Tilaa
Mainos

Veneen ylläpidon kustannukset voivat yllättää

Viime vuosina suosiotaan kasvattanut veneilyharrastus on ollut monelle suomalaiselle täysin uusi aluevaltaus. Uusille veneilijöille on voinut tulla yllätyksenä, että veneen ostamisen jälkeen vene ja uusi harrastus poikivat säännöllisiä ja yllättäviä kuluja koko vuoden ympäri. Miten veneen tuomiin kuluihin voi valmistautua?

05.05.2022

KirjoittajaLead Supply

Veneillessä ympäri saaristomerta tai pitkin kotikaupungin rantaviivaa mieli lepää. Aava meri ei kuitenkaan tyynnytä ajatuksia, jos takaraivossa kytevät ikävästi yllättäneet kustannukset, joita veneilyharrastus on tuonut. Ilman järkevää taloussuunnittelua ja perinpohjaista valmistautumista veneilyn kulut voivat yllättää ja vähentää koko harrastuksen hohdokkuutta ja mielekkyyttä.

Venekaupat ovat vasta alkua

Veneilyn aloittamiseen kuuluu tietenkin veneen hankkiminen. Jotkut veneilijät valitsevat aluksi ostaa osuuden kimppaveneestä, jota suurempi purjehtijaporukka yhdessä hallitsee ja ylläpitää. Tällöin kustannuksetkin jäävät pienemmiksi. Monet uudet veneilijät seilaavat aluksi veneilyseurojen ja muiden yhdistysten vuokraveneillä. Veneilyinnon kasvaessa halu oman veneen omistamisesta kuitenkin nousee ennemmin tai myöhemmin pintaan.

Veneen ostaminen on suurin yksittäinen kuluerä, joka veneilystä koituu. Etenkin kalliin veneen hankkiminen käteisellä ei ole kannattavaa, ja usein venettä varten haetaankin venelainaa tai muuta luottoa. Nykyisin eri tarpeita varten räätälöityjen lainojen hakeminen, kilpailuttaminen ja vertailu on helpompaa kuin koskaan ennen. Esimerkiksi lainavertailu tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden lukuisten lainojen yksinkertaiseen ja kattavaan vertailuun verkosta käsin. Etsi ilmainen laina internetin palveluiden avulla.

Varsinaisten venelainojen lisäksi veneen rahoittaminen onnistuu myös kulutusluotoilla, pikalainoilla ja muilla pienillä ja dynaamisilla lainatyypeillä. Näiden hakeminen rahoituslaitoksilta on lähtökohtaisesti perinteisten pankkilainan hakemista nopeampi ja joustavampi prosessi. 

Byrokratia tuo kustannuksia

Kun vene on vaihtanut omistajaa, uuden veneilijän on muistettava myös byrokratian ja muiden paperitöiden aiheuttamat kustannukset. Näihin lukeutuvat niin veneen rekisteröiminen, katsastaminen kuin vakuuttaminen. Sen sijaan veneestä maksettava vero maksetaan aina kaupan yhteydessä. 

Jokainen yli 5,5 metriä pitkä, ja moottoriteholtaan 20 hevosvoimaa ylittävä vene on Suomessa rekisteröitävä Traficomin hallinnoimaan venerekisteriin. Itse rekisteröintimaksu on suhteellisen pieni, eli 20 euroa. 

Rekisteröinnin jälkeen vene on aina syytä vakuuttaa ja katsastaa. Katsastus tapahtuu pursiseuran tai muun yhteisön toimesta, ja yhdistykset tarjoavat jäsenilleen lisensoituja katsastuspalveluita muutamalla kympillä.

Katsastuksen lisäksi vene kannattaa vakuuttaa. Vakuutusyhtiöiden palvelut kattavat sekä itse veneen että siihen kuuluvat varusteet ja jopa veneilyvaatteet. Katsastus ja vakuutus kulkevat käsi kädessä, sillä katsastetun veneen vakuuttaminen on helpompaa ja halvempaa. Suomessa veneiden vakuuttaminen maksaa tavallisesti sadasta eurosta pariin tuhanteen euroon asti. Kaikkien kulujen laskemiseen jopa matemaattisesti älykkäillä ihmisillä saattaa mennä sormi suuhun. Onneksi voit pyytää apua tarvittaessa lainanantajilta, jotka auttavat laskemaan, kuinka suuren lainan tarve oikein on kyseessä.

Remontit ja korjaukset

Veneet kuluvat käytössä. Laadukkainkin vene kaipaa säännöllisesti moottoriremonttia tai pinnan hiontaa ja uutta maalia. Etenkin suuremmat korjaustyöt voivat kustantaa yllättävän paljon rahaa, joten korjauksia varten kannattaa pitää pientä puskurirahastoa. Jos tämä ei ole mahdollista, lainaraha voi auttaa myös korjauskustannusten kattamisessa. Lainanantajat tarjoavat veneiden ja muiden ajoneuvojen ostoon tarkoitettujen lainojen lisäksi monipuolisia remonttilainoja, joita voidaan käyttää myös veneiden korjausten kattamiseen. Lisäksi yksittäiset venettä varten tehdyt ostokset, kuten moottorihankinnat, voi kattaa lainarahalla.

Lainaraha on ajankohtainen aihe veneilijöille etenkin kevään aikana, kun talvisäilytyksen pölyt on pyyhitty, ja vesille lasku alkaa olemaan ajankohtaista. Keväällä varusteiden ja osien kysyntä on kovaa, ja päätökset esimerkiksi moottorin vaihtamisesta on tehtävä nopeasti. 

Laituripaikka ja talvisäilytys

Kun vene lopulta on veneilykunnossa, se tarvitsee arvoisensa säilytyspaikan. Omakotitalojen asukkaat voivat säilyttää veneensä talven ajan kotipihassaan, mutta etenkin suurempien kaupunkien asukkaille tämä ei ole mahdollista.

Sekä kaupungit että yksityiset pursiseurat tarjoavat kiinteää maksua vastaan mahdollisuuden säilyttää venettä niille tarkoitetuissa talvisäilytyspaikoissa. Kesäisin sen sijaan veneilijöiden on maksettava laituripaikasta. Usein tämä on mahdollista sisällyttää samaan pakettiin kuin talvisäilytyspaikka. Mahdolliset säilytys- ja laituripaikat kannattaa kartoittaa jo hyvissä ajoin ennen veneen ostamista.

Lue myös nämä

X