Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Pyhä jysäys

Viiden miehen kalastusreissu pysähtyi kirjaimellisesti kuin seinään Kustavissa marraskuussa 2020. Kaksi heistä joutui sairaalaan ja veneiden vahingot olivat merkittävät. Mitä oikein tapahtui?

12.11.2023

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaRajavartiolaitos, Kartta Traficom

Olli, Axel, Tommi, Jari ja Nestori olivat jo perinteeksi muodostuneella syksyisellä kalastusreissulla Kustavin saaristossa marraskuussa 2020. Mukanaan heillä oli Ollin Buster XL ja Jarin Tracker Super Guide V16.

Olli ja Jari olivat seurueen ehdottomasti kokeneimmat veneilijät alueella, sillä Olli oli näillä samoilla kalavesillä vieraillut jo neljännesvuosisadan. Jarillekin kalastuspäiviä kertyi vuosittain satakunta.

Tällä kertaa kalastus oli aloitettu jo maanantaina. Ensimmäinen takaisku koettiin heti ensimmäisenä päivänä, kun Busterin karttaplotteri alkoi temppuilla. Mittakaavaa vaihdettaessa plotteri heitti kartan aina ääripäästä toiseen. Välillä näytöllä oli koko Pohjois-Eurooppa, toisinaan taas näkyi vain hivenen lähisaaresta. Yrityksistä huolimatta plotteria ei saatu viikon aikana kuntoon.

Kalastusta ja lisää kalastusta

Vaikka reissulla pidettiinkin hauskaa, oli matka ennen kaikkea kalastamista. Joka aamu miehet lähtivät molemmilla veneillä vesille heti aamun sarastaessa ja mökille palattiin vasta illan hämärtyessä.

Tällainen oli myös torstainen reissu. Vaikka sadetta ei tullut, alhaalla roikkuvat pilvet tekivät marraskuisesta päivästä hyvin harmaan. Olli, Axel ja Tommi kalastivat Busterilla, kun taas Trackerissa kaloja narrasivat Jari ja Nestori. Päivän aikana kalastettiin muun muassa Kustavin itäpuolella Kaitaisten lähellä, sekä Kiviveden suojaisalla lahdella.

Kalastuspäivän päätteeksi porukka oli sopinut treffit Kustavin pohjoispuolella sijaitsevan Ströömin, eli paikallisen kapean salmen eteläpäähän. Siellä vertailtiin hetken aikaa päivän saaliita, kunnes Axel päätti hypätä loppumatkaksi Jarin veneeseen.

Ympärillä oli täysin pimeää Ollin startatessa moottorin ja painaessa Busterin kaasukahvaa alaspäin. Hetken päästä Jari toisti Trackerissaan samat liikkeet ja niin molemmat veneet kulkivat peräkanaa plaanissa kohti mökkiä.

Seurueet lähtivät Ströömin eteläkärjestä (1) tarkoituksenaan ajaa venereittiä etelään (punainen katkoviiva). Todellisuudessa molemmat veneet ajoivat hieman liikaa oikealle (sininen nuoli) törmäten venereitin vieressä oleviin kalanviljelysaltaisiin (2). Alueella olevat kalanviljelysaltaat on merkitty merikarttaan selvästi.

Täydellinen pysähdys

Matinkarin kohdalta Olli valitsi etelään suuntautuvan venereitin Kustavin rannan vierestä kulkeneen väylän asemesta. Puolen mailin päässä oleva salmi ei näkynyt lainkaan, mutta Vartsalan lossin valoista hän sai hyvän kiintopisteen.

Koska karttaplotteri ei ollut käytettävissä, Olli varmisti matkantekoa netistä, Maanmittauslaitoksen ilmaisesta kansalaisen karttapaikasta. Karttapaikan sivuilla on useita erilaisia karttoja, ilmakuvia sekä kiinteistöihin liittyviä tietoja. Merikarttaa siinä ei kuitenkaan ollut. Oli veneessä toki paperiset merikartatkin, mutta niiden käyttö pimeässä ja nopeassa vauhdissa koettiin hankalaksi.

Perässä tulleen Jarin navigointi perustui hämärässä yleensä pitkälti väylämerkkeihin. Ne kun näkyvät heijastimien ansiosta heikommallakin hakuvalolla. Apuna oli myös plotteri, joka Trackerissa toimi normaalisti. Tutuilla vesillä Jari luotti kuitenkin Ollin taitoihin, Busterin perävaloja oli helppo seurata.

Yhtäkkiä ne valot vain katosivat. Samassa Jari näki Axelin otsalampun valossa ison verkon edessään. Jari käänsi ratin ääriasentoon ja ehti juuri laittaa vaihteen vapaalle. Sitten tömähti. Tracker törmäsi keula edellä kalanviljelyaltaan verkkoihin. Keulasähkömoottori hajosi ja vesilinjaan alle tuli osumajälkiä. Mutta missä olivat Olli ja Tommi?

Venereitti kulkee kalanviljelyaltaiden itäpuolelta (punainen katkoviiva). Seurueiden käyttämä reitti sen sijaan osui suoraan kauempana venereitistä oleviin altaisiin (sininen nuoli). Reitit suuntaa antavia.

