Heikki Juuri-Oja

Perämoottorivarkaudet ovat yleisiä ja veneilijälle ikäviä ainakin kahdesta syystä: a) ei pääse vesille, b) uuden moottorin hankinta ja asennus vaativat vaivannäköä ja aikaa. Monessa tapauksessa vakuutuskorvaus on lisäksi pienempi kuin vanhan moottorin käyttöarvo.

Varkauden voi yrittää estää lukoilla, joista osa on vakuutusyhtiöiden hyväksymiä. Omasta vakuutusyhtiöstä kannattaa tarkastaa, poistaako lukitus omavastuun – tai päinvastoin, voiko lukitsemattomuus olla jopa peruste hylätä korvaushakemus.

Itsestään selvää on, että lukitsematon moottori lähtee hämärämiesten mukaan helpommin kuin lukittu, jonka kanssa voi joutua ähräämään pimeässä pitkänkin tovin.

Heikki Juuri-Oja

Otimme pikatestiin hollantilaisen Stazon Smart Lock -lukon. Se on tarkoitettu puristinkiinnityksellä varustetuille, eli yleensä alle 40-hevosvoimaisille perämoottoreille. Lukosta on tullut äskettäin myyntiin versio, johon saa kiinni erikseen myytävän lukitusvaijerin.

Ensimmäisenä lukossa ja vaijerissa teki vaikutuksen niiden järeys. Osien rikkominen tai katkaisu vaatii vaivaa ja ammattimaisia työkaluja. Maailman meriä nähnyt purjehtija totesi vaijerin nähtyään, että ”tuollaista ei pistettäisi heti poikki edes Karibialla”.

Toinen päähuomio oli asennuksen helppous. Kaksiosaisen lukon toinen puoli laitetaan kiinnityslipan ja veneen peräpeilin väliin. Tai vaihtoehtoisesti purjeveneen kaiteeseen kiinnitetyn kaidelevyn ja moottorin väliin.

Tämän jälkeen kiristetään kierrepultti, työnnetään lukon vastakappale paikalleen ja käännetään avaimesta. Työkaluja ei tarvita. Pultin löysääminen ei onnistu, kun lukko on paikallaan.

Lukossa on kiinnitysura vaijerin toiselle päälle. Toisessa päässä on lenkki, jonka voi kiinnittää erillisellä lukolla vaikkapa laituriin tai emoveneeseen, jos moottori on kiinni esimerkiksi apujollassa.

Lukko maksaa 110 euroa. Yhteishinta 2,5-metrisen vaijerin kanssa on 191 euroa.

Mallistossa on lukkoon myös 5-metrinen vaijeri, mutta niitä ei tuoda Suomeen.

Lisätiedot: www.stazo.nl
Maahantuoja: www.maritim.fi