Itämeri-elokuva

Itämeren tilasta kertova lyhytelokuva pokkasi ensimmäisen sijan (Platinum Remi Award) Houstonin kansainvälisillä filmifestivaaleilla USA:ssa viime sunnuntai-iltana. Filmi palkittiin luontoa ja ympäristönsuojelua käsittelevien elokuvien sarjan parhaana. 

Maailman saastuneimman meren, Itämeren, tilasta kertova filmi on kaunistelematon kertomus ihmisen aiheuttamasta tuhosta. Niin kauan kuin ihminen on asuttanut Itämeren rantoja, on meri toiminut jätteiden sijoituspaikkana. Tänään Itämeren valuma-alueella asuu 85 miljoonaa ihmistä neljässätoista valtiossa. 

”Kriittisessä tilassa olevaa Itämerta symboloi teho-osastolle joutunut nuori nainen, jonka sydänkäyrä on ajoittain vain suoraa viivaa. Aivan kuten Itämerenkin suhteen, lähtö on lähellä, mutta elvytys käynnissä”, kertoo filmin ohjaaja Pami Teirikari Pohjantähti-Elokuva Oy:sta.  

BSAS 2010 – New Standard For Environmental Action -nimeä kantava filmi on yhteiskunnallinen kannanotto, joka nostaa esille Itämeren saaste- ja rehevöitymisongelman, mutta esittelee myös Itämeren alueen valtioiden suojelutoimia ja sitoumuksia.  

Vuonna 2010 Helsingissä järjestetyssä Baltic Sea Action Summit -huippukokouksessa kirjattiin Itämeren ympärysmaiden valtioiden päämiehiltä, yrityksiltä ja kansalaisjärjestöiltä yli 140 konkreettista sitoumusta Itämeren hyväksi.  

”Huippukokous oli menestys, mutta sotaa saasteita ja rehevöitymistä vastaan ei ole vielä voitettu. Filmi pyrkii esittelemään Itämeren tilanteen realistisen toiveikkaana, ja oikealla hoidolla potilas voikin vielä kuntoutua”, toteaa Teirikari.  

Palkitun filmin on tuottanut Pohjantähti-Elokuva yhteistyössä Suunnittelutoimisto Taivaan kanssa. Filmi on valmistettu hyväntekeväisyystyönä Baltic Sea Action Group-säätiölle, joka toimii aktiivisesti Itämeren pelastamisen ja auttamisen puolesta.  

Filmin ohjauksesta vastasi Pami Teirikari, leikkauksesta Teemu Soikkeli ja musiikista Lasse Enersen. Käsikirjoittajina toimivat Jyrki Poutanen ja Timo Silvennoinen.

Baltic Sea Action Group (BSAG) on sitoutumaton säätiö, joka tekee konkreettista työtä maailman saastuneimman meren, Itämeren, pelastamiseksi ja auttamiseksi.