Tiedä mistä se sitten johtuu, että kalliolenkit saavat levätä nykyisin rauhassa, ilman että niitä veneen kiinnitysköydet enää nujuuttaisivat. Utterböte on nimittäin tätä nykyä hyvin hiljainen saari.
Sijainnista se ei ainakaan jää kiinni. Porkkalan niemen ulkopuolella, sisemmän veneväylän oikaisureitin varrelta löytyvä saari on suojainen, mutta silti sen etelälaidalta avautuu jopa näkymät aavalle.
Toisaalta syy on selvä – mantereen puolella Utterbötestä sijaitsee huippusuosittu Stora Svartö. Jos veneilijä haluaa viettää iltansa rauhassa, sen ei pitäisi olla kuitenkaan vaihtoehto.
Utterböten rantakallioiden hakkaukset kertovat saaren pitkästä virkistyshistoriasta. Purjelaivojen miehistöjen merkintöjä sieltä ei löydy, sen sijaan 1960-luvulle asti kaiverrukset loihtivat silmien eteen aurinkoista päivää viettämään tulleita veneilijöitä puolen vuosisadan päästä.
Avoimelta mereltä vellonut meri on koetellut itseään eteläpuolen kallioita vastaan.
Utterbötessä on myös pieni hiekkaranta.
Utterböten rannat putoavat komeina kallioina korkealta suoraan veteen. Paitsi etelärannalla, jossa yksityisen alueen rajalta löytyy jopa pieni suojaisa hiekkaranta.
Siinä kauniina loppukesän päivänä raukeana makoillessa katse kiinnittyy taivaan suuntaan. Näkymää varjostavat komeat rantalepät. Omalla saaripaikalla ne saattavat olla kaiken peittävinä, herkästi lahoavina ja vinhasti vesoittuvina vitsaus, mutta tässä ja nyt ne yllättäen esiintyvät kauneutensa kautta.
Leppä on pensasmainen puu, vaikka saaristossa kasvava tervainen muoto on harmaaleppää puumaisempi. Leppä on toispuoleisuuden ja rakkauden puu – jos pahaa-aavistamaton saa sitä lempeä täynnä olevalta tujauksen, sen jälkeen ei ole mitään tehtävissä!
Suorastaan valtaviin korkeuksiin kurottavat lepät ovat täällä tervaista muotoa. Ne voivat olla jopa 30 metriä korkeita ja peräti 150 vuotta vanhoja.
Leppää on kunnioitettu muinaisina aikoina pyhänä puuna, onhan sen verta muistuttava kuorenalus saanut ihmiset uskomaan, että sillä on yhteys tuonpuoleiseen. Vienan-Karjalassa lepästä valmistettiin ihmiskuvia, joka valeltiin sairastuneen verellä ja uhrattiin metsälle.
Kuulu runonlaulaja ja loitsujen taitaja Anni Lehtonen Vuokkiniemeltä on kertonut kansanperinnejärjestö Taivaannaulan julkaisun mukaan lepän olevan metsänhaltijan oma puu. Näin meren kyntäjänä on uskottava, että se on myös merenrannan, eli maan ja veden välistä tilaa valvovan jumaluuden oma puu. Siksi paljon niitä sikiääkin!
Mutta parasta kaikessa on kuitenkin se, että tulenpunainen leppä on ollut kuulemma myös lemmen puu, jonka kuorta syöttämällä pahaa-aavistamaton ihminen on noiduttu rakastumaan taian tekijään.
Ei ihme, että se päivä oli niin kaunis ja ne rehevät lepät näyttivät niin ihmeellisiltä.
Pohjoispuolella on runsaasti jykeviä lenkkejä, joihin voi veneellä kiinnittyä.
59°58’03.0″P 24°27’25.3″I
Missä: Kirkkoniemellä Porkkalan edustalla
Satama: Etelä- ja koillisrannalla jykeviä kalliokoukkuja, ankkurikiinnitys. Kaksi käymälää ja näkötorni.
Kävijälle: Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen vapaasti käytävä alue käsittää saaren itäosan sen kapeimmasta kohdasta alkaen. Yksityisalueen alku on merkitty vanhoin kyltein maastoon.
