Tilaa
Jutut

Pohjois-Amerikassa tehtiin kenties koko mantereen merkittävin hylkylöytö

Vuonna 1565 uponnut alus kuului kapteeni Jean Ribaultin johtamaan laivastoon, ja sillä oli tutkijoiden mukaan merkittävä rooli Floridan syntymisessä.

23.02.2020

KirjoittajaJukka Hiiro

Arkeologit ovat hyvin todennäköisesti löytäneet hylyn, jota pidetään jopa merkittävimpänä Pohjois-Amerikassa löydettynä hylkynä koskaan.

Huikea löytö tehtiin Cape Canaveralissa Floridan rannikolla.

Kyseessä on vuonna 1565 uponnut ranskalaisalus La Trinite, jolla oli siirtomaa-aikana merkittävä rooli Espanjan ja Ranskan välisissä meritaisteluissa.

Global Marine Exploration (GME) hankki vuosina 2013-2015 luvat tutkia peräti 260 neliökilometriä meren pohjaa alueella. Sukelluksia tehtiin 250 päivänä vuosittain ja projektille tuli hintaa arviolta jopa 3,5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2016 kärsivällisyys palkittiin, kun meriarkeologit onnistuivat metallinilmaisimen avulla löytämään ensin rautaisen tykin, ja sen vierestä messinkisen. Messinkitykistä oli tunnistettavissa Ranskan kuninkaalliset tunnukset. Hieman myöhemmin löytyi myös muun muassa värikäs marmoripylväs, jota historiallisten kaiverrusten ohella koristi myös Ranskan vaakuna.

”La Trinite on laiva, jonka historia limittyy kolmen valtion historiaan: Ranskan, Espanjan ja Yhdysvaltojen”, meriarkeologi James Delago sanoi Daily Expressen -lehdessä, ja jatkoi:

”Se kertoo tarinan rikkauksista, kuningaskunnista ja siirtomaa-ajan kunnianhimosta”.

Arkeologi Chuck Meiden mukaan La Triniten kaltaista laivaa ei ole toista. Hänen mukaansa laivalla oli avainrooli Floridan syntymisessä, kun se kuljetti Ranskan siirtomaavallan aikaan kultaa, hopeaa ja muita hyödykkeitä alueelle.

”Laivojen ja aarteiden maailmassa ei ole parempaa tarinaa kuin La Triniten tarina”, Meiden sanoo.

Myös floridalaishistorioitsija John de Bryn mukaan löytö on erittäin merkittävä.

”Ajattelin että hyvä jumala, tämä on merkittävin Pohjois-Amerikassa koskaan löydetty hylky”, de Bry sanoo todenneensa, kun hän oli nähnyt kuvamateriaalia hylystä.

Vuonna 1565 uponnut hylky kuului kapteeni Jean Ribaultin johtamaan laivastoon. Ribault toimi kuningas Kaarle IX:n alaisuudessa.

Kuten niin usein historiallisten hylkylöytöjen kohdalla, myös nyt löytö johti vuosien oikeustaisteluun. Yhdysvaltain lain mukaan hylkylöydöt nimittäin kuuluvat niiden alkuperäiselle omistajavaltiolle.

Tuo vuodelta 2004 peräisin oleva uponneita sota-aluksia koskeva laki turvaa alusten omistajuuden jopa vuosisatoja myöhemmin, ja antaa näin alkuperäiselle omistajavaltiolle myös oikeuden vaatia sitä itselleen.

Oikeustaistelu kesti kaksi vuotta, kunnes vuonna 2018 oikeus lopulta päätyi siihen, että alus todella on La Trinite ja kuuluu näin ollen Ranskalle.

Oikeuskäsittelyn aikana GME yritti lopulta jopa todistaa, että alus ei ehkä ollutkaan La Trinite, vaan sen tykit saattoivat olla sotasaalista, ja alus olisikin espanjalainen.

Vuonna 2018 GME tiedotti, että vaikka alus alkuun vaikuttikin olevan Jean Ribaultin komentama ja vuonna 1565 uponnut La Trinite, niin tutkimuksissa esiin nousseiden todisteiden valossa heidän arkeologinsa olivat lopulta kuitenkin päätyneet siihen, että näin ei voi olla.

”Aluksen alkuperää ei välttämättä saada koskaan selville”, GME:n tiedotteessa sanottiin.

Oikeuden mukaan alus kuitenkin on La Trinite.

Ranskan valtio ei ole toistaiseksi ryhtynyt pelastamaan hylkyä meren pohjasta.

Hylkylöydöstä on uutisoinut muiden muassa Daily Express.

Lue myös nämä

X