Kalle Torniainen kutsui ystävänsä Heta Kumpulaisen kauden viimeiselle purjehdukselle lauantaina 20. lokakuuta 2018. Tarkoituksena oli purjehtia Perämeren kansallispuiston Sarvenkatajan saariryhmään kuuluvalle Selkä-Sarvelle.
Kalle on kokenut veneilijä, hän oli oppinut kävelemäänkin veneessä. Ikänsä moottoriveneillyt Kalle oli pari vuotta sitten toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa ostamalla purjeveneen. Reilun kahdeksan metrin mittainen lasikuituvene oli valmistunut vuonna 1979. Vene oli toiminut moitteetta. Parin-kolmen päivän purjehduksiin Perämeren pohjukassa vene oli oikein sopiva.
Matkaa Kemistä Selkä-Sarveen on linnuntietä kymmenen meripeninkulmaa. Kuusi metriä sekunnissa puhaltanut lounaistuuli teki menomatkan purjehduksesta leppoisan.
Seuraavana aamuna tuuli oli noussut. ”Aika hyvä tuuli”, Kalle totesi.
Illaksi tuulen ennustettiin vielä voimistuvan. ”Ei tässä kiirettä ole. Parempi kuitenkin lähteä ennen myrskyä”, Kalle jatkoi. Ennen paluumatkaa he päättivät käydä vielä saunomassa.
Samaan aikaan Sami Koivisto käveli kohti Turun linnan liepeillä toimivaa Turun Meripelastuskeskusta, jossa Samin vuoro meripelastusjohtajana oli alkamassa. Ilma oli syksyinen, tuulta kohtalaisesti. Turun meripelastuskeskuksen vastuualue ulottuu Hangon läntiseltä selältä Perämerelle. Sami vastasi alueen kaikkien meripelastustehtävien johtamisesta.
Sami selvitti vuoronsa aluksi olosuhteet alueella. Se onnistui nopeasti tuulimittareiden ja Ilmatieteen laitoksen sääportaalin avulla. Kemin edustalla Sami havaitsi lounaistuulen puhaltavan 15 metriä sekunnissa. Lisäksi näkyvyys oli huono vesisateiden vuoksi.
”Ikävä syysmyräkkä”, totesi Koivisto. ”Toivottavasti kukaan ei joudu merihätään.”
Kalle ja Heta lähtivät Perämeren kansallispuiston Selkä-Sarvesta (1) kohti Kemiä, kunnes vettä alkoi tulla veneen sisälle (2)
Kohti Kemiä
Selkä-Sarven satama oli suojainen, mutta tuuli ja aallokko puhalsivat heti sataman ulkopuolella. Kovan kelin vuoksi Kalle ja Heta päättivät purjehtimisen sijaan ajaa moottorilla Kemiin. Reitti valittiin siten, että aallokko tulisi mahdollisimman paljon veneen takaa.
Tuuli voimistui nopeasti. Nyt puhalsi jo 20 metriä sekunnissa, aallokko oli kasvanut parimetriseksi. Kalle oli kuitenkin rauhallinen, sillä keli ei edelläänkään ollut pahin missä hän oli veneellään ollut.
Parikymmentä minuuttia lähdön jälkeen moottorin ääni äkisti muuttui.
”Aivan kuin 7,5 hevosvoiman Yanmarin äänenvaimennin olisi hävinnyt”, muistelee Kalle. Purjeveneen sisällä haisi pakokaasu, mutta muuten moottori toimi. Matkaa päätettiin jatkaa, muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollut. Matalissa vesissä suuntaa ei oikein voinut muuttaa, eikä ankkurointi ollut myrskyn vuoksi mahdollista.
Viiden minuutin päästä turkkilevyjen päällä veneen sisällä näkyi vettä. Pohjaan vene ei ollut osunut, mutta mistä vettä oikein tuli sisälle? Kalle mietti hetken ja päätti soittaa Meripelastuskeskukseen. Varsinaista hätää ei ollut, mutta kovan kelin vuoksi Kalle halusi varmistaa, että Meripelastuskeskus tiesi heidän sijaintinsa.
Kello 10.29 Meripelastuskeskuksen hälytysnumero soi. Puheluun vastasi operaattori Jan Sjöström. Veneessä olijat vaikuttivat rauhalliselta. Huonoista olosuhteista huolimatta he tiesivät mitä olivat tekemässä.
Sami Koivisto luokitteli tilanteen meripelastuksen kolmiportaisella asteikolla toiseksi korkeimmaksi, eli hälytystilanteeksi. Koivisto hälytti apuun merivartioston metsästyksenvalvonnassa olleen partion, muita ei nopeasti ollut käytettävissä. Purjeveneen löytämistä vaikeuttaisi aallokko ja vesisade.
Saadaanko vettä pois?
Purjeveneessä ei sähköistä pumppua ollut. Kalle pyysi Hetaa purjeveneen sisälle pumppaamaan käsipumpulla vettä pois. Heta tuli yskien ulos, sisällä ei voinut pakokaasujen vuoksi olla. Onneksi moottori vaikutti yhä toimivan, mutta veden pinta nousi.
Aalto aallolta ranta lähestyi ja merivartioston rib-veneellä liikkeellä ollut partio löysi Kallen ja Hetan. Löytämistä helpotti Kallen Meripelastuskeskukseen päivittämä paikkatieto. Partio ei pystynyt nousemaan purjeveneeseen, joten Sami Koivisto käski partiota saattamaan veneen satamaan. Mikäli se uppoaisi, voisi partio pelastaa Kallen ja Hetan.
Lopulta Kalle ja Heta pääsivät Ajokseen, luotsien laituriin. Vettä oli sisälle kertynyt jo 30–40 senttiä. Pelastuslaitos pumppasi vettä pois ja läpimärät Kalle ja Heta pääsivät paloautoon lämmittelemään.
Mistä vesi tuli?
Seuraavana päivänä Kalle palasi veneelle. Loput vedet poistuivat Kallen ostamalla sähköpumpulla, reikää ei rungosta löytynyt. Hän käynnisti moottorin ja ajoi laiturista. Jälleen vettä tuli sisälle. Purjehtien hän siirsi veneen kotisatamaan josta se nostettiin talvitelakalle.
Veneen moottorina oli dieselmoottori, joka oli akselilla yhdistetty taittolapapotkuriin. Moottorin jäähdytysneste jäähdytetään lämmönvaihtimessa merestä pumpattavalla vedellä. Merivesi poistuu pakoputken kautta ja jäähdyttää samalla pakokaasuja ja pakoputkea. Tarkemmissa tutkimuksissa pakosarjasta löytyi halkeama. Siitä pakokaasut sekä merivesi pääsivät veneeseen. Myrskyisellä merellä moottorin tarkempi tutkiminen tai halkeaman tilkitseminen olisi ollut mahdotonta.
Lisämausteen toi myrsky. Kemin edustalla aallokko pääsee tietyillä tuulilla kasvamaan koko Pohjanlahden matkalta. Kemin edustalla meri madaltuu, mikä kasvattaa aaltoja. Alueelle laskevien Tornionjoen ja Kemijoen virtauskin vaikuttaa. Olosuhteiden voimaa kuvaa se, että apuun tulleesta merivartioston ribistä murtuivat targakaaren kiinnikkeet.
Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.
Mitä tästä opittiin?
1. Rauhallisuus helpottaa toimintaa hätätilanteessa.
2. Vaaran uhatessa tilanteesta kannattaa informoida ajoissa, jolloin apu on hädässä lähempänä.
3. Aallokko kasvaa syvyyden nopeasti madaltuessa.
