Tilaa
Jutut

Tulevan kauden veneuutuudet – Katsaus siihen, mitä tänä vuonna on odotettavissa.

Uuden veneilykauden jo siintäessä horisontissa on aika katsoa, mitä veneuutuuksia on odotettavissa tänä vuonna.

13.02.2021

Kirjoittajapasi nuutinen juha virtanen

Kuvaajavalmistaja

Nyt pelataan varman päälle, voi arvioida uusien pursien ennakkotiedoista. Viime vuosi nosti kysyntää, tuotantolinjat ovat täynnä ja toimitusajat venyneet. Tehdään siis tilatut veneet valmiiksi ja suunnitellaan lisää vasta, kun tulevaisuus hahmottuu paremmin; tämä näyttää yleiseltä taktiikalta etenkin suurissa sarjoissa valmistettavien venetyyppi- ja kokoluokkien kohdalla. Suuria, pitkälle kustomoitavia luksuspursia julkistetaan herkemmin, nehän tehtäisiin yksin kappalein normaalioloissakin. Moottoriveneiden osalta uusia erikokoisia ja erikoisia venemalleja on tarjolla mökkirannan laiturista aina pääkaupungin hienoimpiin laitureihin. Tässä pieni katsaus siihen, mitä tänä vuonna on odotettavissa.


Hallberg-Rassy 50

Modernisti veden alta täyteläisten runkomuotojen hyödyntäminen suurina sisätiloina jatkuu uusimmassa, suuren premiumluokan veneessä. Vesilinja on 50 cm pidempi kuin vanhassa HR 55:ssä, suurin leveys kasvaa 33 cm ja perässä yli metrin. Suurin erikoisuus varustuksessa on rullaisolle sovitettava hiilikuitumasto.

Runkopituus 15,23 m, leveys 5,02 m, syväys 2,35 m, uppoama 21 000 kg, purjeala 149,5 m², Hallberg-Rassy, Helmarin


Dehler 38SQ

Sporttisin jäsen kolmen brändin Hanse-konsernissa on ainoa, joka jo ilmoittaa uudesta purresta ensi kaudelle. Tosin Dehler 38 SQ on sekin vain päivitys viitisen vuotta vanhaan malliin. Runkoikkunat ovat kasvaneet ja sisällä muotoilua ja värimaailmaa on raikastettu, mutta itse vene on ennallaan. Samoin köli- ja rikivaihtoehdot, joita on kolme kumpaakin.

Pituus 11,30 m, leveys 3,75 m, syväys 2,03 m, uppoama 7 500 kg, purjeala 85,60 m², Hanse Yachts, Hansail


X5⁶

Puhdas-X -sarjan uusin on sen toiseksi suurin pursi. Joulukuussa neitsytpurjehdittu vene hakee menestystä sisartensa konseptilla: erittäin kova suorituskyky tarjotaan modernin designin ja luksustason viimeistelyn ja varustelun kera. Sisustukseen on peräti kahdeksan vaihtoehtoa, ja kajuuttojen määrän lisäksi voi valita erilaisia salongin järjestelyjä.

Runkopituus 16,85 m, leveys 4,90 m, syväys 2,90 m, uppoama 18 100 kg, purjeala 169,0 m², X-Yachts


Bavaria C38

C-sarjan pienimmäksi tulevaan uutuuteen kohdistuu kovia odotuksia isosisko C42:n tuoreen EYOTY-voiton jälkeen. Suunnittelija Cossutti on nytkin antanut purjealaa kiitettävästi sekä runkoon täyspitkät palteet lisäämään oikaisuvoimaa ja sisätilaa. Neljä sisustusvaihtoehtoa ja tiukka hinnoittelu lisäävät mielenkiintoa.

Runkopituus 10,99 m, leveys 3,98 m, syväys 2,05 m, uppoama 9 070 kg, purjeala 79,3 m², Bavaria Yachts, Venemaailma


Dufour 61

Veistämön uusi lippulaiva lasketaan vesille tämän lehden painossa ollessa. Ilme on hillityn moderni suunnittelija Felcin tyyliin. Matkustamo on rauhoitettu köysiltä ja purjeiden hallinta keskitetty rattien luokse, niiden väliin perän puolelle on luotu grillipentterin ja aurinkotason yhdistelmä. Sisällä on 3-5 kajuuttaa, valtava salonki ja pentteri valinnan mukaan sen keulan- tai peränpuolella.

Runkopituus 18,30 m, leveys 5,48 m, syväys 2,80 m, uppoama 24 150 kg, purjeala 170,0 m², Dufour Yachts, Marisail


Jeanneau Yachts 60

Yachts 60 täydentää meillä vähälle huomiolle jääneen Jeanneaun luksusmalliston neljään veneeseen. Vaikka rungossa on modernia aggressiivista muotoa negatiivisen keulan terävien palteiden verran, kyse välimerellisestä mukavuusristeilijästä. Kajuuttoja on 3-6 ja pitkälle kustomoituja sisustusvaihtoehtoja kaikkiaan pitkälti toista kymmentä.

