Uuden olympialuokan iQFoilin MM-kisat käytiin helmikuun alussa hyvissä olosuhteissa Lanzarotella Kanariansaarilla. Vaikka tässä regatassa jaettiin vain yksi maapaikka niin miehille kuin naisille oli osanottajamäärä vakuuttava ja kielii lajin suosiosta: 118 miespurjehtijaa ja 94 naista, kaikkiaan viidestä maanosasta ja 43 maasta. Suomalaisia mukana oli kolme.
Suomalaisista Jakob Eklund selvisi kultafliittiin ja sijoittui 19 startin jälkeen 41:ksi. Naisten puolella Aleksandra Blinnikka ja Sofia Hämäläinen purjehtivat hopeafliitissä.
”Pidän enemmän ratakisoista kuin slalomista”, Jakob kertoo kotiin tultuaan.
Ainoan tarjolla olevan maapaikan vei Tanska, mutta olen mielestäni hyvin vielä maapaikkaa tavoittelevien maiden tuntumassa. Näitä ovat esimerkiksi USA, Kreikka, Turkki ja Norja. Hyèresissa on jaossa ainakin viisi paikkaa ja silloin niitä havittelevat maat kisaavat ilmeisesti omana ryhmänä.