiukentuvia päästömääräyksiä valmisteltiin Itämeri-komissiossa 1990-luvun loppupuolella, kun leväongelma oli riittävästi pahentunut. Käymäläjätteiden päästökiellon valmistelussa saattoi käydä niin, että suosituksen valmistelussa keskityttiin kaupallisen merenkulun ongelmiin aluksissa ja satamissa. Tuskin silloisen käymäläjätteen päästökiellon valmistelussa kokonaan unohdettiin harrasteveneilyä. Luultavasti myös veneily otettiin huomioon, mutta valmistelijoilla saattoi olla optimistisempi näkemys asioiden käytännön hoitamisen helppoudesta kuin mikä todellisuus oli.

On kuitenkin eri asia järjestää maamme muutamaan kymmeneen ammatillisesti hoidettuun kaupalliseen satamaan käymäläjätteiden vastaanotto kuin useisiin satoihin harrasteveneilyn satamiin. Mahdollisesti asiassa kävi myös niin, että veneilijöitä edustavia tahoja, mukaan lukien PSS ja SPV:n edeltäjät, ei joko kuultu tai nämä eivät hoksanneet reagoida ajoissa. Tai sitten reaktiot eivät saaneet riittävää painoarvoa. Mahdollisesti Itämeri-komissiossakaan ei tehty riittävän syvällistä ehdotuksen vaikutusten arviota.

Virkamiehillä on tietysti vastuu selvittää säädösehdotusten vaikutukset kaikilta osin riittävän monipuolisesti, mutta varsinaisten asiaosaisten intressissä on tukea tässä virkamiehiä. Muissa Itämeren maissa kuin Suomessa veneilyn käymäläjätteiden vastaanoton järjestämiseen suhtauduttiin kevyemmin. Ruotsikin on vasta äskettäin saanut aikaan samanlaiset säännökset kuin Suomi jo vuosituhannen alkuvuosina.

Yhteenvetona edellisestä voi sanoa, että veneily- ja ympäristöjärjestöjen kannattaisi harkita kansallisen ja kansainvälisen vaikuttamisen tehostamista. Ainakin jos halutaan, että veneilijöiden, veneseurojen, venesatamien ja venetelakoiden näkemykset otetaan paremmin huomioon veneilyä koskevassa säännösvalmistelussa. Sitä kautta veneilyn näkemykset otetaan myös Suomen kansainvälisessä merenkulkupolitiikassa nykyistä paremmin huomioon. Virkamiehetkin saattaisivat muistaa kauppa- ja tavaraliikenteen ulkopuolisen merenkulkumaailman nykyistä paremmin.

 

X