Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Sataman valot johtivat kivikkoon

Neitsytmatkan oli tarkoitus jäädä Esko Mielosen, hänen 16-vuotiaan poikansa Pertun, sekä heidän kaverinsa Karin mieliin mukavana, marraskuisena viikonloppumatkana. Mieliin se jäikin; retki päättyi hypotermisena sairaalaan. Vene jäi kiville ja tuhoutui. Mitä oikein tapahtui?

10.08.2019

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaMeripelastuskuvapalvelu

Esko Mielonen oli tyytyväinen käynnistäessään valkoisen, yhdeksänmetrisen meriläismallisen veneensä moottorin. Tarkoitus oli lähteä marraskuun viikonlopuksi Ulko-Tammioon itäisellä Suomenlahdella. Veneellä oli jo ikää, mutta silti se oli Eskon mielestä hyväkuntoinen ja tuntui kotoisalta. Siksi hän oli siitä kaupat tehnytkin.

Aiemmin Esko oli liikkunut vesillä perämoottoriveneillä, sekä omillaan että kavereiden veneillä. Siksi matkalle oli tarkoitus lähteä siten, että Eskon ja Karin kaverit ajoivat toisella veneellä edessä, jolloin matkanteko olisi helpompaa.

Esko, Perttu ja Kari suuntasivat iltapäivällä Kotkasta Haminan Itäsatamaan. Kaverit eivät olleet päässeet lähtemään sovittuna aikana ja Eskon seurue odotteli heitä Itäsatamassa. Kun matkaan lopulta päästiin, vesillä oli jo pilkkopimeää. Seurue päätti vaihtaa määränpään Pakaskeriksi, koska reitti sinne oli selkeämpi.

Tuuli puhalsi Eskon mielestä kohtalaisesti, mutta lämpömittari näytti vain reilua neljää astetta.

”Meriläisen lämmityslaite puhalsi hyttiin mukavan lämmön ja olihan päällä pilkkihaalaritkin, joten kylmä ei ollut”, muistelee Esko lähtöhetkeä.

Olosuhteet heikkenevät

Pelastusliivit olivat keulahytissä patjojen päällä. Esko ajoi ja kaverin veneseurueen veneen perävaloja seuratessa matka edistyi hyvin. Meriläisen paikka varmistettiin lisäksi plotterilla.

Matkan aikana tuuli voimistui ja jossain vaiheessa vesisade heikensi näkyvyyden. Esko soitti edellä kulkevaan veneeseen. Siellä oli päätetty kääntyä takaisin Haminaan. Tämä oli Eskonkin mielestä hyvä ratkaisu.

Olosuhteet heikkenivät entisestään ja jossain vaiheessa perävalo katosi näkyvistä. Tällöin Esko päätti ryhtyä navigoimaan ja Kari siirtyi ruoriin. Esko soitti kavereilleen, jotka sanoivat näkevänsä Eskon veneen valot.

Vaikka Esko kuinka tähysti, ympärillä oli vain pimeyttä ja omista kulkuvaloista heijastuvia pisaroita. Eskolle ja Karille tilanne oli uusi, sillä he eivät olleet liikkuneet pimeässä itsenäisesti. Hetken päästä Kari havaitsi edessä valoja. Mahtoivatkohan ne tulla Haminan satamasta? Esko, Perttu ja Kari tähystivät valoja ja koittivat niiden avulla selvittää sijaintiaan.

Samassa rysähti. Kari laittoi vaistomaisesti koneen vapaalle. Tuuli tarttui veneeseen ja kuljetti sitä eteenpäin. Esko soitti kavereilleen, jotka kääntyivät takaisinpäin. Sen jälkeen hän otti taskulampun, nousi veneen kannelle ja valaisi vettä veneen ympärillä.

”Pohja näkyi, joten vene ei voisi upota kovin syvälle”, havaitsi Esko. Tämä oli helpotus. Hän oli pelännyt, että vene uppoaisi aavalla merellä syvälle, jolloin koko kolmikko joutuisi veden varaan.

Samalla vene kolahti uudestaan ja alkoi kallistua. Aallot ja tuuli keikuttivat venettä ja jokainen osuma ravisutti lasikuidutettua puurunkoista venettä.

”Tässäks me sitten joudutaan kökkimään”, pohti Esko samalla kun soitti hätänumeroon 112.

 

Pelastustoimet käynnistyvät

Kello 20.56 hätäkeskus yhdisti Esko Mielosen puhelun Helsingin Meripelastuslohkokeskukseen. Tilanne luokiteltiin hälytystilanteeksi ja paikalle lähetettiin Merivartioston vene Kotkasta. Koska puhelussa saatujen tietojen mukaan vuotoja ei ollut, Meripelastuslohkokeskuksen ajatus oli evakuoida ihmiset veneellä. Itäisellä Suomenlahdella partiolennolla ollut Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri hälytettiin myös tehtävään. Se laskeutui Kotkaan.

