Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Onnettomuusanalyysi: Täysillä ympäri

Vilho ja Christina Neumanen ajoivat Turun saaristossa nopeille veneille tarkoitetussa tapahtumassa yhdessä muiden veneilijöiden kanssa. Täysin yllättäen heidän veneensä pysähtyi täydestä vauhdista äkillisesti keulan kääntyessä kohti tulosuuntaa. Mitä oikein tapahtui?  

13.11.2020

Kirjoittajajukka-pekka lumilahti

KuvaajaMeripelastuskuvapalvelu, Vene-lehden arkisto

Nopeille  veneille tarkoitettu tapahtuma keräsi kesäkuussa 2019 lukuisan määrän veneilijöitä Turun saaristoon. Lähtöpaikkana toimi Paraisten vierassatama, josta ajettiin Airiston Stormälön kautta Velkuan Teersaloon. Ennen Paraisille paluuta käytiin vielä koukkaamassa Nauvon vierassatamassa. Vaikka tapahtumassa vauhti oli lähes käsin kosketeltavissa, kyseessä ei kuitenkaan ollut nopeuskilpailu. Toki tapahtumassa kilpailtiin, mutta voittaja ratkottiin tuurin avulla pysähdyspaikoista saatujen korttien avulla. Parhaimmat kortit saanut venekunta kruunattiin illan päätteeksi voittajiksi.

Sea Ray vesille

Mukava tapahtuma sai liikkeelle myös Vilho ja Christina Neumasen. Vilho oli kiinnostunut veneilystä ja etenkin vauhdikkaasta sellaisesta. Christina ei sen sijaan ollut veneilystä yhtä innostunut. Vilho houkutteli Chistinan mukaan veneeseen, olihan tällä kertaa kyseessä iso tapahtuma ja vesillä oli myös muita samanhenkisiä veneilijöitä. Noin kahdeksan metrinen V8-sisäperämoottorilla varustettu Sea Ray oli hyvin liikuteltavissa maanteillä trailerin päällä. Tällä kertaa auto-veneyhdistelmä suunnattiin kohti Taivassaloa, jonka Hakkeenpään satamassa vene laskettiin veteen. Paikan valintaa vaikutti se, että sieltä oli vain lyhyt matka tapahtuman pohjoisimpaan etappisatamaan.

Meripelastajat partiossa

”Oli tiedossa, että vauhdikkaat veneet ja kaunis kesäpäivä keräisivät paljon veneitä reitin varrelle”, kertoo Naantalin Seudun Meripelastajien pelastusvene Lähitapiola V-S:n päällikkönä samana päivänä toiminut Simo Laiho. Vaikka meripelastajat eivät olleetkaan virallisesti mukana tapahtuman turvallisuusorganisaatiossa, oli pelastusveneen miehistön yhtenä ajatuksena seurata ainakin osan matkaa tapahtumaan osallistuneita veneitä. Simon lisäksi pelastusveneen miehistöön kuuluivat Päivi Laiho, Jussi Summa sekä Jani Tolkkinen. Veneiden kiinnittyessä Teersaloon, Lähitapiola V-S:n miehistö valitsi omaksi lounaspaikakseen Velkuan eteläpuolella sijaitsevan Liettisen saareen. Se oli miehistölle muutenkin tuttu paikka, sillä meripelastajat pitivät siellä usein taukojaan. Maittavan lounaan jälkeen ajatuksena oli siirtyä muiden veneiden kanssa hieman etelämmäksi ja järjestää pieni sovellettu harjoitus.

Moottorit käyntiin

Vilho Neumasen Sea Ray oli katetulla keulakannella varustettu tuulilasivene. Kääntäessään Sea Rayn avainta, V8 käynnistyi muristen, päästäen ilmaan tutulta kuulostavan äänensä. Vilho istui veneen oikealla sijainneen ruorin takana. Christina puolestaan istui samassa kohtaa, mutta veneen vasemmalla puolen. Heidän väliin jäi pieni käytävä, josta päästiin keulakannen alla sijainneeseen pieneen hyttiin. Ilma oli mitä mainioin vauhdikkaaseen ajoon. Hentoinen luoteenpuoleinen tuuli ei aaltoa juuri nostattanut. Lämpöä oli mukavasti, joten valtaosa tapahtuman osallistujista oli pukeutunut shortseihin, T-paitoihin sekä aurinkolaseihin. Shortsit ja T-paidat yllään myös Vilho ja Christina liittyivät muiden veneiden letkaan. Vilho kiihdytti veneensä vauhtia, jolloin Talosmeren saari jäi nopeasti vasempaan. Useita kymmeniä venekuntia sisältänyt joukko oli varsin näyttävä näky, jota seurasi reitin varrella lukuisia veneitä. Osa veneistä ajoi lähellä toisiaan, osa piti selkeästi suurempia turvavälejä. Vähämaan jälkeen käännyttiin 2,4 metrin väylältä etelään 5,5 metrin väylälle kohti Salavaisten ja Ketunmaan välistä salmea. Kapeimmillaan salmi on vain muutaman sadan metrin levyinen, mutta itse väylä oli kuitenkin selkeäkulkuinen. Vilho ja Christina olivat ohittaneet jo salmen kapeimmat kohdat, kun Vilho äkisti menetti Sea Rayn hallinnan. Vene kääntyi hetkessä 180 astetta, jolloin Christina paiskautui vauhdilla edessään olevaa kojelautaa vasten. Hän sai osuman päähänsä sekä polveensa, sen sijaan Vilho pysyi äkkipysähdyksessä omalla paikallaan.

