Tilaa
Näyttelyt

Uiva 2019: Ocean Ladies -porukka haluaa levittää purjehduksen ilosanomaa ja ehdottaa tukea senioritoiminnalle

Ocean Ladies etsii uutta venettä ja kokee intohimokseen yhdessä purjehtimisen. "Kun tuetaan nuorisotoimintaa, niin miksi ei tuettaisi senioritoimintaa?”

18.08.2019

KirjoittajaTanja Paananen

Uivassa venenäyttelyssä olivat perjantaina puhumassa Ocean Ladies –purjehtijaporukan vetäjä ja kippari Raija Alapeteri sekä perämies ja teknikko Paula Rissanen.

Siinä missä suomalaismiehet Huusela ja Lehtinen puhuvat yksinpurjehduksesta, on näiden naisten intohimo yhdessä seilaamisessa.

Ocean Ladies osallistui syksyllä 2018 ensimmäisenä suomalaisena naisistona ARC-purjehduskilpailuun (Atlantic Rally for Cruisers) Espanjan Las Palmasista Karibian St. Lucialle.

Ensimmäinen päänvaiva koko hankkeessa oli se, että mistä löytää vene? Lopulta naisiston onnistui saada käyttöönsä hieno suomalainen Swan 441, täysin varusteltuna valtameripurjehdukseen.

Alapeteri kertoo, että sopivaan joukkueeseen haluttiin eri alojen osaajia. Mukaan lähti muun muassa yksi lääkäri ja tekniikkataitureita.

Talousosaamisestakaan ei ollut haittaa, kun he tajusivat, että hankkeen kustannukset nousisivat 100 000 euroon. Tässä kohti mediayhteistyö, sponsorit ja yhteistyökumppanit olivat ja ovat jatkossakin elintärkeitä.

Naisille turvallisuus on aina kaiken a ja o. Heidän vaatimuksensa Atlantin yli purjehduksille oli se, ettei kukaan tipu veneestä. Atlantin aallot ovat petollisia, niistä joko pelastuu tai ei pelastu. Riskit minimoitiin liikkumalla veneessä ainoastaan turvaliinoilla.

Naisten purjeveneenä toimineen Swan 441:n käyttöaika päättyy tänä vuonna. Nyt he etsivätkin uutta venettä seuraaville purjehduksille.

”Nyt tarvitaan uusi vene, kuka haluaisi avustaa sen hankkimisessa?” kysyy kippari Alapeteri.

Puhti ei näiltä naisilta ainakaan puutu. Innostus ja rakkaus lajiin huokuu heidän koko olemuksestaan.

Porukan keski-ikä on 55 vuotta. Naisiston nuorin jäsen on 43- ja kippari Alapeteri itse 73-vuotias.

”Kun tuetaan nuorisotoimintaa, niin miksi ei tuettaisi senioritoimintaa?”, ehdottaa Alapeteri puheenvuoron lopuksi.

Lue myös nämä

X