Tilaa
Uutiset

Utön veneilypalvelut paranevat

08.06.2007

KirjoittajaVenelehti

Utön veneilypalvelut uudistuvat lähiviikkoina. Suomen Saaristolaivat Oy:n tytäryhtiö hankki omistukseensa entisen kasarmin alueen ja rakennukset, ja aikoo perustaa alueelle kongressihotellin ja laihdutukseen keskittyvän hoitolan. Myös veneilijöiden palvelut paranevat, mutta tulevat samalla maksullisiksi. Kahvilan toiminta pyritään aloittamaan vielä tänä kesänä.

Myös huoltorakennuksen avaaminen veneilijöiden käyttöön on varsin helppoa. Hyväkuntoisessa rakennuksessa ovat suihkut, sauna ja pyykinpesutilat valmiina.

Utössä ei ole ollut veneilijöille juuri minkäänlaisia palveluita kauppaa ja puuseeta lukuun ottamatta. Laiturista tulee yksityinen laituri, mutta tilaa siinä ei ole enempää kuin ennenkään. Lisäksi laituri on muuttumassa maksulliseksi. Yhteysalus ei enää aja kylän laituriin, vaan jää kasarmialueella sijaitsevaan viranomaislaituriin. Sen sijaan kylän laituriin päätyyn kiinnittyy Turusta liikennöivä Suomen Saaristolaivojen Aspö-alus sekä Helsingistä risteilevä Kristina Brahe. Huviveneiden paikka on peräankkurin varassa laiturin itälaidassa. Toiveena on saada Enskäriin eli kasarmialueen kylän puoleisen rantaan veneilijöille rannan suuntainen laituri ja peräpoijut.

Jari Mylläri 8.6.2007

Lue myös nämä

X