Vauhdikkaat veneet saivat Vilho ja Christina Neumasen merelle. Kuvan veneet eivät liity onnettomuuteen.

Ihmisiä vedessä

Turun Meripelastuskeskuksen hälytys kaikui pelastusvene Lähitapiola V-S:n ohjaamossa. Hälytyksen mukaan Ketunaukolla oli tapahtunut onnettomuus, jossa vene oli mennyt nurin ja ihmisiä oli veden varassa. Hätäilmoituksen meripelastuskeskukseen oli tehnyt joku onnettomuuden nähnyt ulkopuolinen. Simo Laiho otti tehtävän vastaan ja jakoi miehistölleen tehtävät. Jani ajaisi venettä, Päivi valmistautuisi antamaan ensiapua ja Jussi puolestaan pukisi päälleen vedessä pelastamiseen tarkoitetut pintapelastajan varusteet. ”Paikka oli varsin tarkka, joten hädässä olevien etsintään tuskin menisi kovin kauaa”, muistelee Simo.

Kymmenen minuutin kuluttua hälytyksestä Lähitapiola V-S oli jo onnettomuuspaikalla. Hädässä olijat löytyivät nopeasti, sillä paikassa oli vain yksi tuntomerkkeihin sopiva vene. ”Mutta missä olivat vedessä olijat?” ihmetteli miehistö. Varsin nopeasti kuitenkin selvisi, ettei kukaan ollutkaan pudonnut veneestä.

Veneilijät jatkoivat matkaa Teersalosta (1) kohti Nauvoa. Onnettomuus tapahtui Ketunaukolla (2). Meripelatajien PV Lähitapiola V-S oli onnettomuuden sattuessa varsin lähellä Liettisissä (3).

Myös kohtalaisen lähellä ollut Pelastusvene Abso oli kuullut Meripelastuskeskuksen hälytyksen. Sen miehistössä on kesäisin ensihoidon ammattilaisia, joten myös Abso lähti paikalle. Samaan aikaan Lähitapiolan Päivi Laiho oli päässyt tutkimaan Christinan ja Vilhon vammoja. Vilho oli selvinnyt törmäyksestä säikähdyksellä, mutta Christinan mahdolliset pään vammat arveluttivat Päiviä. Iskun voimakkuutta arvioidakseen Päivi kysyi Vilholta veneen vauhtia tapahtumahetkellä. Vilho kertoi sen olleen noin viisikymppiä. ”Kuvittelin miehen tarkoittaneen viisikymmentä kilometriä tunnissa, mutta se olikin 50 solmua. Melkein satasta siis!”, muistaa Päivi yllättyneensä vastauksesta. Christina pystyi kuitenkin kävelemään ensin Lähitapiolaan ja hetken päästä paikalle tulleeseen Absoon. Pelastusveneiden työnjaoksi sovittiin, että Abso paremman ensihoidon omaavana miehistönä kuljetti Christinan jatkohoitoon ja Lähitapiola V-S huolehtisi veneestä ja siihen jääneestä Vilhosta.  Matkalla sairaalaan Christina oli todennut Abson miehistölle tämän olleen viimeinen kerta, kun hän lähtisi veneellä mihinkään. Onneksi hän selvisi tapahtumasta kuitenkin vähin vammoin, sillä muutaman tunnin tarkkailun jälkeen hän pääsi pois sairaalasta.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

Tapahtumahetkellä Vilho ja Christina ajoivat useamman veneen letkassa. Vaikka tuulen muodostamaa aallokkoa ei saariston suojassa juuri ollut, veneet aiheuttivat paikalle merkittävän aallokon. Perävetolaitteita käännetään yleisesti niiden suurten tehojen ja voimien vuoksi hydrauliikalla. Hydrauliikan avulla liikutetaan työsylintereitä, jotka puolestaan kääntävät perävetolaitteen kääntöakselia. Jos työsylinteri pettää, pääsee kääntöakseli liikkumaan vapaasti. Potkuri kuitenkin jatkaa veneen työntämistä työsylinterin vaurioitumisesta huolimatta, jonka seurauksena perävetolaite kääntyy ääriasentoon. Ilmiö on vastaava, kun käsin ohjattavalla perämoottorilla. Kun kahvasta päästää irti, kone kääntyy nopeasti poikittain. Todennäköisesti muiden veneiden aallokolla oli vaikutus hydraulisen työsylinterin pettämiseen. Kovan vauhdin johdosta vetolaite puolestaan pääsi kääntymään nopeasti ääriasentoon, joka puolestaan aiheutti veneen kääntymisen salaman nopeasti tulosuuntaansa nähden. Kun kyydissä olleilla ihmisillä ei ollut turvavöitä tai muita paikallaan kiinni pitäneitä varusteita, pääsivät he törmäämään äkkikäännöksen seurauksena veneen rakenteisiin. 

Avuntarvitsijat eivät osallistuneet jutun tekemiseen. Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Mitä tästä opittiin?

1. Vauhdin lisääminen kasvattaa onnettomuusriskiä moninkertaisesti.

2. Huviveneissä ei ole turvavöitä, jotka pitäisivät kyydissä olevat ihmiset paikoillaan äkkipysähdyksessä.

3. Kovassa vauhdissa turvaetäisyydet ovat tärkeitä myös vesillä.

X