Tilaa
Uutiset

Raceboard SM, Hamina: Daniel Blinnikasta Suomen mestari

29.08.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Juha Blinnikka

Viime viikonloppuna kilpailtiin Raceboard-luokan Suomen mestaruuksista Haminan Vilniemessä.

Heikkotuulisessa kilpailussa ajettiin pelkästään kaksi lähtöä, lauantaina 1-2 m/s tuulessa ja sunnuntaina 2-3 m/s tuulessa.

18-vuotias vantaalainen HySurfin Daniel Blinnikka voitti helposti molemmat lähdöt ja samalla surffiuran ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Toiseksi tuli samasta HySurf seurasta Heikki Reijonen ja kolmanneksi lappeenrantalainen Kalevi Männistö. Neljänä viime vuonna mestaruuden voittanut Juha Blinnikka jätettiin neljänneksi.

– Oli liian heikot tuulet minulle, alle 70-kiloiset jyräsivät! Olen tyytyväinen, että mestaruus tuli kuitenkin samaan perheeseen, iloitsi Juha Blinnikka.

Daniel Blinnikalla on ollut hieno kilpailuvuosi, johon on kuulunut purjekelkkailun EM-pronssi slalomissa, Raceboard-luokan MM-pronssi ja nuorten MM-hopea. Kilpailukauteen on sisältynyt myös kuukauden mittainen pakollinen lepo leikatun umpilisäkkeen takia kesä-heinäkuussa heti MM-kilpailujen jälkeen.

Lähde ja kuva: Juha Blinnikka

Lue myös nämä

X