Runkopituus 17,41 m, leveys 5,20 m, syväys 2,55 m, purjeala 131,0 m², Jeanneau, Aquastore


Fountaine-Pajot 51

Pyrkimys ulko- ja sisätilojen sujuvaan yhdistämiseen on tuotu uudelle tasolle, kun salongin ja avotilan välinen lasiseinä saadaan taiteltua käytännössä kokonaan pois kauniilla säällä. Yläohjaamon vierelle on sijoitettu muhkean kokoinen oleskelutila sohvaryhmineen ja patjastoineen. Katon aurinkopaneeleilla vene saadaan omavaraiseksi sähkön suhteen matkan aikana.

Runkopituus 15,84 m, leveys 8,08 m, syväys 1,30 m, uppoama 18 100 kg, purjeala 95,0 m², Fountaine Pajot, Marisail


Buster X

Malliston pienemmässä päässä vuosimallin 2021 Buster X on 5,35 metriä pitkä avovene seitsemälle hengelle. Rungon paino on 480 kiloa ja Yamaha F70 AETL -moottorin kanssa kokonaispaino jää 600 kiloon. Sillä retkeillään, kalastetaan ja viedään kesämökille ihmisiä tai rakennustarvikkeita.

Buster


Buster Cabin Adventure

Busterin lippulaivaa Phanton Cabinia on uudistettu ja näyttävä yhteysvene saa rinnalleen Cabin Adventure -version. Se soveltuu kuljettajan lisäksi 11 matkustajan kuljettamiseen. Perusmallin sohvaryhmä pöytineen on korvattu kolmella penkkirivillä ja kuljettajan takana keittiömoduulin tilalla on uusi leveä istuin, jonka voi taittaa seinää vasten.

Suurin uudistus on WC-koppi veneen hytissä. Se on jatkossa vakiovaruste Phantomeissa.

Buster


Galeon 325 GTO

Amerikkalaisille markkinoille alunperin mietitty Galeonin uusin huvivene on 325 GTO. Se on tiukasti amerikkalaisen Marine Max -ketjun toiveista tehty. Jenkkityyliin sisämoottorit on korvattu kahdella isolla perämoottorilla ja siten vene on ensimmäinen Galeon-merkin alle tuleva perämoottorivene. Aikaisemmin on toki ollut pienempiä Galia-brandin versioita, mutta ei Galeonia.

325 GTO tulee markkinoille Mercury Veradojen kanssa. Tarjolla on 2 x 300 hv, 2 x 350 hv tai 2 x 400 hv moottorit ja aina valkoisena.

Tässäkin mallissa on Galeonin innovaatioita, kuten vasemman kyljen avattava terassi vakiona. Veneen saa eri sisustusvaihtoehdoilla ja monilla eri lisävarusteilla.

Se toimii myös pienen perheen retkiveneenä. Vuoteet on neljälle.

Nordec Nautic

 


Brabus Shadow 900

Brabus Shadow 900 XC Cross Cabin nostaa luksusveneiden tason jo Ultra-luokkaan – ainakin valmistajansa mukaan. Lähes 12 metriä pitkä vene on huippuvarusteltu ja sitä vauhdittaa kaksi 450 hevosvoiman Racing Mercury Marinen 4.6-litran V8 Veradoa yli 55 solmun nopeuksiin.

Veneestä on tarjolla myös rajoitettu erä mustalla rungolla tehtyjä veneitä.

Brabus


Silver Puma BR

Silverin lasikuiturunkoisten veneiden mallisto täydentyy uudella bowriderilla. Puma BR on hiukan alle kuusimetrinen ja se on Z-sarjan pienin.

Veneen leveys on 2,16 metriä ja siihen on saatu mahtumaan tilat jopa seitsemälle hengelle. Puman kuivapaino on noin 750 kiloa. Veneen saa varustettua 80–115 hevosvoiman moottorilla.

Silver Boats


Highfield Sport 560

YachtsAgent on purjeveneiden maahantuoja ja charter-palvelujen tarjoaja. Nyt helsinkiläisyritys on myös uusi Highfieldin alumiinirunkoisten ribbien maahantuoja Suomessa.

Malleja on kaksimetrisistä apuveneistä aina lähes yhdeksän metrin mittaisiin Offshore RIB-veneisiin.

Perinteisten kovaan käyttöön suunniteltujen Patrol-veneiden rinnalle on rakennettu Sport-mallisto, joka on tämän vuoden uutuus Suomessa. Niitä on tarjolla eri tarpeisiin 3–8 metrin luokissa.
Suomessa veneet varustetaan Mercuryn moottorein.

Yachtsagent


Kala-Kaveri 475

Tälle vuodelle uudistettu Kala-Kaveri on pelkistetty mökkiläisten ja kalastajien 4,77 metriä pitkä perusvene.

Puoliliukuvan piirteitä omaava Kala-Kaveri 475 on suunniteltu pienille tehoille. Moottorisuositus on 5–15 hevosvoimaa. Suurimmalla moottorilla kapearunkoisen, vain 1,56 metriä leveän veneen vauhti hipoo 20 solmua.

Suvi-veneet


 

Lue myös nämä

X