Kaislaveneen esikuvana on toiminut RA-kaislavene, jolla Thor Heyerdahl ylitti Atlantin valtameren vuonna 1970.
Kaislaveneen runko valmistui kahdessa viikossa Helsingin Messukeskuksessa. Rakennusmateriaalina käytettiin suomalaista järviruokoa. Runko muodostuu neljästä erillisestä kaislaponttonista, jotka on sidottu toisiinsa ja puiseen tukikehikkoon, joka muodostaa rakenteen selkärangan. Yhden ponttonin sitomiseen on käytetty noin 200 metriä köyttä, ja kaiken kaikkiaan veneessä on köyttä noin kilometrin verran.
Aluksen pituudeksi tuli reilut 8 metriä, noin puolitoista metriä suunniteltua enemmän. Leveyttä aluksella on noin kaksi metriä ja arvioitu paino 1 000 kiloa.
Ruffe esittelee kaislavenettä venemessujen Purjehdussatamassa sekä kertoo ohjelmalavalla viime kesän purjehduksestaan Grönlantiin muoviveneellä.