Heinäkuinen aurinko paistaa Hangossa niin kuin se vain voi paistaa Suomen aurinkorannikolla. Itäsatama on täynnä veneitä, laiturissa, tulevia, meneviä. Polttoaineaseman pumput käyvät taukoamatta.
Tankille mekin valokuvaaja Tomi Tähden kanssa odotamme vuoroamme. Edessä on pitkä matka, sillä Virolahdelle, Suomenlahden runkoväylän toiseen päähän, on rapiat 230 meripeninkulmaa.
Tarkoituksemme on selvittää, mitä kaikkea tuon matkan varrelle mahtuu, ja vieläkö 1999 käyttöön otettu väylä on ajankohtainen ja ennen kaikkea, onko se enää plotteriaikakaudella ajan tasalla.
Itäsataman veneistä tuskin monikaan on matkalla Virolahdelle. Itäinen Suomenlahti ei juuri ole lomaveneilijöiden suosiossa, vaikka siihen ei oikeastaan ole mitään erityistä syytä. Saaristoa siellä ei ole Ahvenanmaan ja Saaristomeren tavoin silmän kantamattomiin, mutta suojaisia luonnonsatamia ja mainioita palvelusatamia on riittävästi tekemään matkasta mielenkiintoisen.
Mutta ennen kuin olemme niin pitkällä, ensin perehdymme läntiseen Suomenlahteen.
Jono Hangon Seon laitureihin hupenee hiljalleen veneiden odotellessa vuoroaan. Lounaasta rapsakasti puhaltava tuuli uittaa veneitä toistensa lomitse, ja kuskit ovat tarkkoina välttyäkseen kepeiltä kolinoilta.
Lopulta on meidän vuoromme, ja lorotamme Finnmaster T8:n tankin täyteen. Vaikka vene taittaa matkaa kohtuullisen taloudellisesti, ajoittaisen aallokon vuoksi nopeutta ei voi pitää tasaisena, jolloin kulutus kasvaa. Siihen on varauduttava.
Muutenkin olemme varautuneet pitkään, kuumaan päivään. Aurinkoinen päivä merellä vaatii jatkuvaa nestetankkausta ja kunnon eväät. Ruokailutauko mukaan lukien laskemme matkaan ensimmäiseen etappiimme Helsinkiin kuluvan kuudesta kahdeksaan tuntia. Matkaa on noin 90 meripeninkulmaa.
Elisaaren laiturissa sekä erillisessä ponttonilaiturissa on satakunta poijulla varustettua paikkaa.
Turvallisen veneilyn runkoväylä
Veneilyn runkoväylän suunnittelu aloitettiin silloin, kun sähköinen navigointi oli vielä uutta ja harvojen käytössä. Ensimmäiset viivat kartalle vedettiin 1996, ja runkoväylä otettiin käyttöön 1999, jolloin navigointi kartalla ja ympäristöä seuraamalla oli jokaisen matkaveneilijän kunnia-asia.
Runkoväylän ensisijainen tarkoitus oli tarjota veneilylle väylä, jolla ei liikennöi laivoja. Tämä onnistuikin lähes kaikkialla, mutta muun muassa Helsingin alueella laivojen ja huviveneiden erottaminen ei aivan ole onnistunut.
Toinen lähtökohta oli tarjota veneilylle turvallinen väylä. Samaan aikaan kun esimerkiksi linjatauluja alettiin vähentää veneilyn käyttämiltä väyliltä, runkoväylälle ne jätettiin ja osin kunnostettiin. Myös runkoväylän viitoitusta tihennettiin ja kaikki viitat varustettiin heijastimin.
Skåldön lossi tuo vaihtelua pitkään ränniin.
Tänä päivänä veneilyn runkoväylä on edelleen hyvä vaihtoehto, vaikka väylä ja veneilijöiden todellisuus eivät kaikkialla kohtaakaan. Yksi merkittävä syy tähän kohtaamattomuuteen on varmasti digitaalisten karttojen käyttö. Suuressa osassa plottereita runkoväylä ei erotu muiden väylien joukosta toisin kuin paperikartalla.
Saadaksemme käsityksen Suomenlahden runkoväylästä ajoimme kesällä 2021 Hangon ja Virolahden välin kahden päivän aikana. Hankala keli osoitti, että kaikilta osin väylä ei vastaa käsitystä turvallisuudesta. Myöskään sen merkitseminen maastoon ei aivan joka paikassa helpota veneilyä.
Mutta minkä Suomenlahden runkoväylä osoitti on, että idässä kannattaa käydä – edes kerran.
Lue Vene-lehdestä 4/2022 millaisia satamia runkoväylän varrelta löytyy.
