Optimistien ja Zoom8-veneluokkien rankingkisapäivä valkeni aluksi tuulettomissa olosuhteissa, mutta kelit kohentuivat nopeasti iltapäivää kohden.
Molemmissa luokissa saatiin näin lähtöjä aikaan, Zoom8:ssa kolme ja optimisteissa kaksi tuulen voimakkuuksien vaihdellessa ukkospuuskien pyyhkiessä Näsijärven laidoilla.
Järviolosuhteet tasoittivat myös kisasuorituksia purjehtijoiden välillä enemmistön ollessa tottuneita meriolosuhteisiin eikä niinkään järvien vaihteleviin ja pyöriviin tuuliin.
Suomalaisten purjehtijoiden lisäksi Näsijärvellä nähtiin 10 venäläistä ja neljä virolaista kilpailijaa.
Optimistien parhaasta suorituksesta ensimmäisenä kisapäivänä vastasi Jacob von Koskull, HSS, joka oli 4:s ja ensimmäinen päivän lähdöissä. Johdossa olevan
Jacobin tuntumassa ovat kuitenkin saman seuran Petteri Toukolehto ja Juho Kotiranta, jotka varmasti haluavat parantaa sijoituksiaan seuraavana päivänä.
Veneluokassa purjehti 84 venettä.
Virolainen vielä johdossa
Zoom8-luokan paras oli Sten Cristian Taal Virosta. Seuraavina olivat suomalaiset Christoffer Silen (NJK) ja Samuel Kilpinen (TaPS), jotka varmasti tavoittelevat sijoitustensa parannusta sunnuntaina.
Veneluokassa purjehti 26 venettä.
TaPSin omat juniorit reippaina
Tamperelaisten suoritukset kotivesillä sujuivat kaiken kaikkiaan mallikkaasti Samuel Kilpisen ollessa Zoom8:ssa 3:s tässä vaiheessa. Oman seuran kisoissa pääsi moni nuorempikin purjehtija kokeilemaan rankingtasolla kilpailemista.
TaPSin optimistien tulokset: Teemu Suonperä (16.), Oskar Thewlis (34.), Eero Viljanen (42.), Elmeri Helenius (71.), Veikka Viitala (72.), Elias Freudenthal (74.)
TaPSin Zoom8 tulokset: Samuel Kilpinen (3.), Eppu Kiiskilä (6.), Rudolf Salminen (9.)
Näyttävää yleisöllekin
Moni tamperelainen hieraisi lauantaina silmiään nähdessään reilusti yli sadan valkopurjeisen veneen kavalkadin Näsijärven aalloilla.
Lapinniemen rannoilta pystyi seuraamaan aivan lähietäisyydeltä nuorten purjehtijoiden suorituksia. Vastaavan kokoisen kisan seuraaminen maista on harvinaista, sillä yleensä kisat ajetaan kauempana ranta-alueilta.
Monelle purjehtijalle tämä on kisakunnon viimeistelykisa ennen optimistien Pohjoismaisia mestaruuskisoja Tanskassa kuun lopussa ja Zoom8-luokan MM-kisoja elokuun alussa.
Lähde ja kuvat: Kisan järjestäjä/Berit Virtanen-Thewlis