Tilaa
Arvostelut

Paha meri – Itämeren myrskyisä historia

07.10.2024

KirjoittajaLauri Kaira

Itämeri on ollut vuosisatojen, jopa tuhansien aikana tärkeä kaupan ja aatteiden reitti läntisen ja itäisen Euroopan välillä. Samalla se on toiminut myös väylänä, jota pisin valta on ulottanut lonkeronsa sen monissa muodoissa rannalta toiselle samalla alistaen naapurirantojen asukkaita osaksi suurempaa geopoliittista peliä.

Filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija Petri Laukka ja valtiotieteiden lisensiaatti Ari Turunen pureutuvat kirjassaan Itämeren myrskyisä historia tähän tematiikkaan. He kuljettavat Itämeren kansojen historiaa läpi antiikin ajoista aina nykypäivään sotien ja tuhon kautta, varhaisesta viikinkien ja muiden harjoittamasta orjakaupasta moderniin vastakkainasetteluun Venäjän ja muiden Itämeren rantavaltioiden välillä. Lähtökohdat teokselle ovat mielenkiintoiset ja sen aihe varsin ajankohtainen. Ukraina kuuluu ja on kuulunut osaksi Itämeren geopoliittista ympäristöä jo Kiovan Rusin syntymisestä lähtien.

Teos on nopealukuinen ja lukija pystyy selkeästi erottamaan, kuka tiedon takana on, vaikka varsinaisia lähdeviitteitä ei kirjassa ole.

Aihe on kuitenkin laaja ja 252 sivuun on vaikea mahduttaa kaikkea. Kirjoittajat ehtivät vain raapaista pintaa ja syy seuraussuhteiden pohdinta jää lopulta melko pinnalliseksi.

Aiheeseen voikin syventyä laajan lähdekirjallisuuden avulla, johon pääsee käsiksi lähdeluettelon kautta.

Tekijät: Petri Laukka ja Ari Turunen

Kustantaja: Aula &Co

Hinta 32,95 €

suomalainen.com

Lue myös nämä

X