Tilaa
Uutiset

Suomen Joutsen pääsi viralliseen euroseteliin

Forum Marinum julkisti Euroopan keskuspankin hyväksymän virallisen nollan euron setelinsä viime perjantaina.

26.03.2018

KirjoittajaJukka Hiiro

Suomen Turku sai ensimmäisen oman Euroopan keskuspankin hyväksymän eurosetelinsä, kun merikeskus Forum Marinum julkisti uuden setelin viime perjantaina.

Setelin kuvituksena on ansaitusti nykyisin museoitu fregatti Suomen Joutsen ja sen nimellisarvo on nolla euroa. Matkamuistotarkoituksiin tehtyä seteliä on painettu rajoitettu 5000 setelin erä.

Mikäli rahan haluaa itselleen sen voi ostaa vain Forum Marinumin museokaupasta. Hintaa muistorahalla on viisi euroa, mutta käyttöarvoa sillä ei siis ole.

Yhteisöpalvelu Facebookissa merikeskus kertoo, että perinteisten Suomen Joutsen –matkamuistojen rinnalle haluttiin jotain uutta ja ennennäkemätöntä.

Kiinnostusta ulkomaita myöten

Kiinnostusta virallisesti hyväksyttyä matkamuistorahaa kohtaan on merikeskuksen mukaan ollut jo ulkomaita myöten. Vaikka rahan voi ostaa vain paikanpäältä, museo on suostunut lähettämään erän seteleitä myös poikkeuksellisesti ranskalaisille keräilijöille.

Mikään uusi tuttavuus viralliset nollan euron matkamuistosetelit eivät Suomessa ole. Ensimmäisen suomalaisen nollan euron rahan julkisti Hyvinkäällä sijaitseva Suomen Rautatiemuseo viime vuoden lopulla.

Setelissä oli kuvattuna Prinsessa-höyryveturi, ja sitä painettiin rajoitettu 5000 kappaleen erä. Kysyntä rahaa kohtaan oli niin Suomessa kuin maailmallakin niin suurta, että Rautatiemuseo on teettänyt tänä vuonna jo toisen nollan euron matkamuistosetelin. Siinä kuvituksena on legendaarinen Lättähattu-juna.

Muualla Euroopassa viralliselle setelipaperille painettuja nollan euron matkamuistorahoja on julkaistu vuodesta 2015 lähtien. Yhteensä erilaisia nollan euron seteleitä on jo kymmeniä erilaisia.

Lue myös nämä

X