Tilaa
Uutiset

Suomessa on yli 1,7 miljoonaa vesikulkuneuvoa, tällaisia 
veneilijät ovat

Suomessa on yli 1,7 miljoonaa vesikulkuneuvoa. Määrä on lisääntynyt 48 prosentilla kahdeksassa vuodessa.

29.05.2024

Kirjoittajatomi peurakoski

Veneilijät ikääntyvät, ja veneilyharrastus on jatkunut jo vuosikymmeniä, kertoo liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tuore veneilytutkimus. Tutkimuksen mukaan keskimääräinen suomalaisveneilijä on liki 63-vuotias mies, jolla on liki 20-vuotias vene. Veneilystä hänellä on kokemusta keskimäärin 36 vuotta.

Tutkimusta varten tavoitettiin noin 7 200 henkilöä, joista 2 300:lla on vene käytössä. Heistä yli 1 500:lla oli moottoroitu vene. Tutkimuksen teki Iro Research Oy.

Tutkimuksen mukaan vesikulkuneuvojen määrä olisi lisääntynyt 48 prosentilla edellisen tutkimuksen jälkeen, mikä kuulostaa aika uskomattomalta.

Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2016. Muutosta on tapahtunut kahdeksassa vuodessa myös muun muassa siinä, että veneiden keskimääräinen pituus on lyhentynyt 5,4 metristä 4,6 metriin. Pituus kertoo sen, että suurin osa moottoroiduista veneistä on uistelu- ja kalastuskäytössä.

Keskimääräinen moottori on 35 hevosvoimainen, 15-vuotias ja nelitahtinen bensiinimoottori. Sillä huristellaan keskimäärin 13 solmun vauhtia.

Moottoriveneitä on reilusti suurin osa veneistä, 832 200 kappaletta. Purjeveneitä on 55 800. Soutuveneitä ja muita pieniä veneitä ilman moottoria on Suomessa tutkimuksen mukaan liki 630 000 kappaletta. Yhteensä vesikulkuneuvoja Suomessa on 1,71 miljoonaa kappaletta – sisältäen niin kajakit, kanootit, vesiskootterit kuin saunalautatkin.

Suomi erottuu esimerkiksi Ruotsista siinä, että Ruotsissa purjeveneitä on yli kaksinkertainen määrä ja moottoriveneitä lähes puolet vähemmän.

Veneitä käytetään melko vähän veneilykauden aikana, vaikka käyttömäärä on lisääntynyt edellisen tutkimukseen verrattuna. Vuonna 2016 veneiltiin 17 päivänä vuoden aikana, kun taas viime vuonna veneiltiin 27 päivänä. Suomen merialueilla veneilee neljännes veneilijöistä, sisävesillä kaksi kolmasosaa. Ulkomailla veneilee vain neljä prosenttia veneilijöistä.

Keskimääräinen veneilijä veneilee vuoden aikana 135 merimailia. Pienillä perämoottoriveneillä matkat jäävät lyhyiksi, 58 merimailiin vuodessa, kun taas sisämoottoriveneillä vastaava luku on 300 ja purjeveneillä 440 merimailia.

Tutkimuksen mukaan tavallinen purjeveneilijä käyttää veneeseensä keskimäärin 2 300 euroa vuodessa, sisältäen telakoinnin, laiturimaksut, polttoaineen ja muut kulut. Sisämoottoriveneissä vastaava summa on 2 500 euroa. Pieniä perämoottoriveneitä ajavat kuluttavat veneisiinsä keskimäärin 850 euroa vuodessa.

Lue myös nämä

X