On helmikuinen keskiviikkoaamu vuonna 2023 ja meillä on onni lähteä loppuviikoksi Utön saarelle. Kävelemme yhteysaluksen kyytiin Nauvon Pärnäisten satamassa. Autokannella on omat matkatavarahyllyt eri saariin matkustaville.
Joku nostaa Utön hyllyyn reppujen ja kassien sekaan myös moottorisahan. Aluksen mukana kulkee myös ruokaa, rakennustarvikkeita ja muuta saarissa tarvittavaa. Lampaita on ollut kyydissä viimeksi muutama vuosi sitten.
Aluksen koneet käyvät jo, kierrokset kasvavat. Pian M/S Baldur irtoaa laiturista, ja useamman tunnin matka halki upean Saaristomeren alkaa. Ajamme Korppoon ja Nauvon välistä väylää. Valitettavasti sumu peittää aluksi maisemat.
Utön vedet voivat olla karikkoisia ja vaarallisia.
Paikallisia se ei haittaa. Heistä moni matkustaa joka tapauksessa alakerran kahvila-ravintolassa, missä voi katsella vain telkkaria. Me turistit sen sijaan tiiraamme tarkasti ikkunoista ulos ylemmällä kannella. Innokkaimmat lintuharrastajat värjöttelevät osan matkaa kannella kiikareidensa kanssa.
Meitä matkustajia on vain 18. Kyytiin mahtuu lähes 200, ja kesäsesongin aikaan alus onkin usein melkein täynnä. Tänään kaikki menevät Jurmoon tai Utöhön, joten emme pysähdy Nötössä ja Aspössä.
Sumu hellittää, ja maisema avautuu toisaalta kovin tuttuna, toisaalta aivan toisenlaisena kuin lämpimänä kesäpäivänä. Talven valon väri on kylmä, lunta ei ole. Eikä veneitä. Näemme vain yhden rahtialuksen matkalla Turkuun. Kaunista tämä on talvellakin. Rauhoittavaa.
Kun olemme ohittaneet myös Björkön, lähdemme ohjaamoon jututtamaan kipparia, kuten olemme etukäteen varustamon kanssa sopineet.
Tästä Utö tunnetaan, 27 metriä majakkaa.
Jäätön talvi
”Viime talvena sisempänä oli vähän jäätä. Nyt ei ole ollut koko talvena. Jos on lauhaa, on yleensä enemmän myrskyjä, mutta tänä talvena niitäkin on ollut tavallista vähemmän. Tämä on erittäin vakaa alus, ja 20 m/s tuuli ei vielä vaikuta. Mutta jos alkaa mennä 25 m/s, niin ei yleensä ajeta. Talvessa on yleensä kolme tai neljä sellaista päivää”, kertoo laivan päällikkö Janne Fagerholm.
Suurin osa matkasta on helppoa ohjata, mutta satamat ovat hankalampia. Kansihenkilökunta välittää kipparille etäisyystietoja laituriin, ja lisäksi kamerat näyttävät tilannetta ohjaamoon. Kesäisin me veneilijät lisäämme vaikeusastetta.
”Jurmon satama on ahdas. Olisi hyvä, että veneilijät eivät tulisi tai lähtisi, kun me olemme muutaman minuutin satamassa tai väylällä siinä lähellä. Aspössä ongelmana on, että ankkurit jätetään usein liian kauas. Muutaman kerran on sattunut, että köysi on jäänyt meidän potkuriin kiinni ja olemme vetäneet venettä mukana”, Janne sanoo.
Kymmenen vuotta reittiä ajaneen Jannen mielestä veneilijät käyttäytyvät merellä yleisesti ottaen fiksusti. Suurin osa väistää ajoissa.
”Kesällä jotkut ajavat sumussa pelkällä plotterilla, ilman tutkaa. Nämä veneet käyttäytyvät välillä erikoisella tavalla, ja ne on pakko kiertää”, Janne kertoo.
Näin talvella ei roikkunut verkkoja kuivumassa.
Utö talviasussa
Matka taittuu tänään alle neljässä tunnissa. Nostamme tavarat maitokärryyn ja kävelemme kohti kylää. Maa on sulaa jalkojen alla ja tuoksuu toisin kuin mantereella. Paikoin ruoho jopa vihertää. Yleissävy on kuitenkin talven harmaa. Rakennusten värit korostuvat. Kotien punainen ja valkoinen toistuu majakan seinissä.
Kerhotalon voi vuokrata, kun vierailee saaressa.
Asumme viihtyisässä Kerhotalossa, joka on vuonna 1900 pystytetty hirsitalo. Olohuoneen ikkunasta näkee rantavajoja, laitureita ja merta. Välillä joku ihminenkin kulkee ohi – asuuhan täällä nelisenkymmentä henkeä ympäri vuoden ja meille turisteille on muutakin majoitusta.
Utö on Suomen eteläisin asuttu saari. Siellä asuu vakinaisesti alle viisikymmentä asukasta.
Upea kauppa
Kauppa on ihan lähellä ja auki muutaman tunnin päivässä. Menemme sinne heti tavarat vietyämme ja yllätymme: valikoima on vielä aiempaakin parempi! Hyllystä löytyy kaikkea mahdollista wasabista etanoihin. Hedelmiä ja vihanneksia on runsaasti.
