Jo Jörn Donner sen tiivisti: Suomen ääripisteet löytyvät kolmen valtakunnan rajapyykiltä Lapista, Hangon luotsiasemalta – ja tuntemattomalta metsälammelta idästä.
Lampi on villi vesiaihe. Siinä missä järvi välkehtii kirkkaana, lampi on musta ja usein upottava. Meri jatkuu käsittämättömään silmin nähden, lampi puolestaan piilossa: kuka yrittää tumman lammen syvyyttä mitata, hänet hiisi tempaisee mukaansa äärettömyyksiin.
Muinainen kalaveneen laituri uhmaa sitkeästi suohautaansa.
”Lampea olisi hupsua pitää vain pikkuruisena tai vajaana järvenä”, kirjoittavat Jukka Mikkonen ja Harri Hakala Metsälampi-kirjassaan (Ntamo, 2023). ”Päinvastoin lammessa on aina jotain enemmän kuin järvessä: enemmän lumovoimaa, viehätystä, hykerryttävyyttä, noitutta; enemmän salamielisyyttä ja mystillistä maan ja veden rajaa.”
Veneilylehdissä vesillä mennään aina merellä tai suurilla järvillä. Tosielämässä kokka karahtaa kuitenkin usein suorantaan, airo tapaa lammen seisahtuneen veden. Se veneily kätkeytyy kuitenkin huomiolta, sillä se on pienveneilyä, jota tehdään asian kanssa. Kalat ja sorsalinnut päätyvät pannulle, juhannuksen tai elokuun lämpimien öiden huvisoutelu jälkeläisen ensiparkaisuun savusaunalla.
Okkulan pieni venevalkama kätkeytyy metsän keskelle. Autolla päästävä laskuluiskankorvike löytyy uimarannalta.
Sähköperämoottorilla tarkenee lammella mainiosti.
Mikkonen ja Hakala listaavat, että eniten Suomessa on Mustalampia. Niitä on 521 kappaletta. Niistä enin osa sijaitsee tummien suolampien maanääressä, Raja-Karjalan korpimailla: 33 Joensuussa, 16 Lieksassa, 16 Ilomantsissa, 10 Kiteellä; vaikka lampia on pinta-alaan nähden määrällisesti eniten Inarin pohjoispuolen Lapissa, nyt esittelemme juuri sen suolammen.
Okkula sijaitsee viiden kilometrin päässä itärajasta Tohmajärven Kaurilassa. Sen rannat ovat soiset, paitsi yhdessä kohtaa, jossa pieni hiekkaranta toimii kylän uimarantana.
Sen rannat ovat erämaiset: vain yhdessä kohtaa laituri on pihapiirissä kiinni. Se on maineikkaan hiihtäjän Siiri Rantasen kotitalo. Joku lähistön talollinen on rakentanut öljytynnyreiden varaan yhden, jo sammalpintaisen ja uppoamista sinnikkäästi vastustavan laiturin. Ääniä lammelle ei juuri kuulu, ja kun kuuluu, se on likeisellä radalla ponnistelevan tavarajunan, jonkun vielä asutun torpan vahtikoiran haukku tai rekka, joka jyristelee sellukattilalle salomaiden tukit kyydissään. Tai sitten luonnon oma ääni: linnut ja tuulen humina Karjalan koivuissa.
Ei Okkula ole merkittävä lampi. Mutta se on. Ja jokaisella meillä on oma lampemme, ja siellä pieni vene. Vähintään rinnassaan. Kun sen aalloille rauhoittuu, ei ole kiire minnekään: liekö suopursu huumannut, myrkyllään nujertanut?
Runsaan kasvillisuuden lammissa hapen määrä vaihtelee jo yhden vuorokauden sisällä. ”Yöllä voi olla happivajausta, mutta päivällä hapen määrä saattaa olla jopa ylikyllästynyttä”, Metsälampi-kirjassa tiedetään.
