Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Tekniikka tutuksi: AIS vai tutka?

Ais ja tutka mielletään helposti toistensa vaihtoehdoiksi, vaikka todellisuudessa ne ainoastaan täydentävät toisiaan.

20.03.2022

KirjoittajaMatti-Pekka Falck

KuvaajaVeneen arkisto, istock

Tutka on teknisenä keksintönä jo satavuotias, mutta varsinainen kehitystyö aloitettiin toisessa maailmansodassa 40-luvulla. Silloin perustettiin kuuluisa Radiation Laboratory, joka ehti innovoida sodan aikana yli 150 erilaista tutkajärjestelmää.

Huviveneissä käytettävät tutkat ovat ottaneet suuren harppauksen eteenpäin, kun pulssikompressiotutkat ovat tulleet markkinoille. Nämä Doppler-tekniikkaa hyödyntävät laitteet pystyvät automaattisesti tunnistamaan loittonevat ja lähenevät kohteet, ja tutkien erottelukyky on huomattavasti edellistä tutkasukupolvea tarkempi. Tärkein ominaisuus uusissa tutkissa saattaa olla kuitenkin helppokäyttöisyys. Vanhemman sukupolven tutkat on mielletty vaikeiksi käyttää. Uudet laitteet integroituvat osaksi veneen navigointijärjestelmää ja tuottavat suhteellisen helposti luettavaa, automaattisesti säädettyä tutkakuvaa.

Kauppamerenkulun AIS-järjestelmä Automatc Identification System on kehitetty kauppamerenkulkuun laivojen tunnistamiseen ja niiden sijainnin määrittelemiseen. AIS lähettää ja vastaanottaa alusten tunnistustiedot, suunnat, nopeudet ja sijainnin. Järjestelmä jakaa tiedon kaikille aluksille auttaen laivaliikennettä ohjaavien VTS-keskusten ja alusten vahtipäälliköiden tilannekuvan ylläpitoa. Laivoissa AIS aina lähettää ja vastaanottaa tietoa, ja se on pakollinen varuste kansainvälisessä kauppamerenkulussa.

Huviveneisiin sen sijaan on tarjolla kahdenlaisia järjestelmiä. Yksinkertaisimmillaan huvivene voi pelkästään vastaanottaa AIS-signaalia, jolloin signaalia lähettävät alukset näkyvät symboleina veneen karttaplotterilla.

Kalliimmat järjestelmät toimivat huviveneessä kuten kauppamerenkulun AIS, eli ne myös lähettävät automaattisesti oman veneen sijainnin ympäröiville aluksille.

AIS on pieneen tilaan mahtuva laite, joka voidaan sijoittaa vapaasti veneen sisälle. Antenni sijaitsee purjeveneessä yleensä mastossa.

Tutka sijoitetaan veneen ulkopuolelle. Kuvan avotutka vaatii vapaata tilaa ympärilleen reilummin, kuin täysin koteloitu kupututka.

Järjestelmien merkittävät erot

Tutkan ylivertaisuus perustuu siihen, että se aidosti näkee ympäristönsä olosuhteista huolimatta. Tutka pystyy piirtämään luotettavan kuvan 360 astetta veneen ympäriltä mukaan lukien rantaviivan, saaret, luodot, merimerkit ja muut alukset. Uusimmat tutkat pystyvät havaitsemaan myös pienet objektit kuten kanootit, vesijetit ja soutuveneet. Avomerellä veneilevät arvostavat myös tutkan kykyä havaita voimakkaiden sadealueiden lähestyminen. Varsinkin purjehtijoille sadepilvien ja niiden mukanaan tuomien voimakkaiden tuulenpuuskien ennustaminen tutkan avulla yöllä on hyödyllistä.

 

 

 

Tutka näkee kohteet perustuen tutkasignaalin heijastumiseen takaisin tutkaan – niin veneistä, saarista kuin merimerkeistäkin. AIS välittää tietoa ainoastaan radioaaltoja pitkin. Jos kuvan kaltaisessa tilanteessa purjevene ei lähettäisi AIS-tietojaan, moottorivene ei voisi nähdä sitä kuin tutkalla.

Ympäristön hahmottaminen sankan sumun läpi tuo turvallisuutta ja luotettavuutta navigointiin. Yksi puute tutkassa tosin on – se ei kerro oman veneen sijaintia automaattisesti ympäröiville aluksille. Siinä puolestaan auttaa AIS.

Toisin kuin tutka, AIS ei hahmota ympäristöstään mitään muuta kuin ne alukset, joilla on lähettävä AIS-järjestelmä. Suurella varmuudella kaikilla rahti- ja matkustaja-aluksilla on lähettimet päällä, mutta puolustusvoimien alukset saattavat sukeltaa meren pimeydestä esiin kuin aaveet. Lohdullista huviveneilijän kannalta on, että kyseisissä aluksissa on käytössä sellaista teknologiaa, että huvivene varmasti näkyy heidän ruudullaan. Varsinaisen riskin huonossa kelissä aiheuttavat ne alukset, joilla ei itsellään ole tutkaa eikä AISia. Ilman tutkaa nopeasti kulkeva vene ajaa käytännössä sokkona, ja on todella vaarallinen sekä itselleen että muille vesillä liikkujille.

AIS-tiedot näkyvät veneen symbolin yhteydessä. Näytön käyttöliittymästä riippuen, aluksen symbolia klikkaamalla saadaan esiin monipuoliset kulkutiedot aluksesta.

Nykyaikainen integroitu tutkanäkymä, jossa tutkakuvan alla näkyy sähköisen merikortin kartta-aineisto. Tutkakuva kartan päällä tekee tutkan kuvasta helposti tulkittavan.

Turvallisuuden näkökulma

Paras tilannekuva saavutetaan, kun molempia järjestelmiä käytetään yhdessä. Tutkalla näkee ympäristönsä keliolosuhteista riippumatta ja AIS antaa tilannetietoa kauppamerenkulun suurista aluksista. Molempiin laitteisiin saa automaattiset lähestymishälytykset päälle. Mikäli omassa veneessä on lähettävä AIS, oma sijainti ja nopeus näkyvät myös kaikille AISia vastaanottaville aluksille ympärillä. Erityisesti tutkan käyttöä pitää kuitenkin opetella. Sitä kannattaa käyttää myös hyvän kelin vallitessa, jotta tutkakuvan lukeminen ja säätäminen muodostuvat rutiiniksi.

Tutka ja AIS eivät korvaa toisiaan, mutta ne luovat yhdessä karttaplotterin kanssa huviveneilijälle perustan turvalliselle navigoinnille myös vaikeissa sääolosuhteissa.

 

X