Aamulla voi hakea kahvipöytään tuoretta leipää ja korvapuustia. On tuoretta lihaa ja broileria. Saarella pyydetyn kalan myyminen on valitettavasti mahdotonta tiukkojen hygieniamääräysten vuoksi.
”Olin viime kesänä kaupalla töissä ja elokuun alussa aukeni kaupanpitäjän paikka, jota nyt hoidan. Tuo mies tuossa on syy siihen, miksi olen Utössä”, nauraa Ghita Boijer kassan takaa ja nyökkää pitkän utöläisen miehen suuntaan.
Ghita kertoo kehittävänsä saarelaisten omistaman kaupan toimintaa. Hän on aiemmin työskennellyt kotitalousopettajana ja asiantuntijuus kyllä näkyy fiksuna ja monipuolisena valikoimana.
Ghita Boijer pyörittää Utön hyvin varustettua kauppaa.
Ristiin rastiin
Sää on paljon leudompi kuin matkallamme tänne vuosi sitten. Silloin maassa oli kunnolla lunta, ja koimme oikein kunnon myrskyn. Utön sääasema mittasi keskituuleksi yli 21 m/s ja puuskissa peräti 28,8 m/s.
Lauantaina sataa vettä ja räntää, mutta torstaina ja perjantaina on mukava sää. Kävelemme useita tunteja ympäri saarta ja nautimme talvisesta saaristosta. Käymme katsomassa kappelia, hautausmaata, majakkaa ja haaksirikkoutuneen kuunari Drakenin muistomerkkiä.
Kuunari Drakenin muistomerkki. Laiva haaksirikkoutui 1929 Utön vesillä.
Tääs korissa on aikoinaan poltettu tulia varoituksena tai opasteena merenkulkijoille.
Moikkaamme juoksulenkillä olevia vakiasukkaita, kiikaroivia lintuharrastajia, mereltä palaavia luotseja sekä kuvausryhmää, joka tekee dokumenttia saaren koulusta. Muutaman oppilaan koulu on onnistuttu pitämään pystyssä senkin jälkeen, kun armeijan henkilökunta poistui saaresta. Armeijan valvontalaitteet kuitenkin päivystävät täällä, ja Ukrainan sodan myötä sitä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota myös tykkeihin.
Laiturilla tapaamme lintukirjoistaan tutun Jorma Tenovuon, jonka kanssa juttelimme viime talvenakin. Hän kiikaroi useana päivänä venevajojen suojassa piilotellutta pikku-uikkua, mutta tänään tuo harvinainen lintu ei näyttäydy. Puhumme pitkään saaren luonnosta, ihmisistä ja rakennuksista.
Joutsenia on helppo nähdä Utössä. Joka osaa katsoa voi nähdä kotkia, haahkoja ja lukuisia muita saariston lintuja. Tässä laskeudutaan parilla pompulla.
Yllättäen Jorma kutsuu meidät katsomaan yli sata vuotta vanhaa taloaan, josta aukeaa näkymä yli kylän päälaiturin. Jorma toteaa pilke silmäkulmassa, että heiltä on hyvä seurata veneilijöiden rantautumista.
Rakennuksen toi mukanaan Utöhön eräs luotsi, kun oli saanut saarelta viran. Jorma on remontoinut taloa arkkitehtivaimonsa kanssa, mutta vanhaa suuresti kunnioittaen. Tyylillä on asennettu myös aurinkopaneelit saunarakennuksen katolle. Sähköä tulee niin paljon, että saarella muutkin ovat innostuneet. Tuuligeneraattoreita ei voi hyödyntää puolustusvoimien ja luotsien tutkien vuoksi.
Jorma näyttää meille myös upeita valokuviaan. Hän on laskenut läheisillä luodoilla edellisenä päivänä 26 merikotkaa. Niitä on nyt paljon, koska on hylkeiden poikimisaika ja merikotkat syövät synnytyksestä jääviä jälkeisiä. Haahkoja saarella sen sijaan on enää vähän. Viime kesänä syntyi vain neljä poikasta.
”Useat merilinnut ovat hätää kärsimässä. Gotlannin eteläpuolella talvehtivat linnut eivät saa riittävästi ravintoa, koska siellä on happikadon vuoksi kuollutta merenpohjaa ja sen vuoksi pääravintoa, sinisimpukkaa, ei ole tarpeeksi. Linnut ovat usein niin huonossa kunnossa, että ne eivät pysty saamaan poikasia”, Jorma harmittelee.
On myös havaittu, että kolme neljästä haahkasta on koiraita. Ainakin yksi syy voi olla se, että merikotkat vievät paljon hautovia naaraita pesiltä.
Takaisin mantereelle
Sunnuntaina on pakko pakata kassit maitokärryyn ja kävellä halki kylän yhteysaluksen laiturille. Tuulee napakasti vastaan ja tuiskuttaa luntakin. Palelemme hetken laiturilla, kunnes pääsemme sisään alukseen.
Tuulee noin 13 m/s ja se näkyy myös aallokkona. Matkantekoa se ei haittaa. Tällä kertaa pysähdymme kaikissa reitin satamissa: Jurmossa, Aspössä, Nötössä ja Berghamnissa. Kaikissa saarissa näkyy hieman lunta – kuin olisi siroteltu vähän pölysokeria päälle.
Teemme matkaa noin 40 meripeninkulmaa vajaassa viidessä tunnissa. On outoa tulla mantereelle, missä lunta on satanut päivän aikana oikein kunnolla. Eron saariston talveen huomaa selvästi.