Huhuiluja

Trackerissa olleet Jari, Axel ja Nestori yrittivät huhuilla Busterissa olleita Ollia ja Tommia saamatta minkäänlaista vastausta. Sitten Jari ja Axel tajusivat edessä olevan verkon kalanviljelysaltaaksi. Ja altaan sisältä löytyi kadonnut Buster. Nestori jäi Trackeriin soittamaan apua, kun Jari ja Axel kiipesivät altaan reunalle.

Ensin miehet havaitsivat Tommin. Hän oli selkeästi shokissa, mutta tajuissaan. Tommi oli saanut osuman selkäänsä ja kasvoihin oli tullut verta vuotavia haavoja. Ollin tilanne sen sijaan oli pahempi, hän makasi veneen takaosassa pää ja ylävartalo moottorikaivossa.

Samassa paikalle saapuivat Markus ja Daniel, jotka olivat kalanviljelyaltaan työntekijöitä. He olivat olleet Kustavin puolella, kun olivat kuulleet mereltä kovan pamauksen. Molemmat tajusivat välittömästi äänen tulevan törmäyksestä altaisiin ja lähtivät heti paikalle. Altaille saavuttuaan Markus ja Daniel tunnistivat Busterin ja Trackerin, sillä samat veneet olivat viikon aikana ajaneet useasti viljelyaltaiden vierestä.

Jari yritti huutaa Markusta ja Danielia auttamaan, mutta sai lopulta nostettua Ollin Busterin lattialle ja asetettua hänet kyljelleen.

Noin puoli tuntia törmäyksestä paikalle saapuivat Rajavartiolaitoksen partiovene ja meripelastushelikopteri. Hetken päästä kopteri vinssasi Ollin kyytiin ja vei hänet sairaalaan Turkuun. Tommi puolestaan kuljetettiin Kustavin VPK:n veneellä mantereelle, josta ambulanssilla Uudenkaupungin terveyskeskukseen.

Buster törmäsi kalanviljelyaltaan reunaa kiertävään verkkoon ja paksuun kaiteeseen punaisen nuolen suunnasta.

Miksi?

Molemmat veneet törmäsivät pimeässä paikalla vuosikymmeniä olleisiin kalanviljelyaltaisiin. Ollin Buster törmäsi altaaseen matkavauhdilla, Jarin kuljettaman Trackerin vauhti ehti onneksi hidastua ennen törmäystä.

Altaat tulivat koko seurueelle yllätyksenä, sillä pimeässä niitä ei oltu valaistu, eikä niissä ollut heijastimia. Toisaalta altaat eivät olleet venereitillä, vaan hivenen reitin ulkopuolella. Lähin allas oli reitin reunasta vain reilun kymmenen metrin päässä.

Seurueet törmäsivät lähempänä rantaa olevaan altaaseen, joka taas oli venereitiltä selvästi kauempana.

Altaat, kuten monet muutkin alueella olleet viljelyaltaat, oli merkitty merikarttaan, sekä karttaplotterin karttoihin. Ensimmäisenä ajaneella Ollin Busterissa plotteri oli kuitenkin rikki, eikä maanmittauslaitoksen palvelussa näkynyt kalanviljelyaltaita. Taaempana Trackeria ajaneen Jarin plotterissa kalanviljelyaltaat olivat. Plotterin mittakaava oli kuitenkin sen verran suuri, että altaiden merkki oli poistunut liiallisen informaation vuoksi. Miksi Olli sitten ylipäätänsä puutteellisemmilla kartoilla ajoi ensin? Yksinkertaisesti siksi, että hänellä oli alueelta Jaria enemmän kokemusta ja Jarin oli mukava peesata kokenutta Ollia.

Ehdottomasti suurin syy törmäykseen oli kuitenkin alkoholi. Meneillään oli seurueen neljäs päivä kalassa. Kalastuksen lisäksi ohjelmaan oli kuulunut runsas alkoholin käyttö, jota jatkettiin vielä torstaina vesilläkin. Omasta mielestään Olli ja Jari olivat ajokunnossa ja sallituissa promillemäärissä. Todellisuudessa useamman päivän putki aiheutti sen, että molemmilla oli tapahtumahetkellä alkoholia reippaasti yli sallitun määrän.

Koko seurue arvioi, ettei alkoholilla ollut merkitystä onnettomuuteen. Silti kalanviljelyaltaat tulivat täysin yllättäen miesten eteen, vaikka he olivat niiden ohitse ajaneet päivien aikana useaan kertaan.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Trackerin vauriot olivat varsin suuret. Muun muassa ohjauspulpetti, kaikki siinä olleet varusteet ja keulassa ollut moottori irtosivat paikoiltaan.

Mitä opittiin?

Useamman päivän putki heikentää reagointikykyä huomaamattomasti.

Vauhti on sovitettava käytössä oleviin navigointivälineisiin.

Vain merikartassa näkyvät kaikki navigoinnissa tarvittava oleellinen tieto.

Lue myös nämä

X