Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Mitä mölinää tuolta kuuluu?

Risto Kappalaisen piti vain nopeasti käydä parantamassa veneensä rantautumispaikkaa mantereella. Hetken päästä hän huomasi istuvansa veneen vieressä vedessä liikuntakyvyttömänä, eikä erämaajärven rannalla näkynyt ketään. Mitä oikein tapahtui?

06.03.2020

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaMeripelastuskuvapalvelu

Risto ja Maria Kappalaisella on mökki Inarijärven länsipuolella sijaitsevan erämaisen Muddusjärven rannalla. Vesi järvellä on rusehtavaa, sillä se saa vetensä Kaamas- ja Terstojokien tuomina Lapin soilta. Pikkuiseksi Muddusta ei kuitenkaan voi sanoa, sillä syvyyttä järvellä on parhaimmillaan 74 metriä. Kappalaisten mökki sijaitsee parin meripeninkulman päässä mantereesta. Matka taittuu nopeasti viisimetrisellä lasikuituisella pulpettiveneellä.

Perjantaisena iltana 29. kesäkuuta 2018 vajaa viisikymmentävuotias Risto päätti lähteä mökiltään mantereelle. Ajatuksena oli rakentaa paikka ranturille. Ranturi on alumiinista rakennettu venetelakka, jonka päälle vene on helppo vinssillä vetää. ”Aiemmin nostin veneen trailerin päälle joka kerta. Se oli kuitenkin aika työlästä”, kertoo Risto. Ranturia varten pohjaa täytyi hieman tasoittaa, joten hänen suunnitelmissa oli nostella veden alla olevia isoja kiviä pois ranturin alta. ”Reissuun menee arviolta tunnin verran”, huikkasi Risto vaimolleen, joka jäi yksikseen saareen. Mantereelle päästyään Risto puki märkäpuvun, jotta työskentely Muddusjärven kirpakassa kesävedessä olisi edes jollain lailla siedettävää. Puku oli aika tiukka. Risto astui veneen vieressä veteen ja aloitti kivien siirtämisen.

Jokin napsahtaa

Hetken aherrettuaan Risto tunsi päässään jonkinlaisen napsahduksen. ”Mikähän se mahtoi olla”, pohti Risto jatkaessaan töitä. Ylävartaloa alkoi kuitenkin ahdistaa, joten Risto riisui märkäpuvun yläosan pois. Olo ei kuitenkaan helpottanut, vaan päinvastoin. Tasapainokin tuntui menevän, hän kun ei meinannut enää pystyssä pysyä. ”On se kumma, kun ei voi ääneen kiroillakaan”, ihmetteli Risto.

Puhe oli muuttunut sammallukseksi, vaikka kuinka keskittyi ääntämiseen. ”Jotenkin minun pitää apua saada hälytettyä!” Risto yritti kiikkumalla päästä laidan yli veneeseen ja sillä sitten mökille Marian luokse. ”Maria voisi sitten hälyttää apua”, muistelee Risto ajatelleensa.

Omaa puhelinta Ristolla ei ollut mukana. Se oli jäänyt mökille, kun tarkoitus ei ollut kauaa olla matkassa. ”Se olisi sitä paitsi voinut työssä kastuakin.”

Mutta ei Risto veneeseenkään päässyt.

Vain 50 metrin päässä venerannasta kulki maantie. Etelässä tätä samaa nelostietä pitkin kulkisi satoja autoja tunnissa, mutta Inarin pohjoispuolella liikenne oli hiljaista. ”Kyllä sieltä minut joku huomaa, jos ryömisin keskelle tietä”, pohti Risto seuraavaa vaihtoehtoaan. Vaihtoehto piti nopeasti hylätä, koska jalat ja kädet eivät yksinkertaisesti totelleet liikkumiskäskyjä. Risto otti tukea veneen perästä ja istui rantaveteen paikalleen. ”Apua!”

Vedessä on kylmä

Jos nelostie oli hiljainen, niin Muddusjärvi oli käytännössä autio. Tämän Risto tiesi hyvin, mutta huutaminen oli ainoa mahdollisuus. ”Huusin tasaisin väliajoin Apua ja toivoin, että joku kuulisi huutoni”.

Kylmä tuli hitaasti. Vedessä olevia jalkoja suojasi hieman märkäpuku. Sen sijaan ylävartalo oli täysin paljaana. ”Näinköhän Game Over tulisi tähän paikkaan”, muisteli Risto ajatelleensa.

Tästä huolimatta hän uskoi pelastumiseensa koko ajan. Riston ruumiinlämmön laskiessa hänelle tuli inhottava kivulias tunne. Silti hän jatkoi avun huutamista tasaisin väliajoin.

