Tilaa
Uutiset

Ottopäivät Tuupakassa 11.-12.5.

12.05.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Otto Brandt

Otto Brandt -konserni järjestää ensi viikonloppuna ensimmäiset Ottopäivät, eli esittely- ja koeajotapahtuman tontillaan Vantaan Tuupakassa.

Ottopäivillä on mahdollista tutustua konsernin koko tuotevalikoimaan muutamia isoimpia venemalleja lukuun ottamatta. Osa tuotteista on myös koeajettavissa ja koekäytettävissä.

Otto Brandt -konserni edustaa yhteensä 15 tuotemerkkiä, joihin kuuluvat mm. Honda, Polaris, Ligier, Arai, Silver, Terhi, Sea Star, Yanmar ja Nimbus.

Mukana on koko joukko yhtiön edustamia venemalleja, esimerkiksi Faster-, Sea Star-, Silver- ja Terhi-veneitä. Moottoripyörien ja mönkijöiden ohella Hondalta on nähtävissä perämoottorit, generaattorit ja puutarhakoneet, joista jotkut ovat myös koekäytettävissä.

Tietoa, tarjouksia ja viihdettä

Tuotetietouden lisäksi saa tietopaketit mm. liikkuvan poliisin, rahoituslaitoksen ja vakuutusyhtiön edustajilta.

Lapsille järjestetään ongintaa sekä mönkijäkoeajoa. Tarjolla myös ruokaa ja juotavaa sekä live DJ.

Lauantaina iltapäivällä järjestetään After Moto Party, jossa esiintyy suomalaisartisti Niki Simonsen.

Ottopäiviä vietetään perjantaina 11.5. klo 12-20 ja lauantaina 12.5. klo 10-16 osoitteessa Tuupakantie 7, Vantaa.

Lisätietoja

 

Lue myös nämä

X