Tilanne alkoi pahentua haveriveneessä, johon alkoi virrata vettä. Karia harmitti karilleajo, eikä hän suostunut liikahtamaan ohjauspaikalta. Ei, vaikka jääkylmä vesi ulottui häntä jo polviin.

Tilannetta ei helpottanut kavereiden veneen valojen ilmaantuminen näkyviin. Meriläinen oli niin syvällä kivikossa, ettei sinne ollut mitään asiaa veneellä. Saman havaitsi kello 21.31 paikalle saapuneen merivartioveneen miehistö.

Meripelastuslohkokeskus päätti siirtyä varasuunnitelmaan ja meripelastushelikopteri nousi ilmaan Kotkan merivartioasemalta kello 21.45.

Aallot löivät veneen ylitse sen ollessa karilla.

Meripelastushelikopteri oli uusi, vasta puoli vuotta käytössä ollut Airbus H215 Super Puma. Sen päällikkönä toimi Lari Vuorio, joka oli enemmän kuin tyytyväinen uuteen kopterityyppiin. Vaikka merellä oli pimeää, koneen sensoreilla vene havaittiin jo kaukaa. Miehistö näki kolmen henkilön seisovan veneen ulkoreunalla.

Vene keinui pahannäköisesti samalla kun aaltojen pärskeet kastelivat heitä. Näytti kuin keskellä seissyt, kahta muuta hieman pienikokoisempi henkilö olisi värissyt ja isommat henkilöt koittivat suojata häntä kietomalla käsiä hänen ympärilleen. Lari päätti jättää koneen leijuntaan korkealle onnettomuusveneen yläpuolelle, jotta kopterin roottorivirta ei kastelisi pelastettavia.

”Vanhalla koneella paikallaan leijuminen näissä olosuhteissa olisi voinut olla tekemätön paikka”, huomasi Lari pohtivansa. Ennen pintapelastaja olisi jouduttu laskemaan veteen ja hän olisi uinut avuntarvitsijoiden luokse. Samoin Esko, Perttu ja Kari olisi jouduttu todennäköisesti pelastamaan siten, että he olisivat ensin joutuneet pudottautumaan hyiseen veteen ja vasta sitten heidät olisi pystytty vinssaamaan helikopteriin.

Esko, Perttu ja Kari eivät tienneet, että he olivat jo hetken olleet helikopterin seurannassa. He joutuivat keskittymään, että pysyivät 45 astetta kallellaan olevan veneen kapealla sivukannella. Pilkkihaalareista huolimatta he tärisivät kylmyydestä. Vasta kun helikopteri valaisi onnettomuusveneen he tiesivät pelastuvansa.

Esko ja Kari lämmittivät keskellä olevaa Perttua veneen kannella.

Pintapelastaja Simo Teräsvuori laskettiin suoraan veneen kannelle. Hän valitsi ensimmäiseksi vinssattavaksi Pertun. Tämän jälkeen vuorossa olivat Kari ja Esko. Miehet kuljetettiin Haminan satamaan, josta ambulanssit veivät kolmikon sairaalaan.

Kylmyys oli tehnyt tehtävänsä, tunnin aikana jokaisen ruumiinlämpö oli laskenut asteen verran.

Päivänvalo paljasti, kuinka mahdotonta pelastaminen veneellä olisi ollut.

Meriläisestä ei enää venettä tullut. Yön aikana aallokko oli ruhjonut veneen täyteen reikiä. Kun vene kuukauden päästä saatiin irrotettua karikolta, se oli käytännössä tuhoutunut.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

Esko, Kari ja Perttu joutuivat olosuhteiden heikentyessä tilanteeseen, jollaiseen he eivät olleet varautuneet. Sade ja aallokko veivät näkyvyyden, eivätkä he enää pystyneet seuraamaan kavereidensa venettä. Navigointi perustui olosuhteista huolimatta optisiin havaintoihin, mutta pimeässä tutut vedet näyttivät erilaiselta kuin valoisaan aikaan. Haminan sataman valojen ilmestyessä horisonttiin, kukaan ei tarkistanut sijaintia karttaplotterista ja vene ajettiin suoraan kiville. Kun moottori laitettiin tilanteen selvittelyn ajaksi vapaalle, vene pääsi ajautumaan tuulen johdosta useista kivistä koostuvalle karikolle.

Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Lue myös nämä

X