Muddusjärven ranta oli koitua Risto Kappalaisen kohtaloksi.

Ihme mölinää

Karri Sorjonen ja hänen kolme kaveriaan olivat vuokranneet Muddusjärven lähistöltä mökin. Tarkoitus oli käydä Muddusjärvellä uistelemassa. Sitä varten heillä oli mukana Kalajoella valmistettu suippoperäinen soutumoottorivene, jonka perässä oli 15 hevosvoimainen Johnsson. Lähtiessään järvelle, he olivat veneenlaskupaikalla nähneet jonkun miehen ahertamassa veneen vieressä.

Pariin tuntiin kala ei syönyt ja sormetkin alkoivat olla jäässä. ”Ehdittäisiin vielä näkemään matsin toinen puoliaika”, joku totesi.

Niin he lähtivät rantaan katsomaan jalkapallon MM-kilpailuja. Paluumatkan keskeytti ihmeellinen huuto. ”Mikä tuo meteli oikein on? Pysäytä moottori”, Karri totesi.

”Huutaako joku apua?”

Rannassa oli sama vene kuin lähtiessä, mutta lähempää sen vieressä joku heilutti hitaasti kättään. Seurue meni lähemmäs ja löysi miehen istumassa jalat vedessä. ”Onkohan tuo humalassa?” he pohtivat. Mies sai kuitenkin vastattua, ettei ole ottanut mitään. Nopeasti selvisi kyseessä olevan sairaskohtauksesta.

Karri soitti hätänumeroon 112 samalla kun muut raahasivat miestä rantaan ja pukivat hänelle lämpimiä vaatteita. Karri sai juuri kerrottua paikan, kun hänen puhelimensa sammui kesken puhelun. Hän käynnisti puhelimen uudestaan, tällä kertaa hätäpuhelu onnistui.

Hätäkeskus hälytti paikalle ensivasteryhmän Inarista ja ambulanssin Ivalosta. Paikalle saavuttuaan ensihoitajat mittaisivat Riston ruumiinlämmöksi 35 astetta, mutta mikä häntä vaivasi? Selvää oli, että aivojen toiminnassa oli häiriötä. Jos siellä oli tukos, se täytyisi liuottaa pois. Jos siellä taas olisi verenvuoto, liuottaminen voisi pahimmillaan johtaa kuolemaan, koska vuoto pitäisi päinvastoin hyydyttää. Ristoa lähdettiin kuljettamaan etelän sijasta pohjoiseen. Jossain Sevetin kohdalla ambulanssikyyti vaihtui helikopteriin, joka kuljetti Riston Norjan Kirkkoniemeen. Siellä Risto kuvattiin ja syyksi selvisi aivoverenvuoto. Seuraavana päivänä ambulanssilentokone vei Riston jatkohoitoon Tromssaan. Siellä Riston paraneminen alkoi ja viikon päästä hänet siirrettiin Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan. Tilanteen vakiinnuttua matka jatkui vielä Lapin keskussairaalaan. Risto sai lähetteen kuntoutukseen. Kuntoutukselle olikin tarvetta, sillä lähes kaikki, kuten käveleminen, oli opeteltava alusta alkaen. Vähitellen Risto kuitenkin parantui ja yhdeksän kuukauden kuluttua hän pystyi palaamaan takaisin töihin.

Muddusjärvi sijaitsee Lapissa, Inarijärven länsipuolella.

Mikä aiheutti kohtauksen?

Tutkimusten aikana Ristolla todettiin olleen verenpainetauti, joka oli todennäköisesti altistanut aivoverenvuodolle. On mahdollista, että vedessä rehkiessään, jokin pieni verisuoni on puhjennut ja alkanut vuotaa Riston pikkuaivoissa. Aivoverenvuodon oireita ovat toispuolihalvaus, puhe- ja näköhäiriöt, sekä tajunnan tason lasku. Näistä syistä johtuen Risto ei pystynyt liikkumaan vaan hänen täytyi jäädä veneen viereen veteen istumaan. Vaikka vedessä olikin kylmä, se saattoi osittain myös suojata Ristoa. Hypotermiassa aivojen hapen kulutus vähenee. Kylmällä vedellä saattoi siten olla osuutta Riston hyvään tervehtymiseen.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Mitä tästä opittiin?

1. Sairaskohtaus tapahtuu yleensä silloin kuin sitä vähiten odottaisi.

2. Reittisuunnitelma kannattaa aina kertoa jollekin toiselle.

3. Matkapuhelinta kannattaa pitää mukana vesitiiviissä pussissa aina veneiltäessä, jotta se ei pääse kastumaan.

 

Lue myös nämä

X