Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Uutiset

RS:X MM, Buzios: Petäjä-Sirén kirii kohti kärkeä

04.03.2013

KirjoittajaKiti Westerback

Ville Sirén/SPV

RS:X -luokan maailmanmestaruuskisojen toinen päivä toi tuulta purjeisiin.

Kaikki päivän kolme suunniteltua lähtöä saatiin ajettua ja Tuuli Petäjä-Sirén paranteli asemiaan. Petäjä-Sirénin sijoitukset olivat sunnuntaina 5:s, 11:s ja 4:s. Hän on kahden päivän jälkeen kisojen kokonaistuloksissa 6:s.

Tuuli Petäjä-Sirén oli tyytyväinen päiväänsä. Hyvä vauhti näkyi päivän jokaisessa kisassa. Ensimmäisessä lähdössä hän johti kisaa ylämerkille tultaessa, mutta kertoi pelanneensa ”ehkä hiukan turhan varman päälle” ja muutama kanssakilpailija pääsi ohi. Myös viimeisessä kisassa vauhti oli hyvää ja hän johti kisaa hetken aikaa.

– Hyvä fiilis on. Kyllä vauhti on niin kohdillaan, että sillä pitäisi kärjen mukana pysyä aivan mainiosti, Tuuli Petäjä-Sirén pohdiskeli.

Tiukka taistelu

Moni kovan luokan kanssakilpailija on pelannut itsensä jo ulos kärkikahinoista. Petäjä-Siren luottaa vauhtiinsa ja arvioi olevansa toisen kisapäivän jälkeen ihan hyvissä asetelmissa.

– Päivän kokonaistilannetta en ole vielä nähnyt, mutta enköhän minä ihan iskupaikoilla mitalitaistoon ole, hän hymyili.

Tuuli Petäjä-Sirén lähti kisapaikalta hyvillä mielin tankkaamaan ja tekemään palauttavaa harjoitusta valmistautuen maanantain kisapäivään. Jos tuuliolosuhteet pysyvät samankaltaisina, maanantainakin kisataan kolme lähtöä.

– Minulle sopisi kyllä hiukan enemmän vielä tuulta, Tuuli tilasi.

Kokonaiskilpailua johtaa kahden kisapäivän jälkeen Britannian Bryony Shaw. Kisat jatkuvat maanantaina kolmella lähdöllä klo 17.00 Suomen aikaa (aikaero -5 tuntia). Mitalit ratkeavat keskiviikkona 6.3.

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily
Kuva: Ville Sirén/SPV

X