Tilaa
Uutiset

Terhi osti Silverin

15.12.2009

KirjoittajaVenelehti

Terhi Oy on ostanut Silver-veneet Oy:n koko liiketoiminnan. Kauppaan kuuluu Silverin koko venemallisto sekä tehdas- ja muut tilat. Silverin henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Myyjäpuolena kaupassa olleen Silver-veneiden toimitusjohtaja Patrik Anckar kertoo taloudellisesti kireän ajan vauhdittaneen päätöstä, jolla varaudutaan tulevaisuuteen.

– Venealalla on liian vähän tehty yhteistyötä valmistajien välillä, Anckar sanoo. – Meillä on ollut osaamista alumiinista, nyt mukaan tulee Terhin osaaminen ABS-muovin ja lasikuidun puolelta.

Kokonaisuuden on tarkoitus palvella jälleenmyyjiä, joille voidaan tarjota entistä laajempi venevalikoima yhden valmistajan kautta. Anckar arvelee, että vastaavanlaisia yhdistymisiä tullaan vielä pohjoimaisilla venemarkkinoilla näkemään muitakin.

Samoin veikkaa ostaja, Terhi Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Sundin. – Veneala on kaikkiaan ollut aika heikossa hapessa, Sundin toteaa. – Meillä on tosin ollut poikkeuksellisen vakaa taloudellinen tilanne.

Lisäksi Terhillä on jo muutamia vuosia ollut tavoite kasvaa yhden materiaalin venevalmistajasta laajemmaksi tekijäksi. Siksi hankittiin Sea Starin lujtiemuovimallisto viime keväänä, ja siksi nyt Silver-veneet.

– Tartuimme sattuman suomaan tilaisuuteen, Sundin myhäilee hankintaa.

Paitsi materiaaleiltaan, Silver-veneet sopivat Terhin ajatteluun kahdelta muultakin kohdin. Koko mallisto on varsin vientikelpoinen. – Myynnistämme on ollut puolet vientiä, ja niin pitää olla jatkossakin, Sundin linjaa. Laajin vienti on 17 maahan vietävällä Terhillä, ja jos kysyntää ilmenee, samoilla rekoilla kulkevat kaukomaille Silveritkin.

Toinen merkittävä linjaus on, että Terhi haluaa pitäytyä perämoottoriveneissä. Ainakaan toistaiseksi laajentumishalut eivät koske muita venetyyppejä.

Silver-veneden ympärillä on viime aikoina tapahtunut vilkkaasti. Vuonna 2006 yhtiöstä osti merkittävän osan sijoittajaryhmä, joka toi mukanaan markkinointiyhteistyön mm. matkailuvaunuistaan tunnetun Solifer Groupin sekä Finnmaster- ja Grandezza-veneiden valmistajan Finn-Marinin kanssa. Yhteistyö päättyi virallisestikin jo kuluvan vuoden alussa.

2007 alkoi Silverin yhteistyö Brunswickin kanssa, ja siitä lähtien veneet on myyty Mercuryn moottoreilla varustettuna. Tämän kuvion jatkumisesta uuden omistajan kanssa vasta neuvotellaan. Lisämauste neuvotteluun tulee siitä, että Terhi kuuluu Hondan perämoottoreita maahantuovaan Otto Brandt -konserniin. Jarmo Sundinin mukaan mustat moottorit eivät silti välttämättä katoa Silvereistä.

– Toivottavasti eivät ainakaan tämän kaupan takia, Sundin sanoo.

15.12.2009 Pasi Nuutinen

Lue myös nämä

X